Suomenlinnassa esitettävä Valheet ja viettelijät on lähimpänä, mitä Suomessa voi päästä 1700-luvun Ranskaa.
Liehittelyä, juonittelua, seksiä ja petturuutta. Tätä on Ryhmäteatterin tuorein näytelmä pähkinänkuoressa, ja tätä oli käsiohjelman mukaan myös 1750-luvun elämä ranskalaisissa salongeissa. Näyttämö täyttyy suurista persoonista ja toinen toistaan kierommista keikareista.
Valheet ja viettelijät - erään rakkauden muotokuva. Kuva: Ryhmäteatteri
Juonittelijoiden etunenässä esiintyvät Minna Suurosen esittämä Markiisitar de Merteuil ja Antti Virmavirran Kreivi de Valmont. Sekä markiisitar että kreivi toimivat salassa, mutta siinä missä Merteuil vetelee naruista kulisseissa, on Valmont korkealibidoinen toiminnan mies, joka suljettujen ovien takana kaataa naista kuin kauppatavaraa.
Suurosen markiisittarella pahat mielessä. Kuva: Ryhmäteatteri
Näytelmään mahtuu lukuisia hienoja hahmoja, mutta eniten esillä ovat erinomaisten Virmavirran ja Suurosen keinoja kaihtamattomat kurjimukset. Dynamiikka päähenkilöiden ja yleisön välillä on kutkuttava, sillä yleisö toisaalta viehättyy lurjusten juonista, mutta toisaalta kannustaa viattomia sivullisia näkemään niiden lävitse. Toisinaan Suomenlinnan penkissä tulee toivoton olo, kun ei voi mitenkään reagoida lavalla tapahtuvaan vääryyteen, vaan joutuu vain kuuntelemaan kierouksia sivusta.
Loistava Virmavirta pitkähiuksisena. Kuva: Ryhmäteatteri
Näytelmässä on tehty valtava määrä asioita oikein. Ranskalaiseen tunnelmaan suorastaan imeytyy sisään – siitä pitää huolen huikea puvustus, yli vedetty etiketillisyys ja näytelmän rivakka tempo. Kaikki näyttää ja kuulostaa siltä, miltä 250 vuotta sitten olettaisikin näyttäneen ja kuulostaneen. Alkupuolella tempo saattaa tuntua hieman turhankin nopealta, sillä henkilöitä ja hankalasti hahmotettavia ranskalaisnimiä on paljon. Alun haastavuus lienee kuitenkin pakollinen paha kompleksisen kokonaisuuden vuoksi.
Lavastus ja puvustus ovat näytelmässä huippuluokkaa. Kuva: Ryhmäteatteri
Pikkutarkan puvustuksen lisäksi myös lavastuksen kanssa on Ryhmäteatteri tänäkin vuonna tehnyt erinomaista työtä. Lavalla on valtava peilirakennelma, joka muuttaa muotoaan tarvittaessa ja signaloi yleensä kohtauksesta toiseen siirtymistä. Alussa kohtausten välillä tunnutaan hyppivän hieman turhankin nopeasti, mutta kokonaisuuden hahmottuessa ja draaman syventyessä tämä ei enää häiritse. Kun kokee olevansa sisällä näytelmän maailmassa ja kuvioissa, voi todellinen tunteiden vuoristorata viimein alkaa.
Väliajan kanssa 2 tuntia 40 minuuttia kestävä näytelmä ei pääty seinään. Kun esiintyjäkaarti viimein saapui lavalla kumartelemaan, olin vahvojen katarsismaisten tunteiden vallassa. Sellaisissa tunteissa taputtaa mielellään, ei vain siksi, että se kuuluu asiaan. Olin nähnyt jälleen harvinaislaatuisen, tunteet pintaan nostattavan näytelmän, jollaisia mahtuu vain pari kalenterivuoteen. Olin käynyt Ranskassa ja saapunut takaisin Suomenlinnaan.
Valheet ja viettelijät on katsomisen arvoinen esitys, jonka pienehköä alkukankeutta seuraa rautainen, elämää pohtimaan laittava loppupuolisko.
