Musiikintekijöiden etujärjestö Säveltäjät ja Sanoittajat Elvis ry haluaa vuosittain kiittää tahoa, joka on toiminnallaan edistänyt suomalaisen kevyen musiikin asemaa. Tänä vuonna kunniamaininta myönnetään helsinkiläiselle Koko Jazz Clubille.
Vuonna 2010 perustettu Koko Jazz Club tarjoaa aktiivisesti ja säännöllisesti korkeatasoista jazzmusiikkia klubi-illoissaan. Klubilla ovat esiintyneet muun muassa Severi Pyysalo, Marzi Nyman, Timo Lassy, Jukka Perko, Jenny Robson ja Arttu Takalo. Kaikkien kotimaan keskeisten ammattilaisten lisäksi klubilla ovat vierailleet lukuisat kansainvälisesti tunnustetut muusikot Steve Gaddista Bob Mintzeriin.
Prix Elvis -palkinnon otti vastaan taiteellinen johtaja Timo Hirvonen. Kuva: Nina Lith
Koko Jazz Club on vakiinnuttanut asemansa keskeisenä osana pääkaupunkiseudun jazzmusiikin tarjontaa. Yleisö on kokenut, että se on Helsingissä täyttänyt aidon jazzklubin vajeen. Klubin, joka ei toimi ravintolan ehdoilla vaan voi olla aito konserttiareena.
”Koko Jazz Club on pääkaupunkiseudun selkeästi merkittävin jazzklubi ja edustaa taiteellisella tasollaan ja tinkimättömällä musiikillisella näkemyksellään ehdotonta kansainvälistä huipputasoa. Timo Hirvosen ja Anna Veijalaisen pitkäjänteinen ja kärsivällinen työ jazzmusiikin eteen taloudellisista haasteista huolimatta ansaitsee kaiken tunnustuksen ja toivomme, että Prix Elvis kannustaa myös päättäjiä tukemaan tätä arvokasta toimintaa”, Elvis ry:n hallituksen jäsen, säveltäjä Pessi Levanto kommentoi.
Koko Jazz Clubin taiteellinen johtaja Timo Hirvonen kokee tunnustuksen olevan kaikille Suomen jazz-toimijoille.
”Koko Jazz Club kiittää nöyrimmin Elvis ry:n myöntämästä palkinnosta. Suomessa on koulutettu, leveä rintama kansainvälisen tason jazzmuusikoita, jotka ovat itse aktivoituneet toimimaan työtilanteensa kohentamiseksi. Olkoon tämä tunnustus tälle aktiiviselle, yhteen hiileen puhaltavalle Suomen jazzkentälle”, Hirvonen kiittää.
Myös Koko Jazz Clubin yleisö saa häneltä kiitosta.
"Korotimme lippuhintoja muutama vuosi sitten muuton johdosta. Klubin yleisö on kuitenkin pysynyt mukana ja ymmärtänyt, että taiteilijoille tulee maksaa työstään korvaus”, hän toteaa.
Prix Elvis -kunniamaininta jaetaan vuosittain henkilölle tai taholle, joka on edistänyt suomalaisen kevyen musiikin asemaa. Kunniamaininta ei sisällä rahallista arvoa.
Säveltäjät ja Sanoittajat Elvis ry on vuonna 1954 perustettu kevyen musiikin tekijöiden etujärjestö. Elvis ry edistää suomalaisten säveltäjien, sanoittajien ja sovittajien taloudellisia ja ammatillisia etuja, yhteiskunnallista arvostusta sekä yhteisöllisyyttä. Yhdistykseen kuuluu noin 900 jäsentä.