“Mikä mestariteos onkaan ihminen”, kysyy Hamlet maailman kuulussa näytelmässä, ja osoittaa toiminnaallan, miten alas tuo “kaikkien elollisten alkukuva” voi turhamaisuudessaan ja kostonhimossaan vajota.
Tampereen Teatterilla 21.2. ensi-iltansa saanut Shakespearen Hamlet puhuttelee petoksillaan ja hulluuteen ajavalla kostonhimollaan. Eeva-Liisa Mannerin suomennokseen pohjautuva sovitus on ohjaaja Mikko Viherjuuren käsialaa, ja hänen näkemyksenä Hamletista on yhtä ajaton kuin Shakespearen analyysi ihmismielen pimeydestä.
Viherjuuren ohjaus noudattaa melko uskollisesti Mannerin modernisoitua Hamlet-käännöstä, tosin Hamletin teatteria koskevat näkemykset esitellään jo näytelmän alussa toisin kuin alkuperäisnäytelmässä, ja lisäksi Viherjuuri on sovittanut näytelmässä esiintyvän vierailevan teatteriseurueen repertuaariin kohtauksen Shakespearen Kuningas Richard III.
Kuvaaja: Harri Hinkka. Kuvassa: Tomi Alatalo, Kake Aunesneva, Mikko Hänninen
Hamletissa nähdään muutamia todella osuvia sivurooleja: Tuija Ernamo ja Heikki Kinnunen loistavat sekä haudankaivajina että Poloniuksena (Kinnunen) ja Kuningatarnäyttelijänä (Ernamo), eikä kaksikon lavakarismaa voi kuin ihailla. Mutta koska Hamlet on näytelmänä yhden miehen show, voimakkaat sivuhenkilöt ovat haaste päähenkilön näyttelijälle. Tomi Alatalon onnistuu Hamletin roolissa paikoitellen vaikuttavasti, mutta välillä tulkinta tuntuu samealta. Hamletin ylimielisyys ja egotrippailu toimivat mainiosti kohtauksissa, joissa tuleva kruunun perijä haastaa kuningas Claudiusta (Turkka Mastomäki) mielistelevät ystävänsä, tai kiduttaa Kuningatarta (Mari Turunen), mutta näytelmän alku on löysä, ja ensimmäisistä minuuteista puuttui energiaa. Tärkeänä apurina Hamletin rinnalla toimii Kake Aunesnevan esittämä Horatio, joka on nuorukaiselle eräänlainen isän korvike ja moraalinen peili.
Kuvaaja: Harri Hinkka, Kuvassa: Arttu Ratinen ja Tomi Alatalo
Visuaalisena toteutuksena Converse-tennareihin puettu pikkutakki-Hamlet on onnistunut vertauskuva 2000-luvun hipsterikulttuurista. Kokonaisuutena lavastus ja puvustus sortuvat kuitenkin turhaan kikkailuun, sillä goottityyli tuntuu päälle liimatulta, ja varsinkin Ofelian (Eeva Hakulinen) kohdalla rastat ja tyllihepeneet etäännyttävät hahmoa entisestään.
Kokonaisuutena Hamlet on kuitenkin vaikuttava. Shakespearen tekstin sanoma on yhtä tuore nyt kuin myöhäisrenessanssin Englannissa. Näytelmän rytmi on tiivistyksineen toimiva ja Viherjuuren ohjaus selkeä. Jos sinulla on vielä yleissivistyksessä Hamletin mentävä aukko, nyt olisi mainio tilaisuus tilkitä tuo puute.
