Viiden helsinkiläisnaisen lauluyhtye sijottui toiseksi tanskalaisen Aarhus Vocal Festivalin kansainvälisessä yhtyelaulukilpailussa 18-19.5, johon osallistui kuusi esikarsinnan läpäissyttä yhtyettä eri puolilta maailmaa.
Kilpailun voitti saksalainen OnAir, joka palkittiin 25000 tanskan kruunulla. Toiseksi tullut Ensemble Norma palkittiin 15000 kruunulla, ja kolmanneksi sijoittunut saksalainen Hartmuth und die Hitmaschine 10000 kruunulla.
Ensemble Norma sai lisäksi erikoispalkinnon koko festivaalin kuoro- ja yhtyelaulukilpailun pakollisen numeron parhaasta sovituksesta, jonka oli tehnyt yhtyeen laulaja Ida Olsonen.
Jussi Chydeniuksesta (Rajaton), Emma Nilsdotterista (The Real Group), Jonathan Minkoffista (Blue Jupiter) ja Morten Kjaerista (Vocal Line, Mpact ja BasiX) koostuva tuomaristo kiitteli yhtyettä vahvasta läsnäolosta, taiteellisesta kunnianhimosta sekä tunnusomaisesta tyylistään.
Ensemble Norman 15-minuuttinen kilpailuohjelma sisälsi yhtyeen oman bossa novan, suomalaista kansanmusiikkia maustettuna improvisaatiolla sekä sovituksen kilpailun pakollisesta kappaleesta, tanskalaisen singer-songwriter Oh Landin ”Wolf & I”:sta.
Aarhus Vocal Festival 2013 on Euroopan suurin rytmisen vokaalimusiikin festivaali, ja järjestettiin nyt neljättä kertaa. Tänä vuonna festivaalin teemana oli ”vocal innovation”. Lauluyhtyekilpailu on osa nelipäiväistä festivaalia, joka kokoaa vuosittain maailman lauluyhtyehuiput samaan kaupunkiin.
Ensemble Norma julkaisi kiitellyn EP-levynsä "Hei lempi!" huhtikuussa 2011. Vuotta myöhemmin he sijoittuvat toiseksi A Cappella Contest Leipzig 2012 -kilpailussa. Yhtye säveltää ja sovittaa itse musiikkinsa, joka liikkuu kansanmusiikin, jazzin ja improvisaation välimaastossa.