Hyppää pääsisältöön
Amusa Toimitus / 21.05.2024

Teatteri Siperian kiertue-esitys Kulttuuripaku pakkasi esityksen tuunattuun pakettiautoon ja kuljettaa iloa ympäri Pirkanmaata

Teatteri Siperian Kulttuuripakun esityskiertue Pirkanmaalla, eri hoivakodeissa sekä useissa kesätapahtumissa starttasi 17.4. 2024 Tampereelta Peurankallion lähitorilta. Kulttuuripaku on kiertänyt nyt jo noin kymmenen esityksen voimin muun muassa hoivakodeissa ja erilaisissa tapahtumissa Pirkanmaalla, niin sisä- kuin ulkotiloissa. Kolmen ammattinäyttelijän ja yhden avustajakoiran toteuttama hyväntuulen esitys kiertääkin Tampereelta aina Sulkavan kautta Joensuuhun. Esitys on saanut poikkeuksellisen upean vastaanoton ja sen esityskausi jatkuukin ainakin vuoden 2024.

Kuvassa on valkoisen pakun edessä kolme miesesiintyjää. Vasemman puoleisella on valkoinen pitkä takki ja hän soittaa kitaraa.  Keskellä on punaisessa puserossa ja siliterissä mies, joka soittaa myös kitaraa. Oikealla istuu mies soittamassa kitaraa tummassa puvussa vierellään valkoinen koira. Taustalla näkyy pukun seinällä mainosjuhliste.

Esitys Koukkuniemessä. Kuva: Jere Riihinen

 

Saavutettava hyvänmielen kulttuuripaku

Kulttuuripaku on iltamahenkinen, musiikkia ja teatteria yhdistelevä esitys, joka on toteutettu kulttuurihyvinvoinnin ja kulttuurin saavutettavuuden näkökulmasta. Esityksen tavoite on tuoda iloa ihmisille ja lisätä kohtaamisia kulttuuritapahtuman äärellä.

"Tämmöstä sen pitää olla, eikä mitään hallelujaa."  Katsojapalaute, 17.4. Peurankallion lähitori

"Paljon puhutaan kulttuurin saavutettavuudesta. No Teatteri Siperian porukka on tässäkin asiassa suunnannäyttäjä. Kulttuuripaku viihdytti Koukkuniemen runsaslukuista yleisöä reilun tunnin verran. Big Respect!"

Katsojapalaute 16.5. Jussi K. julkaistu facebookissa. Koukkuniemen ilmais-esitys

"Onpa hienoa, että kulttuuri tulee tänne ihmisten luo" Katsojapalaute 18.5. Punkalaidun

Kulttuuripaku kuljettaa ammattilaisvoimin toteutetun teatteri-esityksen paikkoihin, joissa esittävää taidetta ei välttämättä muuten nähdä sekä yleisöille, jotka eivät muuten kulttuurin pariin helposti pääse. Esitys kiertää mm. tapahtumissa ja yksityistilaisuuksissa ympäri Pirkanmaata, lähitoreilla, hoivakodeissa ja kesätapahtumissa. Esitys on tilattavissa sekä Pirkanmaan kulttuuripankin, että Teatteri Siperian kautta. Kultuuripakun esityspaikkoja kartoitetaan kokoajan lisää ja esityspaikkoja on sovittu nyt noin kolmekymmentä. Tavoite on, että esitys voisi kiertää kattavasti sekä Pirkanmaalla ja lyhyempinä kiertueina myös muualla Suomessa. Esityspaikoista tiedotetaan sosiaalisessa mediassa, sekä teatterin nettisivuilla, suurin osa kulttuuripakun esityksistä on tilausnäytöksiä, mutta myös yleisölle avoimia tilaisuuksia on erityisesti kesätapahtumissa ympäri Pirkanmaan.

 

Kuvassa on takana Koukkuniemen viisikerroksinen rakennus ja edessä nurmikolla on iso joukko asukkaita istumassa ja seuraamassa esitystä. Etualalla on vihreää nurmikkoa ja oikealla kolme esiintyjää ja paku.

