Hyppää pääsisältöön
Amusa Toimitus / 09.06.2022

Lauri Tähkältä uusi single nyt - albmi ja levynjulkaisukeikat syyskuussa

Karismaattinen Lauri Tähkä julkaisee kesäksi uutta musiikkia! Kaikella on tarkoitus -single ilmestyy perjantaina 10. kesäkuuta. Nimensä mukaisesti se kertoo siitä, miten elämän virta kuljettaa juuri siihen oikeaan suuntaan.

Kuvassa on Lauri Tähkä kasvokuvassa ja hänellä on sininen paitä, jossa on ylimmäiset napit auki.

Kuva: Ville Juurikkala

 

- Mitä enemmän vuosia kuluu, sitä herkemmin huomaa kuinka hyvät, ja huonotkin, asiat vievät elämässä eteenpäin, Lauri Tähkä kuvailee kappaletta.  

Uusi single löytyy loistavasti menestyneiden edeltäjiensä Aavikon, Keskiyön cowboyn ja Nukkuvien aamujen lisäksi Tähkän tulevalta Kaikella on tarkoitus -albumilta, joka julkaistaan 16. syyskuuta. Levyä on työstetty kahden ja puolen vuoden aikana muun muassa Lapissa ja Italiassa. Tähkän ajatuksissa tuleva albumi on trilogian viimeinen osa: Kaikella on tarkoitus päättää kolmen levyn (Vien sut täältä kotiin, Meidän tulevat päivät) ajanjakson, jonka jälkeen edessä tulee olemaan tuntematon ja uusi vaihe tekemisessä.

Lauri Tähkä juhlistaa odotettua albumiaan erityislaatuisilla levynjulkaisukeikoilla. Hän nousee lavalle Helsingin Kansalaistorille rakentuvassa läpinäkyvässä Kupolissa neljänä peräkkäisenä päivänä 22.-25.9.2022. Erityisesti näitä konsertteja varten suunniteltu keikkapaikka tarjoaa uniikin ja intiimin konserttikokemuksen keskellä kaupunkia sekä mahdollisuuden kuulla uuden albumin kappaleita ensimmäistä kertaa livenä.

- 15 vuotta olen haaveillut tämänkaltaisesta keikasta ja pyöreästä lavasta ihmisten keskellä. Isojen stadionkeikkojen vastapainoksi tuntuu tosi hyvältä saada yleisö lähelle. Erityisen hyvältä tuntuu, että tämä tapahtuu juuri silloin kun ollaan uuden äärellä, ja vieläpä levynjulkaisukeikoilla, Lauri Tähkä iloitsee.