Hyppää pääsisältöön
Anja Kuoppa
/ 09.02.2012

Paavo Westerberg teki sen jälleen: Kansallisen He eivät asu enää täällä puhuttaa toisenkin kerran

He eivät asu enää täällä oli ensi-illassa Kansallisen Pienellä näyttämöllä. Paavo Westerbergin uutuus käy tarkasti läpi ihmisen valintoja ja henkistä kestävyyttä onnettomuuden jälkeen.

Kahden avioliiton neljä puolisoa ratkaisevat asioita – tai jättävät ratkaisematta.

Rooleissaan Katariina Kaitue, Eero Aho, Pirjo Määttä ja Kristo Salminen ovat tasavahvoja, ja he luovat näyttämölle omintakeiset ihmiset. Miten taloustutkija, opettaja ja sairaanhoitaja kestävät, kun elämä lyö silmille?

Näytelmässä on neljä vastausta, jotka ovat sidoksissa toisiinsa. Pariskuntien sisäiset ristiriidat paljastuvat onnettomuudessa, joka vaikuttaa menneisyydestä nykyisyyteen. Niin sanottu sivistynyt käsitys kuolemasta, aviopuolisosta tai toisen ihmisen tilasta joutuu koetukselle. Annan puoliso Erik hukkuu itseensä ja syyttää ahdistuneen ihmisen epäoikeudenmukaisuudella ja kohtuuttomuudella vaimoaan. Syytöksissä on kuitenkin elämän makua ja niistä puhkeavat riidat koetaan melkein kaikissa liitoissa.

Alussa hiljaisempi pari Helena ja Pauli nousevat yhä isommin näyttämölle. Sairaanhoitaja Helena on selvästi pahiten epämukavuusalueellaan koko tarinassa. Hänen epätoivonsa saa jopa muutaman humoristisen piirteen, mutta silti hänen osansa on kovin.

Hyvin elämässä menestyneet ihmiset eivät odota vaikeuksia, mutta kun ne tulevat, ajatus ja tahto eivät riitä. Paavo Westerbergin marssittamat kysymykset ovat ajattomia ja ajankohtaisia, eikä niihin ole yleisiä ratkaisuja. Ihmisen oma kyky avoimuuteen ja puhumiseen oikeilla nimillä on vaikeata, ja tämä loistaa näyttämöllä. Näytelmän ihmiset osaavat puhua Hubblen laista ja matematiikasta, mutta eivät itsestään. Tuska on salakatala vieras sisustetussa olohuoneessa.

Westerbergin repliikit kulkevat hyvin ja luovat aidon, uskottavan ajatuskulun. Ihmisten riidat, typerät tunteet ja kyvyttömyys kuunnella ovat läsnä. Kokeneiden aviopuolisoiden kissa-hiiri-leikki toimii hyvin. Leppoisasta alusta kehittyvä ihmisten tarina salaisuuksineen tihentyy loppua kohden. Näytelmän henkilöihin voi samaistua monesta kulmasta – annoja, erikeitä, helenoita ja pauleja kulkee kaikkialla.

Yleensä pitkä epookki ei toimi, mutta tässä tapauksessa on hyvää nähdä, mitä noin 10 vuoden aikajänne tuo henkilöiden elämään. Uutta elämää.

Vielä: lavastus oli tyhjyydessään kohdallaan. Sillä Kaitue, Aho, Määttä ja Salminen täyttivät sen ihan itse.

Kuvassa Katariina Kaitue, Eero Aho, Pirjo Määttä ja Kristo Salminen. Kuvaaja Tuomo Manninen. (c) Kansallisteatteri.
Kuvassa Katariina Kaitue, Eero Aho, Pirjo Määttä ja Kristo Salminen.
Kuvaaja Tuomo Manninen. (c) Kansallisteatteri.

Kuvassa Katariina Kaitue. Kuvaaja Stefan Bremer. (c) Kansallisteatteri.
Kuvassa Katariina Kaitue. Kuvaaja Stefan Bremer. (c) Kansallisteatteri.

Lisää kuvia:
Katso Kansallisteatterin tätä näytelmää koskeva kuvavirta Flickr:issä.