Hyppää pääsisältöön
Super Admin / 16.10.2026

Taidekeskus Salmela järjestää kuudennen Merikanto-laulukilpailun kesällä 2027

Taidekeskus Salmela järjestää Merikanto-laulukilpailun Mäntyharjussa 19.6.2027. Ilmoittautuminen kilpailuun on nyt käynnissä. Merikanto-laulukilpailu on tarkoitettu lahjakkaille ja jo esiintymiskypsyyttä omaaville nuorille laulajille. 

 

Laulukilpailun 2027 tuomaristossa ovat oopperalaulajat Essi Luttinen, Cynthia Makris ja Mika Pohjonen, sekä professori Gustav Djupsjöbacka. Tuomariston puheenjohtajana toimii kulttuurivaikuttaja Aarno Cronvall. Vuonna 2027 järjestettävä Merikanto-laulukilpailu on järjestyksessä kuudes. 

 

Kuvassa ovat seisomassa kukat käsissään vasemmalta Maria Turunen mustassa mekossa, Kristian Lindroos mustassa puvussa kuten myös Toni Hintsala. Taustalla on Mäntyharjun kirkon alttaritaulu ja kaksi kynttiläkruunua.

Merikanto-laulukilpailun 2022 sijoittuneet sopraano Maria Turunen, bassobaritoni Kristian Lindroos, baritoni Toni Hintsala. Kuva: Taidekeskus Salmela

 

Merikanto-kilpailun voittoon ovat aikaisemmin yltäneet Tommi Hakala (2001), Essi Luttinen (2005), Maija Skille (2009), Hannakaisa Nyrönen (2015) ja Kristian Lindroos (2022).

Merikanto-laulukilpailun tavoitteena on rakastetuimpiin säveltäjiimme kuuluvan Oskar Merikannon mittavan sävellystyön ja Oskar Merikannon pojan, Aarre Merikannon modernistisen laulumusiikin esiin nostaminen. Kilpailun tavoitteena on myös löytää nuoria, kansainvälisen tason laulajia ja tarjota heille näkyvyyttä sekä esiintymiskokemusta. 

Kilpailun järjestäminen juuri Mäntyharjussa liittyy myös suomalaiseen musiikkihistoriaan. Oskar Merikanto vietti kesiään lankonsa luonaMäntyharjun kirkonkylässä säveltäen, konsertoiden ja nauttien kulttuurimaiseman rauhasta.

Kuvanveistäjä Ukri Merikannon veistospalkinnot voittajille Merikanto-laulukilpailussa jaetaan verovapaita rahapalkintoja yhteensä 13.500€ arvosta. Kolmelle kärkisijalle sijoittuneiden rahapalkinnot jaetaan seuraavasti: 1. sija 4.000 €, 2. sija 2.700 €, 3. sija 1.800 €. 

Kilpailun voittajakolmikko saa rahapalkintojen lisäksi Aarre Merikannon pojan, kuvanveistäjä Ukri Merikannon, toteuttamat arvokkaat veistospalkinnot, arvo yhteensä 20.000 €. Lisäksi kilpailussa jaetaan Anita ja Olavi Seppäsen muistosäätiön erikoispalkintoja kilpailun finalistien kesken tuomariston harkinnan mukaan, sekä muita taidepalkintoja.

Kilpailuun ilmoittaudutaan 12.2.2027 mennessä

Kilpailuun voivat osallistua kilpailuvuonna 38 vuotta täyttävät (vuonna 1989 syntyneet) tai sitänuoremmat laulajat. Kilpailuun ilmoittaudutaan täyttämällä sähköinen ilmoittautumislomake Taidekeskus Salmelan verkkosivuilla. Lomakkeella toimitetaan linkki esikarsintavideoon. Tarkat ohjeet ja kilpailun säännöt löytyvät verkkosivulta 
www.taidekeskussalmela.fi/salmela/merikanto-laulukilpailu/

Karsintavideoiden ja muun toimitetun aineiston perusteella tuomaristo kutsuu 19.6.2027 järjestettävään välierään 12-15 kilpailijaa, joista kuusi valitaan samana iltana järjestettävään loppukilpailuun. Kilpailu järjestetään Mäntyharjun kirkossa.

Kilpailua tukee Mäntyharjun kunta ja Anita ja Olavi Seppäsen Muistosäätiö. Lisäksi yhteistyötä tehdään Mäntyharjun seurakunnan kanssa. 

https://taidekeskussalmela.fi/