Amusa kävi Hämeenlinnan upeassa Vanajanlinnassa jututtamassa Luokkakokous 2:n porukkaa. Katso haastattelut Aku Hirviniemeltä, ohjaaja Taneli Mustoselta, Eeva Litmaselta, Manuela Boscolta ja Anu Sinisalolta!
Kuvassa Luokkakokous 2:n porukkaa.
Tanskalaiseen Klassefesten-elokuvaan pohjautuva suomalaisversio Luokkakokous tuli ensi-iltaan 25. helmikuuta vuonna 2015. Räävitöntä ja ronskia menoa sisältänyt kolmen pojan kohelluselokuva ei perinteisesti ollut useimpien kriitikoiden makuun, mutta kansaan kikkelikomediaksi työryhmän kutsuma elokuva upposi kuin häkä, veitsi voihin ja Titanic merenpohjaan – se keräsi elokuvateattereihin jopa 500 000 ihmistä. Varsin paljon työryhmää ilahdutti varmasti myös se, kun elokuva palkittiin alkuvuodesta yleisön suosikkielokuvan Jussilla.
Kriitikot ja komedia ovat pitkään olleet asioita, jotka eivät oikein pelaa hyvin yhteen. Tämä johtunee siitä, että huumori on yksi vaikeimpia asioita mitata millään metriikalla – nauru on henkilökohtaista ja sille täytyy antautua eri tavalla kuin esimerkiksi taide-elokuvalle, jonka ansiot valveutunut leffaharrastaja pystyy halutessaan vaikkapa kirjoittamaan paperille.
Itse pidin paljon ensimmäisestä Luokkakokouksesta, mutta saatoin silti itsekin katsoa sitä hieman väärästä vinkkelistä, koska jäin osin kaipaamaan hieman syvällisempää kattausta ja läpileikkausta biletrioon. Tämä johtuu siitä, etten ollut ennalta tarpeeksi tietoinen siitä, millaisena komediana tätä elokuvaa tulisi katsoa. Kikkelikomedia-termin tänään kuultuani ihastuinkin koko ilmiöön entistä enemmän – tuossa sarjassa ensimmäinen Luokkakokous oli ehdottomasti omaa luokkaansa, ja se täytyy kovasydämisimmänkin kriitikon pystyä myöntämään.
Luokkakokous 2:n juliste
Lisänimen “Polttarit” saaneesta Luokkakokous 2:sta oli lehdistön kuvauspäivänä Vanajanlinnassa jonkin verran tietoa tarjolla. Ensi-ilta sijoittunee marraskuulle, mutta tarkempaa päivämäärää ei ole vielä tiedossa. Ilmeisesti elokuvassa Jaajon esittämän Tuomaksen polttarit menevät sekaisin jonkun hautajaisten kanssa. Uusina hahmoina elokuvassa nähdään Manuela Bosco, joka esittää surevaa leskeä; Eeva Litmanen, joka on kuolleen äiti sekä Anu Sinisalo, joka näyttelee miestennielijää, joka rivien välistä luettena tulee tuottamaan naimisiin menevälle Tuomakselle päänvaivaa.
Kuulostaa varsin herkulliselta Luokkakokous-sopalta, sanoisin!
Alla Luokkakokous 2 -elokuvan työryhmän haastatteluita. Jaajo ja Sami eivät valitettavasti ehtineet haastatteluun tiukan kuvausaikataulun vuoksi.