Hyppää pääsisältöön
Amusa Toimitus / 30.11.2022

Liisa Hietaselle Suomen Taiteilijaseuran Kuvataiteilijapalkinto 2022

Suomen Taiteilijaseura myönsi Kuvataiteilijapalkinnon tänä vuonna kuvataiteilija Liisa Hietaselle (s. 1981). Hämeenkyrössä työskentelevän Hietasen virkattuja veistoksia nähtiin viimeksi Tampereen taidemuseon yksityisnäyttelyssä. Tunnustuksen arvo on 7 000 euroa.

Kuvassa on Liisa Hietanen seisomassa huoneen seinään nojaten ja vierellä on tuolissa istumassa nainen, jolla on vauva sylissään. Nämä ovat virkattuja.

Liisa Hietanen sekä teos Anna ja Edith. Kuva: Laura Mendelin

 

Suomen Taiteilijaseuran Kuvataiteilijapalkinto on taiteilijakollegoiden vuosittain myöntämä tunnustus ansioituneelle ja ajankohtaiselle kuvataiteilijalle. Palkinnon saajan päättää Suomen Taiteilijaseuran hallitus.

Kuvataiteilija Liisa Hietanen tunnetaan virkatuista tekstiiliveistoksistaan ja Kyläläiset-teossarjastaan, jossa hän ikuistaa hämeenkyröläisiä mallinsa kokoisiksi virkatuiksi veistoksiksi.

”Liisa Hietanen kohtaa teoksissaan inhimillisen arjen, jota hän tarkastelee hyvin hitaan ja konkreettisen työskentelyn kautta. Sama kohtaamisen idea kulkee mukana, kun hän esittelee teoksiaan arkisissa ympäristöissä. Hietasen työskentely vaatii pitkäjänteisyyttä ja monipuolista taitoa. Hietanen työskentelee ja toimii Hämeenkyrössä ja siten monipuolistaa suomalaista kuvataidekenttää ja lisää kuvataiteen saavutettavuutta”, Suomen Taiteilijaseuran hallitus toteaa palkintoperusteluissaan.

 

Kuvasssa on penkillä istumassa vasemmalla isä ja noin 3-vuotias vaaleatukkainen tytär. Heistä on vieressä identtiset virkatut hahmot istumassa penkillä.

Juha-Matti ja Jenny. Kuva: Marjaana Malkamäki

 

Hämeenkyrössä kasvanut Hietanen muutti takaisin kotiseudulleen vuonna 2012. Hän on valmistunut kuvataiteilijaksi Tampereen ammattikorkeakoulusta. Hietasen viimeisin taidenäyttely oli Liisa Hietanen – Käänteissä Tampereen taidemuseossa keväällä 2022.

Palkinto jaettiin Helsingissä Galleria Sculptorissa keskiviikkona 30.11.

Suomen Taiteilijaseura on myöntänyt tunnustuspalkintoa vuodesta 1997 lähtien. Tunnustus tunnettiin aikaisemmin nimellä Palokärki-palkinto.