Kamarikesä-festivaalin mesenaatti, kapellimestari Hannu Lintu, puhui taannoin "kamarimusiikki-ja resitaalikulttuurin surgasmista" Helsingissä ja totesi juuri Kamarikesän olevan uranuurtajan asemassa tämän kulttuurin kääntämisessä noususuuntaan. Näillä saatesanoilla on ilo käynnistää Helsingin vanhin säännöllisesti järjestettävä kamarimusiikkifestivaali huomenna 1.8.2025 Ritarihuoneen upeissa tiloissa.
Tami Pohjola. Kuva: avantimusic.fi
Erittäin korkeatasoiset konsertit nuorten huippumuusikoiden esittämänä ovat vuodesta toiseen houkutelleet yleisöä elokuiseen Helsinkiin. Tänäkin vuonna luvassa on toinen toistaan säkenöivämpiä konserttikokonaisuuksia.
Festivaalin avaa Kamarikesän tilaama kantaesitys, jonka on säveltänyt nousukiidossa oleva, Teosto-palkittu Mikko Sarvanne. Uutuusteos käy musiikillista vuoropuhelua illan muiden teosten – Maurice Ravelin Boléron ja Pjotr Tšaikovskin ”Muistoja Firenzestä” -seksteton – kanssa.
Lauantaina 2.8. järjestettävä koko perheen konsertti yhdistää sirkustaidetta ja Camille Saint-Saënsin klassikkoteoksen Eläinten karnevaali. Yleisö saa valita istumapaikkansa lattiatyynyiltä tai tuoleilta, ja konsertin jälkeen on mahdollisuus tutustua soittimiin muusikoiden johdolla.
Lauantai-illan konsertissa Kamarikesä ja Viinilehti yhdistävät voimansa ainutlaatuisessa viini- ja musiikkielämyksessä, jossa juomien ja teosten yhteyttä päästään tutkimaan samanaikaisesti. Miltä maistuu esimerkiksi Franz Schubertin jousikvintetto? Konserttiin palaavat Kamarikesän entiset taiteelliset johtajat, Borea-jousikvartetti ja sellisti Tatu Kauppinen.
Toinen festivaaliviikko alkaa torstaina 7.8. perinteisellä kynttiläkonsertilla. Pianisti Johannes Piirto palaa esittämään Johann Sebastian Bachin Goldberg-muunnelmat, joiden esittämisen hän on aiemmin nimennyt yhdeksi unohtumattomimmista kokemuksistaan Kamarikesässä. 20-vuotisjuhlan kunniaksi tämä teos herää uudelleen eloon Ritarihuoneen hämärässä ja kynttilöiden ympäröimänä.
Perjantaina 8.8. lavalle nousee sensaatiomainen, vasta 14-vuotias viulisti Lilja Haatainen. ”Hämmästyttävää” -konsertin ohjelma huokuu virtuositeettia ja huipentuu Johannes Brahmsin Pianokvartettoon nro 1.
Festivaali päättyy lauantaina 9.8. gaalakonserttiin, joka on todellinen runsaudensarvi: lavalla nähdään muun muassa viulistit Tami Pohjola ja Lilja Haatainen, sopraano Kathrin Lorenzen, sekä kantaesitys säveltäjä Rolf Gustavsonilta. Illan kruunaa 35-henkisen juhlaorkesterin esittämä Richard Straussin Don Juan. Orkesteria johtaa 18-vuotias kapellimestarilupaus Maximilian Fagerlund.
Kamarikesä 2025 – ohjelma
Pe 1.8.
Avajaiskonsertti
Sarvanne – Ravel – Tšaikovski
Helsingin Ritarihuone
La 2.8.
Koko perheen konsertti: Eläinten karnevaali
Helsingin Ritarihuone
La 2.8.
Kamarikesä x Viinilehti: Luodut toisilleen
Adès – Schubert
Helsingin Ritarihuone
Su 3.8.
Kamarikesä Goes Espa
Astor Piazzolla
Espan lava
To 7.8.
Kynttiläkonsertti: Goldberg & Piirto
Davachi – Bach
Helsingin Ritarihuone
Pe 8.8.
Hämmästyttävää
Bolcom – Farrenc – Brahms
Helsingin Ritarihuone
La 9.8.
Kamarikesä 20-vuotta – Gaalakonsertti
Gustavson – Mozart – Heindrich – Sarasate – Sibelius – Saariaho – Strauss
Helsingin Ritarihuone