Hyppää pääsisältöön
Amusa Toimitus / 07.03.2024

Purkutalo muuttuu taidetta tulvivaksi kulttuuritilaksi Tampereen ydinkeskustassa

Dynaaminen kesänäyttely pohtii ihmisen ja ympäristön välistä suhdetta taiteen keinoin. Muutos.art Tampere avaa ovensa Ratinanrannassa kesäkuussa 2024. Näyttelyn taiteilijahaku on käynnissä.

 

Kuvassa on punainen tiilinen kolmikerroksinen rakennus, joka on l-muotoinen.  Edessä on harmaata asfalttia.

Voimakatu 11, Tampere. Kuva: Upeart

 

Tampereen Ratinanrannassa entinen toimistotalo muuttuu elämykselliseksi taiteen keskukseksi ensi kesän ajaksi. Hankkeen keskiössä on kymmenien taiteilijoiden toteuttamat taideteokset sekä työpajat, jotka täyttävät purettavaksi määrätyn kiinteistön kolme kerrosta. Muutos.art Tampereen kesänäyttely avautuu yleisölle kesäkuun alussa ja on avoinna elokuun loppuun asti osoitteessa Voimakatu 11.

Eri taidemuodot yhdistyvät tyhjentyneen toimistotalon 3 800 neliömetrin tiloissa kokonaisuuden nivoutuessa teemallisesti kestävän kehityksen aiheiden ympärille. Ympäristönäkökulma valikoitui näyttelyn lähtökohdaksi luontevasti.

“Ajankohtaisen ja tärkeän teeman ympärille muodostuu kiinnostava ja monipuolinen taiteellinen kokonaisuus, joka toivottavasti herättää kävijöissä ajatuksia ja keskustelua”, kertoo hankkeen taidekoordinaattori Yiorgos Slunga Upeartilta.

“Ensimmäiseen kerrokseen on suunniteltu kaksi galleriatilaa, joiden näyttelyajat jaetaan taiteilijaseuroille, taideyhdistyksille ja yksittäisille taiteilijoille. Toisessa ja kolmannessa kerroksessa näyttelyn pääteema pääsee oikeuksiinsa, kun tilat täyttyvät kokonaisvaltaisilla tilataideteoksilla, joiden toteutuksessa näkyy materiaalien uusiokäyttö ja kierrätys. Suunnitelmissa on myös toteuttaa iso yhteisöllinen teoskokonaisuus, johon kaikki kävijät voivat halutessaan osallistua. Myös piha-alueelle ideoidaan kesäistä tapahtumallisuutta.”

Muutos.art Tampere tarjoaa tuhansille pirkanmaalaisille ja Tampereella vieraileville ainutlaatuisen taidekokemuksen. Hanke on jatkoa viime kesänä Tampereen Tullin alueella pilotoidulle Purkutaidetalo Pinni47 -projektille, joka keräsi yli 20 000 vierailijaa kahden kuukauden aikana. Pinni47:n toteutuksesta vastasi Pirkanmaan luovat tuottajat ry.

“Tämäntyyppiseen toteutukseen kuuluu orgaanisuus, eli se mitä kaikkea Voimakadulle syntyy ja tapahtuu, nähdään vasta hankkeen kasvaessa lopulliseen muotoonsa”, toteaa Slunga.

Näyttelyn taiteilijahaku on käynnissä

Muutos.art Tampere -näyttelyn taiteilijahaku on käynnissä 7.–29. maaliskuuta. Taitelijavalintoja tehdään juoksevasti jo ennen haun päättymistä. Mukaan voivat hakea Suomessa asuvat ja Suomeen vakituisesti työskentelevät yli 18 vuotta täyttäneet taiteilijat eri taiteenaloilta yksin, työparina tai ryhmänä. Taiteilijavalinnoissa painotetaan taiteellista laatua, ja osaksi paikallisuutta. Hankkeeseen osallistuville taiteilijoille maksetaan taiteilijapalkkio ja korvataan materiaaleista ja niiden kuljetuksista aiheutuvia kustannuksia.

Taiteilijahaku sekä haku näyttelyn vapaaehtoistehtäviin on avoinna osoitteessa https://www.muutos.art/

Muutos.art on Upeartin kehittämä konsepti, joka tutkii muuttuvien kaupunkitilojen aktivoimista taiteen ja kulttuurin keinoin. Projektin mahdollistaa Tampereen kaupunki ja sen hallinnoima alueellinen kulttuurin kehittämishanke Operaatio Pirkanmaa. Upeart valittiin Ratinanrannan operaattoriksi avoimen haun prosessilla.

https://www.upeart.com/