Otsikko on kaikki, mitä tiesin Hamletista etukäteen. Näyttämölle oli lavastettu kerrostalo, joten arvasin, että Helsingin Kaupunginteatterin Hamlet ei tulisi olemaan perinteisimmästä päästä.
Hamletilla on tukka sekaisin. Myös ihmissuhteet ovat mullin mallin, ja lopulta päässäkin alkaa pyöriä. Rakas isä on murhattu, äiti muhinoi moraalittomasti isän veljen kanssa, ja kaunis Ofelia on koskemattomuudessaan kauneinta, mitä Hamlet on koskaan kohdannut. Siinä on paljon käsiteltävää nuorelle miehelle, joka etsii elämälleen suuntaa armottoman maailman ja syvän elämänkaihonsa ristiaallokossa.
Hamlet. Eero Aho, Tommi Rantamäki. Helsingin Kaupunginteatteri, Kuva Stefan Bremer.
Hamlet on edelleen yksi eniten esitetyistä näytelmistä. Uusien tulkintojen tekeminen on haasteellista ja vaarallista, sillä yleisöllä on tarinasta mielikuvia jo valmiiksi. Ohjaaja Kari Heiskanen on onnistunut tuomaan Hamletin nykypäivään korostamatta modernia aikaa liikaa ja säilyttäen näytelmän herkkyyden. Välillä milloin kenenkin huolelliset monologit pysäyttävät syvyydellään koko näyttämön ja jäävät mietityttämään pitkäksi aikaa.
Hamlet on henkilönä osuva kuva sisäisen myllerryksen riivaamasta nuoresta miehestä. Poloinen unohtuu tuskailemaan elämää kerrostalon seinämään pitäen kiinni sähköjohdoista. Hän ei voi lähestyä ihanaa Ofeliaa miehen lailla, sillä muuten tämän kauneus ja viattomuus särkyisivät. Ei mahda myöskään olla helppoa, kun oma setä lähettää toiseen maahan murhattavaksi. Kuten elämässä yleensä, myös Hamletilla mielen ristiriidat syntyvät omien tunteiden ja toiveiden sekä ulkomaailman odotusten ja paineiden yhteensovittamisesta. Hamlet ei kuitenkaan anna periksi vaan taistelee sydämensä puolesta, ja siitä koko näytelmässä onkin kyse.
Katso Hamlet -trailer Helsingin Kaupunginteatterin YouTube-kanavalta napsauttamalla yllä olevaa kuvaa.
Eero Aho tekee upean roolin päähenkilönä sekä niinä raastavina hetkinä, kun missään ei ole järkeä, että niinä hyvinä, kun Hamlet katselee Ofeliaa rakastuneesti tai käy iloisesti lainaamassa eturivin katsojalta kurkkupastillin kuivan kurkun avuksi. Hamletin tunnetilat täyttävät koko salin.
Ofelian (Anna-Maija Tuokko) laulu on yhtä kaunista ja puhtoista kuin Hamletin rakkaus tätä kohtaan. Yksi herkimmistä ja surullisimmista kohdista koko näytelmässä on se, kun Ofelia kaataa mitään sanomatta päälleen suuren sangollisen tuhkaa.
Odotin Esko Salmista lavalle, sillä en ollut koskaan nähnyt näyttelijälegendaa tv:n ulkopuolella. Hämmästys oli suuri, kun lavalle asteli punaisessa liivissään Salmisen sijaan rauhallinen Kummisetä, jonka puheääni oli kepeä ja pingottunut. Häntä tuntui hallitsijuuden lisäksi kiinnostavan lähinnä Hamletin äiti (Tiia Louste) lyhyessä mekossaan katkeranpunaisella satiinivuoteella. Äidin raastavia tunteita tuotiin vahvasti esiin rosoisilla lauluesityksillä - Louste tekee näyttävän roolin korkokengissään.
Virkamiesmäinen Polonius (Asko Sarkola) tuo näytelmään vaivihkaista huumoria jo pelkällä jähmeällä olemuksellaan, ja rääväsuinen patologi (Eija Vilpas) tupakoineen on tyrskähdyttävänä vastapainona tarinan yleiselle synkkyydelle. Pitkä miekkailukohtaus Hamletin ja Ofelian veljen Laerteksen (Tommi Rantamäki) kesken huimaa taidokkuudessaan. Lisäksi näytelmän sisälle tehty murhanäytelmä on kuin toisesta maailmasta. Upea lavastus ja kokomustat tanssijat salpaavat tyylikkyydessään hengen melkein katsojaltakin.
Mutta mitä on kuoleminen? Lähipiiri pitää Hamletia hulluna, kun tämä kokee yhteyttä aavemaiseen isäänsä. Se on ainoa turva, joka Hamletilla on elämän farssin keskellä. Kuoleeko ihminen lopultakaan kokonaan, vai voiko rakas isä olla henkisenä tukena kuoleman jälkeenkin ihan todella?
Jotta katsoja ei jäisi turhaan miettimään, mitä henkilöille käy näytelmän jälkeen, kuolema korjaa perinteitä kunnioittaen lopuksi melkein kaikki. Mikä tuska, mikä tragedia! Vaan voisinpa nähdä tämän näytelmän uudestaan.
