Aalto-yliopiston filosofien luoma rock-konsertin ja teatteriesityksen yhdistelmä kertoo geenitekniikan etiikasta.
Playing God on kahden suomalaisen filosofin, tutkimuspäällikkö Tuija Takalan ja filosofian professori Matti Häyryn, sekä kanadalaissyntyisen Laurence Corky Laingin säveltämä, sanoittama ja tuottama rock-konsertin ja teatteriesityksen yhdistelmä, jonka aiheena on geenitekniikan etiikka. Tuija Takala ja Matti Häyry ovat Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun tutkijoita, jotka ovat tarkastelleet genetiikan etiikkaa vuosien ajan ja julkaisseet siitä monia tutkimuksia, viimeisimpänä Häyryn 2012 ilmestynyt Ihminen 2.0.
Laurence Corky Laing. Kuva: undertherockproductions.com
Ooppera ei tarjoa valmiita vastauksia, vaan vaatii ihmisiä pohtimaan genetiikan tuomia mahdollisuuksia ja niihin mahdollisesti liittyviä eettisiä ongelmia. Sen käsittelemiin teemoihin kuuluvat kuolemattomuus, pelastajasisarukset, geneettinen testaus ja lasten geneettinen muuntelu.
Rock-oopperan kolmas kirjoittaja Corky Laing on muusikkolegenda, joka tunnetaan parhaiten 70-luvun yhtyeistä Mountain ja West, Bruce and Laing. Hänen yhteistyökumppaneitaan ovat olleet myös Bo Diddley, Leonard Cohen, John Lennon, Meat Loaf, Ian Hunter (Mott the Hoople), Noel Redding (Jimi Hendrix Experience) ja Eric Schenkmann (Spin Doctors)
.
Esityksen pohjana on 2013 kansainvälisesti julkaistu konseptialbumi Playing God – Corky Laing and the Perfct Child Perform Original Music from Test: The Rock Opera, jolla Laing, Häyry ja Takala esiintyvät yhdessä kahdeksan muun yhdysvaltalaisen ja suomalaisen muusikon kanssa. Albumin saamat arvostelut ovat olleet ylistäviä, ja sitä on verrattu sellaisiin genren klassikoihin kuin Andrew Lloyd Webberin Jesus Christ Superstar, Pink Floydin The Wall, Alice Cooperin Welcome to My Nightmare, Paul Williamsin Phantom of the Paradise ja Jim Sharmanin Rocky Horror Picture Show.
Salit täyttyivät kuulijoista Baselissa Sveitsissä kesällä 2013 ja Glorian Kulttuuriareenassa Helsingissä alkukeväästä 2014.
Playing God Helsingissä. Kuva: Playing God
Playing God tulee Amerikan ensi-iltaansa 23. huhtikuuta 2015 Kaye Playhouse -teatterissa ylemmällä Itä-Manhattanilla. Kaye Playhouse on kunnianarvoisa Off Broadway -teatteritalo, jonka debytoijiin ja muihin vierailijoihin ovat lukeutuneet Jussi Björling, Andrés Segovia, Marcel Marceau ja Philip Glass.
Esityksen rahoituksesta vastaa suurimmaksi osaksi maineikas Cornellin yliopisto, jonka Weill Cornell Medical Collegen etiikan keskusta johtava professori Joseph J. Fins on toiminut puuhamiehenä rock-oopperan saamiseksi maahan.
Ennen Manhattanin esitystä Playing God vierailee Yalen yliopistossa, jossa järjestetään ennakkonäytös 18. huhtikuuta.
Corky Laing (Kanada/USA)
Matti Häyry (Suomi)
Johanna Ahola-Launonen, projektikoordinaattori (Suomi)
Sebastian Bisso Mifflin (Suomi)
Maya Korvela (Suomi)
Mikaela Mansikkala (Suomi)
John Vihervä (Suomi)
Harri Väyrynen (Suomi)
Phil Baker (Englanti)
Peter Baron (USA)
Stefan Berggren (Ruotsi)
Denny Colt (USA)
Bonnie Parker (USA)
Niall Scott (Englanti)
Ken Sidotti (USA)
Joe Venti (USA)
Ohjaus: Kate Mueth (USA)
Tuottaja: Tuija Takala (Suomi)