Työväen Näyttämöpäivät järjestettiin 41. kerran nyt tammikuun viimeisenä viikonloppuna 27.-29.1. Mikkelissä esiintyi 12 teatteriryhmää ja mukana olii yksi kutsuvierasesitys.
Vuoden 2017 festivaaleille haki 42 kotimaista- sekä 4 kansainvälistä ryhmää. Valitsijana toimi ohjaaja Miko Jaakkola.
Avuttomia, Otava Ensemble. Kuva: Jere Lauha
Vuoden 2017 Työväen näyttämöpäivien ohjelmisto heijasteli maailmaa ympärillämme. Monista esityksistä on välittynyt kuva maailmasta, jossa ihmiset ovat ääritilassa, tilanteissa joissa jaksaminen uhkaa loppua ja katkeaminen on hiuskarvan varassa. Laukeaako jännite kouluampumiseen vai muuhun itsetuhoiseen toimintaan? Vai onko mahdollista löytää rakentavia ratkaisuja tilanteessa, jossa monikaan ei enää jaksa yhä tiukemmaksi ja vaativammaksi muuttuvassa yhteiskunnassa?
Esityksissä tuotiin esiin jaksamisen rajoja, ihmisiä ääritilassa. Löytyykö vielä rakentavia ratkaisuja elämään vai päätyvätkö tilanteet itsetuhoisuuteen? Kova tasoiset ryhmät toivat rohkeasti taiteellista ilmaisua yhä monimutkaisempiin ympäröivään maailmaan liittyviin kysymyksiin.
Meidän poika. , Vantaan Näyttämö ry. Kuva: Jere Lauha
Raati koostuu teatterialan ammattilaisista, jotka katsovat kaikki esitykset ja antavat ryhmille esityksen jälkeen suullisen palautteen. Raadissa on vuonna 2017:
Mikko Roiha, teatteriohjaaja
Kirsikka Moring, teatteritoimittaja
Kati Outinen, näyttelijä
Jarkko Lahti, näyttelijä
Marjo Lahti, näyttelijä
Taisto Oksanen, näyttelijä
Miehen bändi, Helsinki
Esko Korpelainen:
MIEHEN TANSSI
Ohjaus: Esko Korpelainen
AdAstra-teatteri, Jyväskylä
Arto Salminen:
TURVAPAIKKA
Ohjaus: Antti Suora
Teatteri Kultsa ry, Helsinki
Milja Sarkola:
PERHEENJÄSEN
Ohjaus: Tarja Koskela
Jyväskylän Huoneteatteri ry
Linda Olsson:
LAULAISIN SINULLE LEMPEITÄ LAUJUJA
Ohjaus: Tiina Luhtaniemi
Jo-Jo Teatteri, Turku
Tuulia Lindholm (+työryhmä):
SINUN KANSSASI
Ohjaus: Tuulia Lindholm
Turun ylioppilasteatteri
Juha Hurme:
KAKAJA RAZNITSA
Ohjaus: Juha Hurme
Tukkateatteri, Tampere
Lars Norén:
BOBBY FISCHER ASUU PASADENASSA
Ohjaus: Heidi Lakaniemi
Mikkelin Poikateatteri
Työryhmä:
VÄKIVALTATIE
Ohjaus: Katariina Kinnunen
Vantaan Näyttämö ry
Pasi Lampela:
MEIDÄN POIKA
Ohjaus Matti Peltonen
Jyväskylän Huoneteatteri
Minna Canth:
ANNA LIISA
Ohjaus: Erika Hast
Ykspihlajan Työväen Näyttämö, Kokkola
Jarkko Lahti (sovitettu aikalaistarinoiden ja Ville Kivimäen Murtuneet mielet –kirjan pohjalta)
HILJAISTA TIETOA
Ohjaus: Jarkko Lahti
Tikkurilan Teatteri
Kari Hotakainen:
IHMISEN OSA
Ohjaus: Carita Välitalo
Otava Ensemble
Maiju Lassila:
AVUTTOMIA
Ohjaus: Juha Hurme