Hyppää pääsisältöön
Amusa Toimitus / 31.03.2020

Vuoden 2020 Taito-palkinnon saa valokuvaryijyt kehittänyt Jenni Vanhanen

Taitoliitto jakaa joka toinen vuosi valtakunnallisen Taito-palkinnon, joka on merkittävin kotimainen käsityöyrittäjyyden tunnustuspalkinto. Palkinnon suuruus on 6000 euroa ja sen lahjoittaa LähiTapiola. Palkinnon saajaksi esitettiin 39 erilaista käsityöalan yritystä ja toimijaa eri puolilta Suomea.

Mukana oli erilaisia yrityksiä, hyvin pieniä yhden hengen yrityksiä ja useita henkilöitä työllistäviä yrityksiä. Voittajan valitsi Taitoliiton nimeämä palkintoraati ja raati päätti antaa myös kaksi kunniamainintaa. Palkintoraadin puheenjohtajana toimi Taitoliiton suojelija, tasavallan presidentin puoliso Jenni Haukio.

 

Kuvassa on Jenni Vanhasen ryijy Kiki, jossa on koiran kuva ja värit ovat mustaa, harmaata ja vaaleaa.

Ryijy Kiki. Kuva: Paula Miettinen

 
Taito-palkinto 2020: Jenni Vanhanen, Iltamaa, Jen’s Finland Oy

Nummelassa toimivan Iltamaan elämysryijyissä yhdistyy perinteinen, suomalainen materiaali, tekstiilitaide ja -tekniikka sekä uusi ja nykyaikainen suunnittelu. Jenni Vanhasella on takana pitkä ura IT-alalla ja hän on yhdistänyt osaamisensa informaatiotekniikan alalta perinteiseen suomalaiseen ryijyyn.

Ryijyt ovat eettisesti ja ekologisesti kestävällä pohjalla tuotettuja mittatilaustöitä, jotka eivät kuluta luonnonvaroja ja ovat pitkäikäisiä hyvin säilytettyinä. Taito-palkintoraati piti mahdollisuutta yhdistää oma valokuva perinteiseen suomalaiseen ryijytekniikkaan kiinnostavana uutena markkina-alueena, joka voi löytää ryijylle aivan uusia asiakaskuntia.

 

 

 

”Olen onnellinen voidessani yhdistää IT-osaamiseni, kansainvälisen kokemukseni ja rakkauteni käsitöihin näiden tuotteiden kautta. Käsitöillä voidaan myös ylläpitää aivojen toimintoja ja saankin auttaa ryijyjen kautta monenlaisia ihmisiä toteuttamaan itseään ja pitämään yllä aktiivista ajatustyötä. Minulle on tärkeää edistää vaikeasti työllistyvien henkilöiden työllistymistä ja panostan yrityksessäni myös heidän osaamisensa käyttöönottoon”, kertoo Jenni Vanhanen.

Samalla kun yrityksen tavoitteena on tehdä kansainvälinen läpimurto, Jenni panostaa neljään arvoon toiminnassaan. Iltamaan brändissä näkyy vahvasti kotimainen lähituotanto, ekologisuus, yhdenvertaisuus ja luonto. Kaikki toiminta toteutetaan näiden arvojen mukaan. Erityisen tärkeäksi Jenni Vanhanen kokee mahdollisuuksien luomisen vaikeasti työllistyville ja kehitysvammaisille ammattilaisille. Hän on palkannut yritykseensä sekä kuntoutujia että nuoria ja tekee yhteistyötä erilaisten kehitysvammaisten toimijoiden kanssa. Jennin lähipiiriin kuuluu kehitysvammainen artesaanisisko sekä näkövammainen serkku, joiden työllistymistä ja ammatin harjoittamista Jenni on seurannut läheltä ja toivoo pääsevänsä vaikuttamaan ja tuomaan esille erityisryhmien työllistymisen esteitä.

Iltamaa on tuonut vahvasti esille myös suomalaisen villan hyödyntämistä ja aiemmin toteutettiin paikallisen lammastilan kanssa villapilotti, jossa testattiin, miten kotimaisten maatiaisrotujen villa sopii ryijylangaksi. Lanka kehrättiin Suomessa. Suomalainen puhdas, värjäämätön villa sopii erinomaisesti omista kuvista suunniteltuihin ryijyihin.

Mittatilausryijyjen lisäksi Iltamaa järjestää ryijykursseja, tekee räätälöityjä ryijypaketteja asiakkaan omasta valokuvasta ja seuraava askel toiminnassa tulee olemaan verkkokurssien toteuttaminen.

Kaksi kunniamainintaa

Vuoden 2020 Taito-palkinnon lisäksi palkintoraati halusi jakaa kaksi kunniamainintaa.

Koru- ja Taidekäsityö A.Kangasniemi ky

Pohjoisessa, Ounasjoen varressa Ari ja Irene Kangasniemi pyörittävät käsityömatkailun uranuurtajayritystä. Yritys palvelee maailmanlaajuisesti matkailijoita ja tarjoaa heille käsityöelämyksiä tuotteina ja työpajoina. Taito-palkintoraati piti yli 20 vuotta toimineen yrityksen toimintaa matkailullisesti ainutlaatuisena ja merkittävänä tapana jakaa suomalaista käsityötaitoa eteenpäin.

T:mi Kiesimestarit

Jenni Mäntysen Kiesimestarit on vuonna 1995 perustettu perinteinen käsityöyritys, joka sijaitsee Ypäjällä, Suomen hevospitäjässä. Yritys tekee vanhojen hevosvetoisten ajovälineiden restaurointia ja kunnostusta. Restaurointityöhön käytetään perinteisiä työtapoja ja- materiaaleja, aina kuin se suinkin on mahdollista. Taito-palkintoraati halusi nostaa esiin katoavan ammattitaidon ylläpitämisen ja perinteisten tekniikoiden erityisosaamisen.

Taitoliitto ja LähiTapiola päättivät yhdessä palkintoraadin kanssa, että palkinto jaetaan alkuperäisessä aikataulussa, vaikka poikkeusoloista johtuen juuri nyt ei voida järjestää palkitsemistilaisuutta. Kaikki näkivät että näissä oloissa yrittäjien ja käsityön toimialan tukeminen on erityisen tärkeää.

Taito-palkintoraati 2020
-  tasavallan presidentin puoliso Jenni Haukio, raadin puheenjohtaja
- Taitoliiton hallituksen puheenjohtaja Tuulia Kaskinen, Demos Helsinki
- yritysvastuupäällikkö Elina Kuusela, LähiTapiola
- muotoilija, yrittäjä Kirsi Pasanen, Muoto 2
- muotoilija, yrittäjä Mikko Kentta, Muoto 2
- toiminnanjohtaja Minna Hyytiäinen, Taitoliitto