Antti Tuomaisen koukuttava rikosromaani Synkkä niin kuin sydämeni vahvistaa, että mitä tahansa voi tapahtua kenelle tahansa koska tahansa.
Kesä on dekkareiden sesonkiaikaa. Synkkä niin kuin sydämeni (Like) on varteenotettava vaihtoehto, mikäli etsii lomalukemista riippukeinussa tai laiturilla nautittavaksi. Kirjailija Antti Tuomainen osaa hommansa, hänen edellinen romaaninsa Parantaja sai Vuoden Johtolanka -palkinnon ja se on ilmestynyt liki kolmessakymmenessä maassa.
Tuomaisen suosion ymmärtää. Hän kirjoittaa notkeasti ja elävästi, henkilöt ovat uskottavia, lihaa ja tietenkin verta, kun trilleristä on kyse. Raakuuksilla uudessa romaanissa ei kuitenkaan herkutella, kirjailijalla on kyky pitää lukija pihdeissään ladatulla tunnelmalla, johtolanganpätkillä ja yllättävillä juonenkäänteillä.
Antti Tuomainen. Kuva: Toni Härkönen, Like.
Dekkarille poikkeukselliseen tapaan luonto saa elää voimakkaasti tarinan mukana. Näin tuuli riepottaa verhoja: "Heiluessaan levottomasti sisään ja ulos ja kiivetessään seinille ne olivat kuin kielet liekkumassa ja lipomassa suupieliä."
Synkkä niin kuin sydämeni on klassinen dekkari, jossa oleelliset ainesosat ovat tasapainossa: eristetty Kalmelan kartano meren rannalla Helsingistä länteen ja sitä kansoittava henkilökatras, josta romaanin edetessä paljastuu yhä uusia salaisuuksia. Agatha Christie oli tämän genren mestari. Ja kysymys tietenkin kuuluu, kuka heistä teki sen? Kuka tai ketkä ovat syyllisiä?
Päähenkilö, sankariksikin soveltuva kolmikymppinen Aleksi Kivi on menettänyt äitinsä kaksikymmentä vuotta sitten. Aleksille läheinen äiti vain katosi kesken työpäivän. Mitä tapahtui? -kysymys on piinannut yksinäistä nuorta miestä siitä lähtien. Lopulta Aleksi jättää entisen elämänsä löytääkseen totuuden. Onko syyllinen rikas sijoittaja, Kalmelan isäntä, jolla on hemaiseva tytär.
Kertomuksen edetessä Aleksi tulee tutuksi. Tuomaisen ansiota on, että solahdamme Aleksin nahkoihin kuin huomaamatta, katselemme maailmaa samoin silmin ja koemme raskaina hänen takaiskunsa. Mutta kujanjuoksua on jatkettava, pakkomielteenomaisesti, muuten elämä ei voi jatkua.
Kun kaikki vihdoin näyttää jo selvältä, selvää on, ettei vuoristoradan viimeistä notkahdusta ole vielä huristeltu loppuun. Kullakin tarinan henkilöllä on omat pakkomielteensä, ja ne estävät näkemästä selvästi edes lähimpiä ihmisiään.
Antti Tuomainen: Synkkä niin kuin sydämeni (Like, 2013).
Synkkä niin kuin sydämeni, kansi. Kuva: Like.
