Hyppää pääsisältöön
Amusa Toimitus / 26.06.2023

Spede-elokuva ensi-iltaan syyskuun lopussa - katso traileri

Yksi syksyn odotetuimmista ensi-illoista koittaa, kun Spede-elokuva saapuu valkokankaille 29. syyskuuta.

 

 

 

Pertti ’Spede’ Pasasen elämästä ja urasta kertova elokuva käy läpi ikonisen viihteentekijän innovatiivisinta elokuvatuotantovaihetta. Elokuva valottaa kulissien takaisia tapahtumia 1960-luvun lopulta Uuno Turhapuron syntytarinaan ja kansansuosioon, sekä Speden väsymätöntä taistelua viihteen puolesta ajan elokuvataidepiirejä vastaan. Millainen Spede Pasanen oli persoonana, työkaverina, viihdetaiteilijana - ja puolisona?

"Tämä elokuva kertoo paitsi Spedestä, niin myös elokuvien tekemisestä ja siihen liittyvästä ilosta ja tuskasta, jonka jokainen elokuvantekijä on varmasti kokenut. Elokuva on myös eräänlainen kunnianosoitus 60-luvun elokuvantekijöille. Elokuva on kuvattu 35 mm ja 8mm filmille, jotta se tuntuisi autenttiselta.

Minulle oli tärkeää, että katsoja pääsee nopeasti 60-luvun aikaan kiinni. Tämä elokuva on vähän kuin aikamatka menneisyyteen”, kommentoi elokuvan ohjaaja Aleksi Delikouras.

 

Kuvassa ovat elokuvan kuusi päähenkilöä rivissä Risto Niemisen takana ja heillä on pikkutakit päällä. Vasemmalla keskellä Niemisen vieressä on Minka Kuustonen, jolla on isoruutuinen minihame.  Ruudut ovat kirkkaan värisiä ja eri väreissä. Ylhäällä on kyltti Uuno Turhapuro.

Kuva: Yellow Film/Vytautas Juozenas

 

Rooleissa
Spede Pasasen roolissa nähdään Riku Nieminen. Vesa-Matti Loiria näyttelee Aku Sipola, Simo Salmisena nähdään Mikko Töyssy ja Ere Kokkosena Joonas Nordman. Speden vaimoa Pirjo Pasasta näyttelee Minka Kuustonen.

Tekijät
Elokuvan on ohjannut Aleksi Delikouras, käsikirjoittaneet Antti Heikkinen ja Delikouras ja se pohjautuu Tuomas Marjamäen Spede, nimittäin (2017) ja Uuno on numero yksi - Turhapuron koko tarina (2021) -elämänkertoihin.

Spede-elokuvan tuottavat Yellow Film & TV:lle Olli Haikka ja Marko Talli. Elokuvan levittää Nordisk Film. MTV3 ja C More ovat hankkineet elokuvan televisio- ja streaming-oikeudet.