Sormet hunajapurkissa on suomalaisviihteen rautaisen ammattilaisen, näyttelijä-ohjaaja-käsikirjoittaja Kari Heiskasen kynäilemä tragikomedia.
Kun astelin sisälle Ryhmäteatterin pian suljettavaan Pengerkadun toimipisteeseen, olin vielä tyystin tietämätön siitä, millainen kattaus olisi luvassa. Puolitoista tuntia kestävä kryptisesti nimetty näytelmä osoittautui vahvoilla teemoilla kyllästetyksi tiiviiksi paketiksi ilman väliaikaa.
Näyttelijä-ohjaaja-käsikirjoittaja Kari Heiskanen. Kuva: Cult24
Sormet hunajapurkissa on kahden ihmisen intiimi ja tiivis tarina. Näytelmän miespääosassa tekee vaikuttavan suorituksenJuha Kukkonen, joka on tuttu muun muassa sellaisista televisiosarjoista kuin Rikospoliisi ei laula, Itse valtiaat, ja Ugrilampaat sekä elokuvista Juoksuhaudantie ja Miss Farkku-Suomi. Muuntautumiskykyisen Kukkosen rooli käsittää laajan osan ihmisen tunneskaalasta vaihdellen kepeän humoristisesta haudanvakavaan ja siitä taas vihaiseen.
Sormet hunajapurkissa näyttelijät Juha Kukkonen ja Sanna-Kaisa Palo. Kuva: Johannes Wilwnius
Näytelmän naispääosan esittäjä Sanna-Kaisa Palo on niin ikään pitkän linjan suomalaisviihdyttäjä. Lahjakkaan rouvan televisiohistoriasta löytyvät niin itseänikin suuresti viihdyttäneet sarjat Seitsemän ja Käenpesä kuin myös suosittu Kylmäverisesti sinun ja juuri Nelosella startannut sketsisarja Myllyrinne Company.
Elokuvapuolella Palo on tunnettu esimerkiksi sellaisista kotimaisista tuotoksista kuin Pikkusisar sekä Korsoteoria. Sormet hunajapurkissa -näytelmä tuo matalaäänisessä Palossa samoin kuin Kukkosessakin esiin mykistävän virheetöntä tähtiloistoa.
Kukkosen esittämä hahmo Kauko on maankuulu näyttelijä, joka on pitkän ja menestyksekkään uransa lisäksi saavuttanut julkisuutta jähmettymällä totaalisesti viimeiseksi jääneessä näytelmässään. Rankan roolinsa alle jäänyt Kauko päättääkin nyt lakaista kotimaan tomut lahkeistaan ja lähteä etelän aurinkoon kuolemaan.
Tosiasiassa kuuluisa näyttelijä tahtoo vain lavastaa kuolemansa päästäkseen irtautumaan huonosta julkisuudestaan ja ongelmalliseksi äityneestä elämästään. Mielessä siintävät eläkepäivät yksin ilman identiteettiä kuulostavat epätoivoisen Kaukon korviin kiehtovilta ja levollisilta kuin kuoleman hellä syli.
Palo puolestaan näyttelee televisiojournalistin hommia tekevää Eevaa, joka on juuri palannut ulkomailta Suomeen piloille menneen avioliittonsa jälkeen. Rakkaudessa kovia kokenut Eeva on tietämätön ystävänsä Kaukon uran päättymisestä ja mediapyörityksestä, mikä lohduttaa lehdissä ryvettynyttä ex-näyttelijää suuresti. Entisten rakastavaisten yhteinen menneisyys alkaa vetää heitä vähitellen puoleensa.
Näytelmän entiset rakastavaiset Kauko ja Eeva. Kuva Johannes Wilenius
Molempien elämä on vuosien erillään olon myötä muuttunut radikaalisti, mutta aika ei ole ainoastaan opettanut, paikannut ja parantanut, vaan myös rikkonut ja repinyt. Eeva takertuu Kaukoon kuin pelastusrenkaaseen, kun taas Kauko ei enää jaksa uskoa rakkauteen mutta nauttii kuitenkin Eevan tuomasta turvasta ja läheisyydestä.
Valtaosa näytelmästä sijoittuu Kaukon tilavan tunnelmalliseen kotiin. Alusta asti Pengerkadun näyttämölle oli katettu sohva ja pöytä sekä kiliseviä laseja ja pulloja majoittava baaritaso. Näytelmän tiukasti rajattu tapahtumaympäristö tarjoaa erinomaisen kasvualustan sekä Kaukon että Eevan rikkinäiselle persoonalle.
Kaukon kotona. Kuva: Johannes Wilenius
Näyttelijöiden loistosuoritusten lisäksi myös kulissit luovat tilaan suurenmoisen intiimiä ja käsinkosketeltavaa tunnelmaa, jossa yleisö huomaa keskittyvänsä jokaiseen sanottuun sanaan ja juonenkäänteeseen pilkuntarkasti. Kuoleman ja rakkauden teemat ja pohdinta näyttäytyvät kauniisti vierekkäin toisiinsa kietoutuneina.
Vuorosanat ovat napakoita ja osuvia ja saavat salin uudestaan ja uudestaan nauramaan, kunnes Heiskanen taas kapellimestarin lailla tahdittaa näytelmän hiljaisempiin ja pohtivampiin tunnelmiin.
Palon ja Kukkosen yhteispeli lavalla on erittäin vakuuttavaa. Huippukohtia tuntuisi olevan puolentoista tunnin aikana poikkeuksellisenkin paljon, ja välillä näytelmä ja näyttelijöiden dynamiikka suorastaan häkeltävät. Kaukon ja Eevan väleissä on jotakin koruttoman ja aidon pysäyttävää, joka saa jopa suun nieleskelemään ja kyyneleet valumaan poskilla.
Joissakin kohdissa jäin kuitenkin kaipaamaan vielä lisää eräänlaista melankoliassa piehtaroimista, sillä nyt siirtymät surusta huumoriin olivat paikoitellen piirun verran liian nopeita. Kuolema-teemasta ei siis aivan kaikkea otettu irti, mutta humoristisen viihdyttävää parisuhdedraamaa oli vastavuoroisesti sitäkin enemmän.
Kari Heiskasen näytelmää Sormet hunajapurkissa uskaltaa suositella kokeneemmallekin teatterinkävijälle. Heiskasen kirjoittamasta dialogista kelpaa ammentaa ja Juha Kukkonen ja Sanna-Kaisa Palo venyvät rooleissaan erinomaisen autenttisiin ja dramaattisiin suorituksiin. Näytelmä onnistuu viihdyttämään tiiviisti 1,5 tuntia putkeen, eikä kelloa tee missään nimessä mieli katsella välissä – ellei sitten toivoen, että näytelmä olisi sittenkin kestänyt vielä puoli tuntia pidempään.
