Hyppää pääsisältöön
Super Admin / 13.10.2026

Vinski 2 -elokuvalle voitto kansainvälisen festivaalin kilpasarjassa Saksassa

Juha Wuolijoen ohjaama Vinski 2 voitti pääpalkinnon Schlingelin kansainvälisellä elokuvafestivaalilla, Saksassa.

 

Kuvassa on nuori mies Kuura Rossi katsoo paperia ja kasvot näkyvät tummassa valossa ja tausta on tumman.

Kuva: Tero Saikkonen

 

Juha Wuolijoen ohjaama Vinski 2 voitti pääpalkinnon Schlingelin kansainvälisellä elokuvafestivaalilla, Saksassa. 31. kerran järjestetty, yksi maailman tunnetuimmista lastenelokuvafestivaaleista, Schlingel Internationales Filmfestival für Kinder und junges Publikum järjestettiin 2.-10.10.2026. Festivaaleille oli valittu 3000 elokuvan joukosta esitettäväksi 194 elokuvaa yli 60 maasta.

”Schlingelin filmifestivaalin voitto on upea tunnustus koko elokuvalle ja sen tekijöille. On huikeaa, että Vinskin maaginen maailma puhuttelee myös kansainvälisesti ja että elokuva on jo nyt myyty seitsemääntoista maahan”, Juha Wuolijoki sanoo.

Elokuvan päänäyttelijä Kuura Rossi ja tuottaja Laura Salonen edustivat elokuvaa festivaaleilla Saksan Chemnitzissä, ja Kuura Rossi vastaanotti palkinnon elokuvan puolesta monisatapäisen yleisön edessä.

Snapper Films Oy:n tuottama koko perheen seikkailuelokuva tuli Nelonen Median levittämänä elokuvateattereihin helmikuussa 2026, ja se on edelleen tämän vuoden katsotuin kotimainen koko perheen elokuva.

Vinski 2 on itsenäinen jatko-osa menestyselokuvalle Vinski ja näkymättömyyspulveri (2022). Elokuvat perustuvat jo useita sukupolvia riemastuttaneen Aapelin kirjan Koko kaupungin Vinski (1954) hahmoihin. Elokuvan käsikirjoituksen ovat kirjoittaneet Jari Olavi Rantala ja Juha Wuolijoki.

Elokuvassa Hömpstadin kaupunki on joutunut entistä vaarallisempien rikollisten uhkaamaksi. Kaupunki tarvitsee jälleen supersankaria. Kun näkymättömyyspulveri joutuu vääriin käsiin, lähtee Vinski selvittämään kadonneen Apteekkarin jättämiä arvoituksia.

Elokuvan pääosissa nähdään Kuura Rossi (Vinski), Pirjo Heikkilä (Krista), Martti Suosalo (Apteekkari), Pihla Viitala (pormestari Hannelore) sekä Jussi Vatanen (laborantti). Muissa rooleissa nähdään muun muassa Joonas Saartamo, Ilkka Koivula, Mimosa Willamo ja Sampo Sarkola.

Tuottajat Juha Wuolijoki ja Laura Salonen ovat ensimmäiset suomalaiset elokuvatuottajat, jotka saavat käyttää Vinski-elokuviensa yhteydessä nimensä perässä maailman tunnetuimman tuottajajärjestön Producers Guild of American tunnusta p.g.a.

Elokuva on nähtävillä Nelosen Ruutu-palvelussa.

https://media.sanoma.fi/