Hyppää pääsisältöön
Amusa Toimitus / 01.01.2018

Musiikin ajan ja pariisilaisen IRCAMin yhteistilaus Sampo Haapamäeltä Viitasaarella

Musiikin ajan ja IRCAMin yhteistilaus Sampo Haapamäeltä kuullaan tulevana kesänä Viitasaarella newyorkilaisen ICE ensemblen esittämänä.

Viitasaaren Musiikin aika –festivaalilla kuullaan heinäkuussa 2018 eurooppalaisen yhteistyön tuottama kantaesitysteos säveltäjä Sampo Haapamäeltä. Musiikin aika -festivaali ja pariisilainen Institut de Recherche et de Coordination Acoustique/Musique (IRCAM) ovat tilanneet Haapamäeltä uuden sävellyksen ensemblelle ja elektroniikalle. Yhteistilauksen rahoitukseen osallistuu myös ULYSSES-hanke, joka on Euroopan komission Luova Eurooppa-ohjelman tukema verkosto.

Sampo Haapamäki
Sampo Haapamäki. Kuva: ISCM

Tilaussävellys 11 muusikolle sisältää mm. ensemblen instrumenttien ääntä reaaliaikaisesti muokkaavaa eloelektroniikkaa. Haapamäki on iloinen tilaustyön mahdollistamista intensiivisistä työskentelyjaksoista IRCAMin monikanavastudioissa, joissa hän on työstänyt ideoita eloelektroniikan ja liiketunnistusteknologian asiantuntijoiden kanssa.

Studiotyöskentelyssä asiantuntijana on toiminut Serge Lemouton, joka on vuosien varrella tehnyt IRCAMissa yli 50 yhteistyöprojektia eri säveltäjien kanssa (mm. Marc-André Dalbavie, Luca Francesconi, Kimmo Hakola, Magnus Lindberg, Philippe Manoury, Tristan Murail, Marco Stroppa).

IRCAMin ja Musiikin ajan tilaus on ensimmäinen ranskalais-suomalainen yhteistilaus tällä vuosituhannella. IRCAM esittää teoksen myöhemmin omassa konserttisarjassaan Pariisissa kaudella 2018-19. Edellinen IRCAMin tilaus suomalaiselta säveltäjältä oli vuonna 2002 Kimmo Hakolan Teosto-palkinnonkin saanut Le Sacrifice -teos, joka kuultiin Helsingin Juhlaviikoilla vuonna 2005. Viitasaarella IRCAM on vieraillut viimeksi vuonna 1994 pitämässä kursseja yhdessä pitkäaikaisen yhteistyökumppanin Kaija Saariahon kanssa.

”Sammon musiikki on jo kauan herättänyt kiinnostusta ulkomailla, joten idea yhteistilauksesta IRCAMin taiteellisen johtajan Frank Madlenerin kanssa lähti itsestään liikkeelle. Uusimmalla liiketunnistusteknologialla tulee selvästi olemaan tärkeä rooli teoksessa. Kapellimestari Christian Karlsen matkustaa jo alkukeväästä kokeiluja varten Pariisiin”, kertoo Musiikin ajan taiteellinen johtaja Johan Tallgren.

”IRCAMin osaaminen on suuressa osassa myös yhdellä kesäakatemiakurssillamme, jossa keskitytään elektroniikan ja liiketunnistusteknologian käyttöön musiikissa. Toivotamme myös lämpimästi tervetulleeksi kantaesityksen esittäjän International Contemporary Ensemblen (ICE) New Yorkista, jonka ensimmäinen Euroopan vierailu vuoden 2009 Musica nova Helsinki –festivaalilla sai laajasti positiivista huomiota. Tänään ICE on Yhdysvaltojen johtava aikamme ensemblekollektiivi, jonka liikkeitä seurataan aktiivisesti Amerikan lehdistössä.”

International Contemporary Ensamble
Kuva: International Contempora Ensamble

Sampo Haapamäki (s. 1979) on säveltänyt kamarimusiikkia, elektroakustista musiikkia, vokaalimusiikkia, ensembleteoksia, konserttoja ja orkesterimusiikkia. Hän opiskeli sävellystä Sibelius-Akatemiassa Helsingissä Tapio Nevanlinnan ja Veli-Matti Puumalan johdolla ja valmistui musiikin maisteriksi vuonna 2005. Hän jatkoi opintojaan New Yorkin kaupungissa Columbian yliopistossa Tristan Murailin johdolla, ja valmistui musiikin tohtoriksi (Doctor of Musical Arts) vuonna 2012.

Haapamäki oli Tapiola Sinfoniettan kausisäveltäjä 2011–2012. Haapamäelle on myönnetty Gaudeamus-palkinto Amsterdamissa 2004, ISCM - Young Composer Award Zagrebissa 2005 ja Teosto-palkinto Helsingissä 2006. Ensemble Musifabrik kantaesitti Musiikin ajan tilausteoksen Heritage Harry Partch soittimistolle 2016, kyseinen teos kuullaan ensi kertaa Keski-Euroopassa Kölnissä kesäkuussa 2018.

New Yorkissa toimiva International Contemporary Ensemble on tehnyt laajasti yhteistyötä muun muassa Kaija Saariahon, Magnus Lindbergin, Susanna Mälkin ja Peter Sellarsin kanssa. New Yorkissa ICE:n yhteistyöpartnereita ovat Mostly Mozart -festivaali, Lincoln Center, Guggenheim-museo, Brooklyn Academy of Music ja Park Armory. Yhtyeen perustaja, huilisti Claire Chaise on saanut lukuisia palkintoja, muun muassa arvostetun McArthur Fellowshipin. Vierailevana kapellimestarina Musiikin ajan kantaesityksessä toimii Christian Karlsen.

http://project.ulysses-network.eu/year/2018/