Hyppää pääsisältöön
Amusa Toimitus / 07.03.2021

Serlachius-museoihin Jani Leinosen Totuus ja Santeri Tuorin Posing Time

Suomen tunnetuimpiin nykytaiteilijoihin kuuluvan Jani Leinosen näyttely Totuus – The Truth on tunteita herättävä tilataideteos, jossa maaginen valo siivilöityy lasimaalauksen läpi raunioituneeseen rakennukseen. Näyttely avautuu 27.3.2021 Serlachius-museo Göstassa.

 

Näyttelytilan rakennus on palanut ja osittain romahtanut. Palaneen puun haju sekoittuu tilassa leijuvaan savuun. Raunioiden keskellä on ihmeellisesti ehjänä säilynyt lasimaalaus, jonka läpi heijastuva valo tekee paikasta maagisen kauniin.

Lasimaalauksen teksti Do you want the truth or something beautiful? on koottu taiteilijalle tuttuun tapaan ylikansallisten yritysten ja tuotteiden logoista. Leinonen haastaa katsojat miettimään oman aikamme totuuksia. Samalla taiteilija toivoo teoksen herättävän ajatuksia siitä, miten meitä yritetään johdatella.

 

Kuvassa on kaksi pyöreällä yläosalla olevaa taulua, joissa on molemmissa eri firmojen logoja.

Totuus - The Truth. Kuva. Serlachius-museot

 

”Harvoin logojen takana olevat yritykset haluavat kertoa totuuden. Halutaan kertoa vain ihanista ja kauniista saavutuksista. Haluammeko me edes kuulla totuuden vai sittenkin vain jotain kaunista?”, taiteilija kysyy.

Totuus – The Truth -näyttelyn oli määrä avautua jo viime syksynä. Koronapandemia siirsi kuitenkin näyttelyä puolella vuodella. Jani Leinosen mukaan viime kuukaudet ovatkin tuoneet uusia mahdollisuuksia tulkita näyttelyä, kun totuus näyttää muuttuneen suhteelliseksi.

Jani Leinonen toteutti ensimmäiset lasimaalauksensa vuonna 2019 Sveitsissä sijaitsevaan viisisataa vuotta vanhaan latoon. Maalausten ansiosta tilaan syntyi harras tunnelma kuin kirkkoon tai kappeliin. Hän halusi luoda saman tunnelman myös Serlachius-museoiden näyttelyyn.

Taiteilija löysi Münchenissä Saksassa kaksisataa vuotta toimineen Mayer’sche Hofkunstanstalt -nimisen yrityksen, joka tekee ja restauroi lasimaalauksia ympäri maailmaa. Yhdessä kerroksessa toteutetaan nykytaiteilijoiden teoksia. Totuus-näyttelyn lasimaalaukset on valmistettu siellä.

Poliittinen taide herättää tunteita

Jani Leinonen on eräs Suomen kohutuimmista nykytaiteilijoista. Helsingissä asuva ja työskentelevä taiteilija on herättänyt kansainvälistä huomiota teoksillaan, joissa hän kritisoi ylikansallisia yrityksiä käyttäen hyväksi niiden omia tuotemerkkejä.

Vuonna 2019 hänen teoksensa McJesus (2015) herätti mellakoita Haifa-museon edustalla Israelissa. Näyttelyssä ollut teos esittää ristiinnaulittua Ronald McDonaldia. Elovena-tytön hän on pukenut burgaan ja osallistunut teoksillaan Banksyn yhteiskuntakriittiseen antihuvipuistoon Dismalandiin Englannissa.

Santeri Tuori tutkii ajan ulottuvuuksia

Aika on läsnä Santeri Tuorin teoksissa, kuvaapa hän luontoa tai ihmisiä. Tuori tunnetaan erityisesti valokuvaa ja videokuvaa yhdistelevistä teoksistaan, jotka hän rakentaa pala palalta ja kerros kerrokselta. Hänen näyttelynsä Posing Time avautuu Serlachius-museo Göstassa 27.3.2021.

 

Kuvassa on panoraamakuva, jossa on viisi osaa ja siinä on vellovan meren  kuohuntaa.

Sky. Kuva: Serlachius-museot

 

Santeri Tuori (s. 1970) on ensimmäisiä niin sanotun Helsinki Schoolin valokuvataiteilijoita, jotka nousivat kansainväliseen tietoisuuteen 1990-luvulla. Hänen teoksiaan on sen jälkeen nähty näyttelyissä eri puolilla maailmaa. Posing Time on osittain retrospektiivinen, mutta se sisältää myös kolme uutta, tätä näyttelyä varten tehtyä teosta. Lisäksi mukana on sarja viime vuonna valmistuneita lummeteoksia, jotka nähdään ensimmäistä kertaa Suomessa.

Näyttelytilan seinän täyttää viisitoista metriä leveä Waterfall #2 (2021), videoprojisointi jäätiköiden sulamisvesistä Islannissa. Vesiputous hallitsee näyttelytilaa massiivisena luonnonvoimana. Veden liike on hidastettua, jolloin yksittäiset vesipisaratkin erottuvat. Aika saa teoksessa uuden perspektiivin: jäätiköiden aika on aivan toisenlainen kuin se aika, jonka me koemme.

Keskellä näyttelytilaa on vapaasti seisova, noin neljä metriä korkea teos Forest #45 (2021). Kaksipuoleinen videoinstallaatio on toiselta puolen positiivi, toiselta negatiivi. Videolla puu liikkuu hitaasti yhtyen välillä valokuvaan ja taas eroten siitä. Teos vaikuttaa olevan maagisesti elossa, ja siitä syntyy illuusio läpinäkyvyydestä.

Panoraamakuva Sky #26 (2015) muodostuu viidestä 2,5 metriä korkeasta valokuvasta. Se näyttää vellovalta mereltä tai vuoristolta. Tuori kertoo halunneensa kuvata taivasta irrallaan horisontista. Pitkän ajan kuluessa otetuista kuvista rakentuu yksi kuva, joka on kuin tiivistynyttä aikaa.

Muotokuvien pakeneva yksilöllisyys

Luontokuvien lisäksi näyttely sisältää teoksen Posing Time, sarjan liikkuvia muotokuvia, jotka antavat samalla nimen koko näyttelylle. Tuori kuvasi malleja Berliinissä vuonna 2000. He istuivat yksin huoneessa poseeraten tunnin filmikameralle, kun taiteilija otti viereisestä huoneesta kuvan joka toinen sekunti. Kuvattavilla ja taiteilijalla ei ollut keskenään mitään kontaktia, vain kamera, joka tallensi tapahtuman. Kertyneestä kuvamateriaalista taiteilija koosti videosarjan, jossa yksittäiset muotokuvat toistuvat kolmen kuvan sekuntinopeudella.

Oikeustieteen opinnot suorittanut Tuori leikittelee teoksessa valokuvan todistusvoimalla. Hän tutkii katsomista ja katseen kohteena olemista sekä kontrollia ja sen menettämistä. Samalla mallien yksilöllisyys pakenee muotokuvan jatkuvasti liikkuessa.

Näyttelyn kuraattori on Tarja Talvitie. Äänimaiseman teokseen Waterfall #2 on toteuttanut Mikko Hynninen.

Posing Time -näyttely on avoinna Serlachius-museo Göstassa 27.3.2021–6.3.2022.