Hyppää pääsisältöön
Jouni Hakkarainen
/ 19.10.2017

Sotarikoksista tuomitun Esadin tarina ensi-iltaan 20.10.2017 – katso haastattelut

Esad Landzo värvättiin bosnialaiselle sotaleirille vuonna 1992. Kahden kuukauden aikana leirillä tapahtui asioita, jotka johtivat 19-vuotiaan miehen elämän muuttumiseen ja mullistumiseen sekä pitkään vankilatuomioon.

Amusa haastatteli Anteeksiantamaton-dokumenttielokuvan päähenkilöä Esadia sekä tuottajaa Ari Matikaista.

Anteeksiantamaton-dokumenttielokuvan juliste
Anteeksiantamaton-dokumenttielokuvan juliste

Mitä toiselle ihmiselle voi antaa anteeksi? Onko olemassa täysin anteeksiantamattomia tekoja? Näitä kysymyksiä käsittelee Suomessa asuvan Esad Landzon elämästä kertova elokuva Anteeksiantamaton (engl. The Unforgiven).

Elokuva kertoo Esadin tarinan vankileiriltä tähän päivään saakka. 25 vuotta sitten Esad päätyi tekemään leirillä kamalia asioita ja murhia, jotka seuraavat häntä edelleen pahoina unina ja omantunnontuskina. Bosniasta lähtöisin oleva mies kuitenkin sovitti yhteiskunnalle tekonsa suorittamalla vankeustuomiotaan ensin Haagissa ja sen jälkeen Suomessa.

Anteeksiantamattomassa seurataan Esadin elämää Suomessa vankilasta vapautumisen jälkeen. Entisen sotarikollisen leima seuraa miestä niin työnhaussa kuin arkielämässäkin, joten hän päättää lähteä takaisin Bosniaan pyytämään anteeksi ihmisiltä, joita hän satutti. Kaikki eivät suostu tapaamiseen, mutta dokumenttiin on kuitenkin saatu mukaan muutama ihminen, jotka ovat olleet valmiita kohtaamaan Esadin ja traumaattisen menneisyytensä.

Esad Landzo.
Esad Landzo

Mielestäni elokuva oli erittäin mielenkiintoinen. Katsoin Esadin tarinan avopuolisoni kanssa, ja se synnytti rutkasti keskustelua ihmisyydestä, anteeksiannosta ja asioiden harmaudesta. On sinänsä mielenkiintoista panna merkille, että se, mikä sotatilanteessa on jokseenkin sallittua, on sotaleirillä kuitenkin kiellettyä.

Kun miehet kohtaavat sotakentillä ja ampuvat toisiaan, kuuluu se kupletin juoneen. Vangiksi otetut kuitenkin muuttuvat nopeasti vihollissotilaista siviileiksi ja saavat näin ollen takaisin heille kuuluvat ihmisoikeutensa. Kaikki sotaan liittyvä on hullua puuhaa, mutta ei sinänsä ole vaikea ymmärtää, että tässä elokuvassa esitellyn kaltaisilla sotaleireillä ihmisiä kohdellaan raakalaismaisesti.

Katso alta haastatteluni sekä Esadin että tuottaja Ari Matikaisen kanssa. Esadin haastattelu toteutettiin englannin kielellä.

Esad kertoo, että katuvaisen vangin on vaikeampi istua vankilassa

Ari Matikainen esittelee elokuvan taustoja ja nostaa esiin mielenkiintoisia kysymyksiä