Hyppää pääsisältöön
Amusa Toimitus / 16.02.2022

Taidekeskus Salmelan kesässä monipuolinen musiikkitarjonta kuvataiteen rinnalla

Suomen suurin kuvataidefestivaali Taidekeskus Salmela valmistautuu 33. näyttelykesäänsä erittäin monipuolisesti niin kuvataiteessa kuin konserteissa. Konserttikesä tarjoaa Salmielan tuottaman Wiipuri-oopperan konserttimuotoisen kantaesityksen ja viidennen Merikanto-laulukilpailun.  Puistonäyttämöllä esiintyvät mm. pop- ja rocktähdet Ellinoora ja Eppu Normaali.

 

Kuvassa on vaalean punaisella ja vaalealla taustalla punainen kukka.

Tero Laaksonen, Kaunis Elsa. Kuva: Taidekeskus Salmela

 

Kuvataidenäyttelyssä mestarigraafikoita, tekstiitaidetta ja digitaalisuutta

Salmelan päärakennuksessa nähdään uusi kokoelma professori, taidemaalari Tero Laaksoselta. Laaksosen rinnalla pääsalissa esiintyy niin ikään klassisista kuva-aiheista lähtökohtansa löytävä kuvanveistäjä Hannele Kylänpää.

Merikanto-laulukilpailun kunniaksi näytteille asetetaan Oskar Merikannon pojanpojan Ukri Merikannon modernistisia veistoksia. Niiden kanssa esitellään uusi kokoelma taidemaalari Jan Nevalta.

Tuulikki Pietilän ja Esa Riipan kokoelmat tuovat päärakennukseen vahvan kattauksen kotimaista taidegrafiikkaa. Myös Riipan poika, kuvanveistäjä Riku Riippa esiintyy näyttelyssä.

Vuoden nuori taiteilija on Kaisamaisa Erämies, jonka historiallisia teoksia nähdään päärakennuksen yläkerrassa. Erämies palkitaan avajaistilaisuudessa 11. kesäkuuta.

Salmelaan palaavat myös kuvanveistäjät Johanna Häiväoja, François Blosseville, Tiina Torkkeli ja Samuli Alonen, joka tunnetaan Citybird-veistoksistaan, sekä kuvataiteilijat Asta Caplan, Essi Peltonen ja Anniina Vainionpää. Joel Sievers tuo Salmelaan maalausten ohella ensi kertaa myös taidegrafiikkaa. Viime vuonna suuren suosion utuisilla, rikkakasveja ja luonnonkukkia kuvaavilla maalauksillaan saavuttanut Kaisa-Tuulia Tuomi on jälleen mukana.

Kuvassa on vaalean ruskean sävyinen grafiikkateos ja siinä on kaksi ihmishahmoa soittamassa.

Tuulikki PIetilä, Musiikkia. Kuva: Taidekeskus Salmela

 

Tekstiilitaide palaa vahvasti Salmelaan, kun käsityömestari Helena Vaari esittelee uusia teoksiaan. Digitaalisia menetelmiä puolestaan hyödyntää työpari Tuomo Rosenlund ja Johanna Pohjavirta.

Kritiikin kannukset -palkinnon sarjakuvateoksellaan voittanut monipuolinen nuori kuvataiteilija Juliana Hyrri osallistuu ensimmäistä kertaa Salmelan näyttelyyn.

 

Kuvassa on mustan soikean pöytälevyn päällä kolme pitkänokkaista lintua, joiden varjot heijastuvat seinälle.

Samuli Alonen, Citybird. Kuva: Taidekeskus Salmela

 

Liisamaija Laaksonen viettää taiteilijajuhlaa ja Jukka Kuoppamäki juhlii 80-vuotispäiväänsä

Konserttikesä käynnistyy avajaisissa 11.6., jolloin lavalle nousee Helsingin poliisisoittokunta solistinaan Mika Pohjonen. Kesän aikana kuullaan myös rakastettujen taiteilijoiden juhlakonsertteja, kun Liisamaija Laaksonen viettää taiteilijajuhlaansa Mäntyharjun kirkossa vierainaan Vesa-Matti Loiri, Samuli Edelmann, Katariina Kaitue ja säestäjä Matti Paatelma ja Jukka Kuoppamäki juhlii 80-vuotissyntymäpäiväänsä Puistonäyttämön lavalla yhdessä tyttäriensä Taikan, Annan ja Inkan sekä Diandran kanssa.

 

Kuvassa ovat Eppu Normaalin bändin jäsenet seisomassa tummasävyisessä kuvassa.

Eppu Normaali. Kuva: Taidekeskus Salmela

 

Kesän laajaa taidemusiikin tarjontaa edustaa tenori Jyrki Anttilan ja sopraano Hannakaisa Nyrösen Operettimusiikin helmiä -konsertti, jossa musiikista vastaa salonkiorkesteri pianistinaan Maija Anttila.

Näyttelijä-koomikko Jukka Puotilan nimikkoshow naurattaa yleisöä 23. heinäkuuta. Iiro Rantala ja Lotta Kuusisto puolestaan tuovat Puistonäyttämölle uudentyyppisen esityksen, jossa sanataide Eeva Kilvestä Claes Anderssoniin kohtaa pianosävelmät Mozartista Egberto Gismontiin.

Kesän päättää Maija Vilkkumaa, joka nousee yhtyeineen Puistonäyttämön lavalle 13. elokuuta.

Taidekeskus Salmelan näyttelyt avoinna 11.6.–14.8.2022