Koukkuniemen yleisöä.  Kuva: Jere Riihinen

 

Esityspaikkojen suhteen vain mielikuvitus on rajana

Projektia varten on tuunattu pakettiauto siten, että esitystapahtuma kokonaisuudessaan, esiintyjiä ja esitystekniikka myöten, kulkee kompaktisti esitysvalmiina pakussa ja esitys on periaatteessa esitettävissä missä vain, sisällä tai ulkona. Mahdollisia Kulttuuripakun esityspaikkoja voivat olla esimerkiksi torit, puistot tai muut keskeiset piha-alueet.  Esityksen voi toteuttaa myös sisätiloissa vaikkapa kirjastossa, seurantalolla tai oleskelutilassa. Nyt esitystä onkin esitetty niin sisä- kuin ulkotiloissa. Ja esimerkiksi sateen uhatessa esitys voidaan suht nopeasti siirtää esitettäväksi sisälle, vaikka se olisikin ollut alunperin tarkoitus esittää ulkona.

Tunnin mittaisen esityskokonaisuuden ovat valmistaneet näyttelijä-käsikirjoittaja Tuukka Huttunen, näyttelijä-muusikko Juha Junttu sekä näyttelijä Pekka Heikkinen. Esityksessä on mukana myös ihkaoikea, halutessaan tottelevainen ja taitava avustajakoira Hali, joka esiintyy mm. klassikkonäytelmä Romeon ja Julian Romeon roolissa. Esitys on rakennettu niin, että ramppi yleisön ja esiintyjän välillä on mahdollisimman pieni ja esitys on sisältöjensä puolesta rakennettu niin, että se on hauska, mutta myös taidokas, sisällöllisesti rikas ja koskettava. Toteutuksen tavoite olikin kunnianhimoinen, eli saada samaan pakettiin niin taituruutta, hauskuutta ja korkeatasoista sisältöä.  Esityksen vastaava tuottaja on Marika Heiskanen/Teatteri Siperiasta ja kuvat ja graafinen ilme on Jere Riihisen käsialaa.  Projekti on saanut rahoitusta Operaatio Pirkanmaalta ja Suomen kulttuurirahastolta.

Tuukka Huttusen kommentti Kulttuuripaku projektista:

"Me haluttiin tehdä esitys, joka aidosti toisi iloa ihmisille sellaisissa paikoissa mistä on hankalampaa lähteä kulttuuririentoihin tai joissa ei teatterin ammattilaisten toteuttamaa esitystoimintaa ole juurikaan tarjolla. Jotenkin koronapandemian jälkeen, ja tässä taloustilanteessa mikä monien kukkaroihin kiristävästi vaikuttaa, tuntuu että useat karsii kulttuurin pariin lähtemisestä - vaikka se rikastaisikin elämää monin tavoin. Ja tietysti on rutkasti ihmisiä, jotka eivät edes kulttuuririentojen pariin pääse, vaikka haluaisivatkin. Tämä esitys on tehty juuri heille! Me tullaan nyt just sinne missä ihmiset on. Esitys on saanut rahoitusta niin Operaatio Pirkanmaalta kuin Suomen kulttuurirahastolta, joten kulttuuripakua voidaan ainakin toistaiseksi tarjota vielä hyvin kohtuulliseen hintaan erilaisille toimijoille, eli se on saavutettava myös taloudellisesti."    

Teatteri Siperia

Teatteri Siperia on tamperelainen tilaton ammattiteatteri, joka on perustettu vuonna 2005. Teatteri tekee pääosin kantaesityksiä ajankohtaisista ja puhuttavista aiheista. Teatteri on toteuttanut miltei kaksikymmenvuotisen toimintansa aikana yli 30 kiitettyä esitystä niin itsenäisesti kuin yhteistyössä muiden ammattiteattereitten kanssa.

https://teatterisiperia.net/ohjelmisto/tilausesitykset/kulttuuripaku/

https://teatterisiperia.net/