Hyppää pääsisältöön
Amusa Toimitus / 21.04.2022

Metsurin tarina valittu Cannesin elokuvajuhlien Kriitikoiden viikolle - Suomen ensi-ilta lokakuussa

Mikko Myllylahden ohjaama ja käsikirjoittama Metsurin tarina on valittu Cannesin elokuvajuhlien arvostetun Kriitikoiden viikon ohjelmistoon. Hyväntahtoisesta, mutta epäonnisesta Pepestä (Jarkko Lahti) kertova Metsurin tarina herätti jo tuotantovaiheessa poikkeuksellista kansainvälistä kiinnostusta ja nyt nuo odotukset lunastetaan parhaalla mahdollisella tavalla: ”Elokuvan valinta korkeatasoiseen esityssarjaan Cannesin elokuvajuhlilla osoittaa, että kovat odotukset Metsurin tarinaa kohtaan ovat olleet täysin perusteltuja. Mikko on visionäärinen ohjaaja, ja hän lunastaa paikkansa kotimaisen ja kansainvälisen elokuvan huipulla upealla tavalla”, sanoo elokuvan tuottaja Emilia Haukka Elokuvayhtiö Aamusta.

 

Kuvassa on Jarkko Lahti lumisessa maisemassa talvisella maantiellä.  Hänellä on valkoinen toppatakki, jossa on punainen ristikuvio.

Pepe eli näyttelijä Jarkko Lahti. Elokuvayhtiö Aamu Kuva: Tero Ahonen/Elokuvayhtiö Aamu

 

Myllylahti on vieraillut voitokkaasti Cannesin elokuvajuhlilla aiemminkin. Hänen käsikirjoittamansa Hymyilevä mies (ohj. Juho Kuosmanen) voitti Cannesin elokuvajuhlien Un Certain Regard -palkinnon vuonna 2016, ja lyhytelokuvansa Tiikeri sai ensi-iltansa Cannesin Kriitikoiden viikolla vuonna 2018. Metsurin tarinan käsikirjoitus palkittiin Kriitikoiden viikon Next Step -palkinnolla vuonna 2019 ja sitä on kehitetty muun muassa lupaavien elokuvahankkeiden L’Atélier Cinéfondation -tapahtumassa Cannesissa. Kriitikoiden viikon jakamien palkintojen lisäksi elokuva kilpailee tällä kertaa myös koko festivaaliohjelmiston kattavasta, parhaalle esikoisohjaukselle myönnettävästä Kultainen kamera -palkinnosta.

7. lokakuuta Suomen ensi-iltansa saava elokuva jatkaa komeasti Elokuvayhtiö Aamun (Hytti nro 6, Hymyilevä mies) ja tuottajien Emilia Haukka ja Jussi Rantamäki Cannes-menestystä. Viime vuonna tuotantoyhtiön Hytti nro 6 (ohj. Juho Kuosmanen) voitti festivaalin Grand Prix -palkinnon ja on kerännyt Suomessa jo yli 145 000 katsojaa.

 

Kuvassa on Mikko Myllylahti päällään kirjava villapaita.

Mikko Myllylahti. Kuva: Antti Angeria

 

Metsurin tarinassa upean pääroolin tekevä Jarkko Lahti ponkaisi maailman tietoisuuteen Jussi-palkitulla roolisuorituksellaan elokuvassa Hymyilevä mies. Lahti näyttelee elokuvassa Pepe-nimistä metsuria, joka uskoo parempaan huomiseen, vaikka mikään ei varsinaisesti anna siihen syytä: hyväntahtoinen mies menettää lyhyessä ajassa vaimonsa, talonsa ja parhaan ystävänsä, mutta ottaa traagiset tapahtumat vastaan tyynellä optimismilla. Rutikuivan huumorin lisäksi Pepen tarinaa kuljettavat absurdit käänteet ja mystiset näyt pienellä pohjoissuomalaisella paikkakunnalla.

Lahden rinnalla elokuvassa nähdään taidokas joukko kokeneita näyttelijöitä ja tuoreita kasvoja. Pepen parasta ystävää näyttelee Hannu-Pekka Björkman, ja Pepen pojan roolissa loistaa nuori Iivo Tuuri, joka hurmasi suuren yleisön Björkmanin rinnalla M/S Romantic -sarjassa. Muissa rooleissa nähdään muun muassa Katja Küttner, Armi Toivanen, Ulla Tapaninen ja Marc Gassot. Kainuun ja Kuusamon komeisiin maisemiin sijoittuvan visuaalisesti kiehtovan elokuvan on kuvannut Arsen Sarkisiants, lavastussuunnitellut Milja Aho ja leikannut Jussi-palkittu Jussi Rautaniemi.

61. kertaa järjestettävä Kriitikoiden viikko (Semaine de la Critique) järjestetään Cannesin elokuvajuhlien rinnalla 18.–26. toukokuuta.
 
Metsurin tarina saa Suomen ensi-iltansa 7.10., ja sen levityksestä Suomessa vastaa B-Plan Distribution.