Hyppää pääsisältöön
Amusa Toimitus / 29.03.2022

Naantalin Musiikkijuhlat juhlistaa Jaakko Kuusiston elämäntyötä

Naantalin musiikkijuhlat menetti yhden pitkäaikaisimmista ja keskeisimmistä taiteilijoistaan, kun viulisti, kapellimestari ja säveltäjä Jaakko Kuusisto menehtyi helmikuussa. Kuusiston ainutlaatuista elämäntyötä suomalaisen musiikkimaailman keskiössä sekä hänen pitkää ja tiivistä yhteyttään Naantalin Musiikkijuhliin juhlistetaan festivaalilla kesäkuussa. Kahteen konserttiin on tämän takia tehty ohjelmamuutoksia.

 

Nuoruudestaan lähtien Naantalissa säännöllisesti vierailleen Jaakko Kuusiston merkitys Musiikkijuhlille oli suuri sekä musiikillisesti että myös lämpimän ja valoisan ilmapiirin luojana. Hänen merkittävän sävellysuransa perintö jatkaa elämäänsä myös Naantalissa.

 

Kuvassa on Jaakko Kuusiston kasvokuva.

Helmikuussa menehtynyt Jaakko Kuusisto oli yksi Naantalin Musiikkijuhlien pitkäaikaisimmista ja keskeisimmistä taiteilijoista. Hänen elämäntyötään juhlistetaan kesän festivaalilla useammassa konsertissa. Kuva: Naantalin Musiikkijuhlat

 

-  Sain seurata Jaakon musiikillista kehitystä teini-iästä lähtien. Ikäerostamme huolimatta olimme lavalla yleisön edessä lähes kolmenkymmenen vuoden aikana kymmenissä konserteissa. Yksi huippuhetkistä oli Jaakon minulle säveltämän Sellokonserton ensiesitys, kertoo Musiikkijuhlien taiteellinen johtaja Arto Noras.

Barry Douglas & Sinfonia Lahti -konsertti Naantalin kirkossa torstaina 8.6. täydentyykin Jaakko Kuusiston säveltämällä Sellokonsertolla, jonka kantaesitys vuonna 2019 jäi Kuusiston viimeiseksi.

 

Kuvassa on Pekka Kuusisto sivukuvassa viulu kädessään ja takana on isoja lasiristikoita.

Viulisti Pekka Kuusisto, Jaakko Kuusiston veli, esiintyy Naantalissa Pohjoinen ulottuvuus – tribuutti Jaakko Kuusistolle -konsertissa 11.6.2022. Kuva: Naantalin Musiikkijuhlat

 

Arto Noras esittää teoksen konsertissa yhdessä Sinfonia Lahden kanssa. Konsertissa kuullaan myös irlantilaisen huippupianistin Barry Douglasin tulkinta Beethovenin Keisarikonsertosta. Ohjelmaan alun perin kuuluneen Jean Sibeliuksen Sinfonia nro 5:n korvaa Sibeliuksen Sinfonia nro 7.

Lauantain 11.6. konsertti Pohjoinen ulottuvuus muuntuu tribuutiksi Jaakko Kuusistolle. Ensimmäinen puoliaika koostuu hänen sävellyksistään Jurmo, Valo, Play II sekä laulusarjasta Tänä aamuna. Kolme laulua Eila Kivikk’ahon runoihin, esittäjinään muun muassa viulistit Pekka Kuusisto ja Elina Vähälä, pianisti Heini Kärkkäinen sekä sopraano Kaisa Ranta. Konsertin toinen puoliaika koostuu muiden pohjoismaisten säveltäjien Griegin, Berwaldin ja Sibeliuksen teoksista.

Lisäksi Kuusiston Meta4-jousikvartetille säveltämä ja omistama teos Play III kuullaan Meta4 Rymättylässä -konsertissa lauantaina 18.6.