Hyppää pääsisältöön
Amusa Toimitus / 19.06.2025

Krisse Salminen yllättää laulajana – kiehtova rakkauslaulu yhdessä Mikko Pohjolan kanssa

Krisse Salminen yllättää laulajana, kun häneltä ilmestyy juhannusaattona 19.6. uransa ensimmäinen kappale, jossa hän laulaa soolona. Salminen on mukana fiittajana Mikko Pohjolan Holiwoodi (Rakkaus on ikuisesti) -nimisellä kappaleella. Kyseessä on Pohjolan ja Joonas Karjalaisen sävellys, johon Pohjola on tehnyt sanat.

Kuvassa on edessä aurinkolaseissa katse ylöspäin vasemmalle Mikko Pohjola puolivartalokuvassa ja takana isompana Krisse Salminen kasvokuvassa katse oikealle myös aurinkolaseissa. Tausta on keltainen. Kuvassa on eri puolilla kolme punaista sydäntä.

Osa levyn kannesta. Kuva: Miksei Records

 

– Tapasin Mikon kesäteatterilavalla Oulussa muutama vuosi sitten. Olimme mukana Sinä olit tähti -esityksessä Meri Oulun kesäteatterissa. Esitin ohjelmatoimiston omistajaa ja Mikko surkeaa stand up -koomikkoa, Krisse Salminen kertoo.

Salminen ja Pohjola tekivät ensimmäisen version kappaleesta jo heti tuolloin kesällä 2021.

– Lähetimme kappaleen Uuden musiikin kilpailuun, mutta ei se päässyt jatkoon. Kappale on kulkenut mukanani kaikki nämä vuodet ja kokenut useita versioita. Nyt viimein päätimme julkaista sen kaikkien iloksi pois pöytälaatikosta, Pohjola toteaa.

”Rakkaus ei oo vaarallista. Se sattuu vaan niihin, jotka luulee sitä Holiwoodiksi, et kaikki ois aina vähän rikki”, Salminen laulaa.

Holiwoodi (Rakkaus on ikuisesti) on Mikko Pohjolan ensimmäinen julkaisu kahdeksaan vuoteen. Hänen tunnetuimpia kappaleitaan ovat Paikkani tiedän, Et nää sekä euroviisukarsinnoissa vuonna 2014 toiseksi tullut Sängyn reunalla. Lisäksi Uusi päivä -televisiosarjan tunnuskappale Hyvää ja kaunista oli hänen esittämänsä. Pohjola on julkaissut kaksi albumia, Menkää te, minä jään (2011) sekä Katkeran laulu (2016).

Kappale: Holiwoodi (Rakkaus on ikuisesti)
Esittäjä: Mikko Pohjola feat. Krisse Salminen
Sävellys:Joonas Karjalainen, Mikko Pohjola
Sanoitus: Mikko Pohjola
Masterointi: Jaakko Viitalähde / Virtalähde Mastering
Tuottaja: Mikko Meikä
Levymerkki: Miksei Records