Olen ollut aika lailla aina kiinnostunut taiteilijoista, heidän työskentelytavoistaan ja elämästä. Reidar Särestöniemen tiesin toki, mutta kun sain käsiini hänen tuoreen elämäkerran, jonka on kirjoittanut Noora Vaarala ja tutustuin siihen, niin alkoi kiinnostamaan vielä enemmän. Lappilaiset taiteilijat muutenkin ovat olleet erittäin mielenkiintoisia.
Jo äitienpäivänä tyttäreni kanssa olisin halunut tutustua Helsingissä Didrichsenin taidemuseon Särestöniemi-näyttelyyn, mutta kun menimme paikalle, jono oli aikamoinen. Ja - en tykkää jonottaa, ja - en jaksa olla näyttelyssä, missä on paljon ihmisiä. Ohitimme sen mahdollisuuden, koska olin jo seuraavaksi menossa poikani luokse Rovaniemelle. Sieltä käsin teimme matkan Kittilään ja Kaukosen kylän Särestöön.
Ennen Kittilän reissua, kävimme Rovaniemellä Korundissa, jossa myös on Särestöniemen näyttely, mutta vain 1.6 asti.
Siellä oli paljon teoksia, joita oli haalittu kasaan myös yksityisistä kokoelmista. Kiersimme katsomassa kaikki ja toki osallistuimme Taide-Bingoon, missä sai rastia kuvia, joita on nähnyt ja katsoa, tuleeko Bingo - se on tosi kiva - kyllä, vaikka olisi minkä ikäinen.
Moni ajattelee, että on ne Reidarin tyyliset taulut, mutta on paljon muutakin tyyliä, kuten esim. minun silmiini osunut piirros Timo K. Mukasta ja muutama muukin,
Kun Korundi oli taputeltu, niin oli vuorossa Lapin Kamariorkesterin konsertti Reidar Särestöniemi 100 vuotta! Saimme hyvät paikat ja nautimme iltaa John Storgårds'n johtamana.
Eipä ollut pelkkää sinfoniakonserttia, vaan väliajan jälkeen saatiin katsella, kun Karita Tikka taipui mitä moninaisimpiin asentoihin.
Välillä olin ihan kauhuissani, että meneekö tyttö solmuun. Kun Karita taipui tanssin ja liikkeen muotoihin, niin sitten tuli klarinetisti Lauri Sallinen, joka luritteli niin kepeästi säveliä ilmoille, että olipa siistiä. Loppupeleissä hän soitti sitä soitintaan Karitan hartioilla. Esitys oli Cupido ja sen oli säveltänyt Sebastian Hilli. Eikä siinä vielä kaikki, sillä valot eli ja vaihtui niin, että oli kyllä aika lailla hienoa sitä esitystä seurata. Valojen liikkumisen oli suunnitellut Jukka Huitila.
Vaan sitten oli se Kittilän reissu. Otettiin koira mukaan, koska se vaan oli mahdollista. Olin jo viime vuonna halunut nähdä Särestön, mutta ei ollut mahdollisuutta ja nyt oli. Koko paikka on ihana, olisin voinut melkein jäädä sinne ja yhtään en ihmettele, että Reidar syntyi siellä ja eli elämäänsä.
Synnyinkodin ikkunat suurennettiin jossain vaiheessa, että Reidar sai enemmän valoa, kun maalasi. Sitten rakennettiin ateljee, mikä paloi ja sen jälkeen uusi ateljee, mikä on ihan hemmetin hiano.
Se valmistui vuonna 1978 ja sen ovat suunnitelleet Reima ja Raili Pietilä. Joten kohde on jo ihan arkkitehtuurisestikin upea kohde. Olin aivan lääpälläni ja olisin heti voinut muuttaa sinne. Puu materiaalina on niin kaunista ja lämmintä. Talon hengästyttävin kohokohta on uima-allas, joka sijaitsee toisessa kerroksessa. Allas sijaitsee niin, että Reidar sai polskia takkatulen loisteessa, samalla kun ikkunoista näkyivät revontulet.
Galleria-rakennus on vielä erikseen ja yhtä lailla sitä hirttä. Avaraa ja korkeaa, niin että on tilaa taiteelle ja ilmaa, jota hengittää. Taulut saavat olla omimmillaan tiloissa, missä ne ovat syntyneet.
Ounasjoki virtaa siinä kaiken aikaa vieressä ja se oli se väylä, mitä Reidar käytti. Tie Särestöön rakennettiin vasta Reidarin kuoleman jälkeen.
Voisin paasata ja kertoa loputtomiin aiheesta Reidar Särestöniemi, mutta en tee sitä. Toivon, että moni tutustuu tähän kaikkeen antiin, mitä hänestä on tarjolla, koska nyt sitä on.
Palaan aiheeseen vielä....
Kini Laine
Kuvat: Kini ja Kasimir Laine
