Teatterikesässä aiemminkin vieraillut italialainen teatteriryhmä sud costa occidentale toi tänä kesänä Tampereelle nähtäville väkevän version Euripideen klassikkotragediasta Medeia.
Ohjaaja Emma Danten sovituksessa Verso Medea (Towards Medea) näytelmän nimikkohenkilö on alkuperäistekstin tavoin raivokas ja häpeän sokaisema. Rakkaansa hylkäämä ja raskaana oleva Medea uhkuu vihaa ja uhmaa käytöksellään maan tapoja. Korintin naiset, joita Verso Medeassa esittää viisi mustiin mekkoihin puettua miestä, juoruavat Medean hulluudesta jo näytelmän alussa, mutta lopulta he tarjoavat myös tukeaan tälle maskuliinista ylivaltaa vastaan taistelevalle loukatulle vaimolle.
Verso Medea. Kuva: (c) Tommy Ilai.
Medea elää miesten hallitsemassa yhteiskunnassa, jossa naisilla ei ole itseisarvoa; heitä rakastetaan niin kauan kuin on kivaa, ja sitten siirrytään seuraavan hameen alle. Ja lisäksi naisten odotetaan tietenkin synnyttävän vahvoja poikalapsia. Medean raivotessa Jasonin petturuudesta ja naisten vapauden puolesta kuningas Kreon julistaa hänet maanpakoon, mutta liehittelemällä valtiasta private dance -liikkeillään Medea pelaa aikaa itselleen ja hirmutöidensä toteuttamiseen. Punaiset paljettikorkokengät jalassa Medea on kostonhimoinen viettelijätär, joka koetuu Kreonin ja hänen tyttärensä kohtaloksi.
Liikekieleltään vimmaisa ja liioitteleva esitys näyttää, miten pitkälle intohimonsa sokaisema ihminen on valmis menemään. Medean roolissa nähtävän Elena Borgognin lihallinen tulkinta on raivokas ja siinä korostuu loukatun seksuaalivietin sekä hulluuden välinen kytkös. Palermolaisilta sivukaduilta vaikutteita ammentava esitys sisältää karmivasta aiheestaan huolimatta myös koomisia elementtejä. Eräs kutkuttavimmista kohtauksista nähdään, kun Medea ja Jason riitelevät naislauman keskellä katujengityyliin, ja heidän elekielensä on niin leveää, että henkilöiden on vaikeaa mahtua nahkoihinsa.
Loistavista roolisuorituksista huolimatta esityksen vaikuttavinta antia on Mancusonin veljesten musiikki. Enzo ja Lorenzo Mancuson esittävät kuorokohtaukset ja yhdistelevät sisilialaisesta traditiosta lainaamiaan elementtäjä moderneihin. Lopputulos on yksinkertaisesti huikaiseva. Siinä missä Danten ohjaus jää suurieleiseksi ja ruumiillisuutta korostavaksi klassikon tulkinnaksi, Macusonin veljesten musiikki tuntuu ruumiissa vielä pitkään esityksen jälkeenkin.
Verso Medea. Kuva: (c) Tommy Ilai.
