Hyppää pääsisältöön
Amusa Toimitus / 28.03.2022

Nightwishin laulaja Floor Jansen julkaisi ensimmäisen soolosinglen - katso Suomessa kuvattu video

Nightwishin laulaja Floor Jansen on julkaissut ensimmäisen singlensä ”Fire”, jonka Jansen on kirjoittanut yhdessä hollantilaisen tuottajan Gordon Groothedden sekä biisinkirjoittajan Wouter Hardyn kanssa. Ensimmäinen, maailmanlaajuisesti julkaistava sooloalbumi on odotettavissa alkuvuodesta 2023. Jansen on solminut levytyssopimuksen Warner Music Groupiin kuuluvan, jakeluihin erikoistuneen ADA:n kanssa.

Kuvassa on Floor Jansen kasvokuvassa ja hänellä on pitkät, tummat hiukset auki valloillaan.

Kuva: Ville Juurikkala

 

”This song is the official launch of my solo career and I’m on FIRE about it! It’s a huge step for me as a singer and songwriter, as a musician. It was and is a wonderful challenge to let my solo sound and image evolve. This release is therefore so special. A first introduction to my music, as Floor Jansen solo”, Jansen kertoo.
 
Floor oli vain 16-vuotias liityttyään ensimmäiseen yhtyeeseen, After Foreveriin. He ehtivät julkaista peräti viisi albumia ennen hajoamistaan vuonna 2009. Tämän jälkeen Jansen perusti uuden yhtyeen nimeltä ReVamp, jossa hän yhä vaikutti kun kutsu Nightwishin Jenkki-kiertueelle laulamaan tuli vuonna 2012. Nightwishin vakituiseksi laulajaksi Jansen kiinnitettiin vuonna 2013, jonka jälkeen yhtye on julkaissut kaksi studioalbumia, ”Endless Forms Most Beautiful” sekä ”Human. :II: Nature.”.

 

Katso Sami Joensuun ohjaama video:

 

 

Vuonna 2019 Jansen osallistui suosittuun hollantilaiseen "Beste Zangers" -televisio-ohjelmaan (Alankomaiden Vain elämää), jossa oopperalaulaja Henk Poortin kanssa yhdessä esitetty "Phantom of The Opera" on noussut valtavaksi hitiksi. Samana vuonna hänet palkittiin arvostetulla Popprijs -palkinnolla, joka on tunnustus artisteille, jotka ovat antaneet merkittävän panoksensa kotimaansa musiikkikenttään. Menestyksen ansiosta hänen ensimmäinen soolokiertueensa myytiin loppuun alle 24 tunnissa.

Ensi kuussa Jansen valtaa televisiot Saksassa, Itävallassa ja Sveitsissä, kun hän tähdittää Etelä-Afrikassa kuvattua Sing Meinen Song -ohjelmaa (Saksan Vain elämää) kuuden muun artistin kanssa. Tänä vuonna Jansen pääsee vihdoin odotetulle, pandemian vuoksi siirtyneelle maailmankiertueelle pääyhtyeensä Nightwishin kanssa, joka myös valmistelee seuraavaa albumiaan.