Rakkaus on rusikoitu pinta

Ilmajoelta kotoisin oleva Miia Toivio on runouden "sekatyöläinen". Hän on päätoimittanut Tuli&Savu-lehteä, opettaa parhaillaan kirjoittamista ja on mukana Osuuskunta Poesian toiminnassa. Esikoiskokoelmallaan Loistaen olet (Teos) hän kipusi Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkinto- ja Tiiliskivi-palkinto -ehdokkaaksi. Uusi runoteos Pysty hiljaisuus (Teos) varmistaa, että lyriikan taivaallemme on syttynyt uusi tähti.

Ohut, tumma kokoelma on eräänlainen erokirja. Se kertoo minusta ja hänestä aistillisesti, herkästi aivan kuin uudella jäällä varovasti astellen, jottei tunnelma rikkoutuisi. Silti runot ovat ehdottomia, varmoja ja kertovat oman totuutensa kielellä, jota on nautinto lukea. Säkeisiin uppoaa, kas näin: "Muistan miten taannoin kävi tuuli. Heleä vihreä lekotteli sen siliävässä kädessä. Silloin kaikki mikä meissä oli liikahteli samaan tahtiin lehvien kanssa, vihreän kanssa; niin kuin ei olisi ollut muuta kuin läikehtivää helmaa."

Mutta kahden tarina halkeaa pian kahtia. "Isku iskulta, kaipaus kaipaukselta minä pakotan nimeäsi tähän hopeaan: rakkaus on rusikoitu pinta, nopeaan loittoneva, takaikkuna." Luonto on alati läsnä ja saa välittäjän roolin. Ollaan metsässä, lammen rannalla, pimeyden sylissä. Tuulee. Tämä välittää tuskan ja kaipauksen: "haavoilla on nopeat sormenpäät, ne saavat tuulen kiinni ja se helähtää punaiseksi."

Pysty hiljaisuus luo kokonaisen, ehjän, surumielisen maailman ja tunnelman, jossa samalla on jokin vapauttava, viisas helähdys. Runot ovat musikaalisia, ne houkuttavat lukijan mukaan melodiaansa ja pakottavat omaan rytminsä. Sanaa kauneus on vaikea välttää näitä säkeitä lukiessa.

"Sillä tuli tulee tuulen mukana: / musta huntu, joka lasketaan maahan. / On hyvin ohutta sen kauneus, / tällainen kauneus / tuulet ja puut ja heinät ja tuvan tumma / valo syysillan suussa, / lämpö, jonka kanssa ihosi solmii liiton / & solmii sinisiä silkkinauhoja."