Lauri Jäntin säätiö jakaa joka viides vuosi kunniapalkinnon laajasta ja merkittävästä elämäntyöstä tietokirjallisuuden alalla. Vuonna 2003 perustettu kunniapalkinto on 30 000 euron arvoinen ja se jaetaan nyt kolmatta kertaa.
Lauri Jäntin säätiö palkitsee piispa Eero Huovisen hänen humaania katsomusta välittävistä tietokirjoistaan. Eero Huovisen suurelle yleisölle kirjoittamat teokset ovat pikemmin katsomuksellisia kuin tunnustuksellisia, ja siksi hänen tuotantonsa on tavoittanut lukijoita laajemmalti kuin perinteiset uskonnolliset teokset.
Jutteluhetkessä haastattajana oli dosentti Jorma Kaimio, joka tunnistettiin
Eero Huovisen luokkatoveriksi. Kuva: cc-by-sa Anja Kuoppa, Amusa.fi.
Palkintoperusteluissa todetaan, että Huovinen on tietokirjailijana ennen muuta kyselijä ja pohtija, ei niinkään valmiiden vastausten antaja. Eero Huovinen on käsitellyt koskettavasti monia ihmiselämän kriisikohtia, kuten tsunamin jälkeen kirjoitetussa Käännä kasvosi, Herra –teoksessa. Hän on myös syventänyt monien elävien traditioidemme taustaa, kuten tuttua virttä esittelevässä teoksessaan Enkeli taivaan.
Merkittävässä tehtävässään Eero Huovinen on irrottanut aikaa tietokirjojen kirjoittamiseen ja nähnyt tietokirjan mahdollisuudet humaanin sanoman välittäjänä. Hän on kirjallisella tuotannollaan osoittanut, että riippumatta siitä, mihin uskomme, kristinuskolla on edelleen keskeinen osa länsimaisessa kulttuurissa ja elämänmuodossa, myös monikulttuurisessa ja maallistuvassa Suomessa.
Palkinnon ja palkintokukat luovutti WSOY:n kustantaja, varatoimitusjohtaja Leena Majander Akateemisessa kirjakaupassa järjestetyssä, yleisölle avoimessa keskustelutilaisuudessa.
Eero Huovinen otti vastaan palkintonsa Akateemisessa kirjakaupassa
keskviikkona 2.10. Huovisen kukitti Leena Majander. Kuva: cc-by-sa Anja Kuoppa, Amusa.fi.
Eero Huovinen jutusteli dosentti Jorma Kaimion kyselyttämänä Akateemisen kirjakaupan estradilla. Roomasta palannut (ja paavin tavannut) piispa pohdiskeli uskontoa kirjallisuutena ja uskona. – Entiseen verraten kysymysten asettelut ovat tänään avaria, Huovinen viittasi menneeseen uskonnolliseen kirjallisuuteen ja kysymysten asetteluun.
Ymmärrykseen Huovinen sisältää ihmisen tuskan ja ahdistuksen, mitkä pitää ottaa tosissaan. Hän muistuttaa, että Jumala on armoa ja iloa tuottava. – Pimeässä pienikin tähti näyttää kirkkaalta, tähän olen pyrkinyt, Huovinen muistuttaa. – Armo on edellytyksetöntä ja perustelematonta; armo on pelkkää hyvyyttä ja rakkautta. Jumala on antanut itsensä ihmisen hyväksi.
Tietokirjallisuuden ja tiedon sekä ymmärtämisen näkökulmasta Eero Huovinen kannusti oppimaan historiasta, jotta voi ymmärtää tätä päivää. – Historia on ainoa, josta voi oppia jotakin, vaikka se ei anna vastauksia.
Kyseleminen liitetään Huoviseen ja hänen kirjoihinsa. Hän muistuttaa, että lapsi ja nuori on luonnostaan kyselevä ja että tätä ominaisuutta on tuettava, kuten Lauri Jäntin säätiö tekee.
Aiemmat palkinnon saajat ovat akateemikko Eino Jutikkala vuonna 2003 ja professori Riitta Konttinen vuonna 2008. Säätiön hallitus toimii palkinnon palkintoraatina ja valitsee palkittavan ilman ehdollepanoa ja hakumenettelyä. Hallitukseen kuuluvat OTK, KTM Claes von Heiroth puheenjohtajana, professori Anto Leikola, fil.tri Paula Havaste, arkkitehti Ilona von Heiroth, dosentti Jorma Kaimio ja lehtori Tuula Uusi-Hallila.
Kanslianeuvos Lauri Jäntti perusti nimeään kantavan säätiön vuonna 1983. Säätiön tarkoituksena on suomenkielisen tietokirjallisuuden edistäminen. Säätiön vuosittain jakama tunnustuspalkinto, Lauri Jäntin palkinto, on vuodesta 1985 lähtien jaettu vuosittain edellisenä vuonna ilmestyneen merkittävän suomenkielisen tietokirjan tekijälle.
Vuodesta 2009 joka kolmas vuosi jaettava Tieto-Lauri palkinto annetaan tunnustuksena ansiokkaan suomenkielisen lasten tai nuorten tietokirjan tekijälle. Vuodesta 2003 joka viides vuosi jaettava Lauri Jäntin säätiön kunniapalkinto annetaan laajasta ja merkittävästä työstä tietokirjallisuuden alalla. Palkintojen myöntämisen lisäksi säätiö toimii tietokirjojen käytön edistämiseksi kouluissa.
Lue lisää: http://www.laurijantinsaatio.fi
Enkeli taivaan. Helsinki, WSOY 2012.
Lähdön aika. Helsinki, WSOY 2011.
Aihetta ajatella. Mietteitä piispan pöydältä. Helsinki, WSOY 2010.
Avoin taivas. Helsinki, WSOY 2008.
Kärsimys ja ilo. Katumuspsalmien tutkistelua. Helsinki, WSOY 2006.
Käännä kasvosi, Herra. Helsinki, WSOY 2005.
Toinen aurinko. Helsinki, Kirjapaja 2003.
Pitkä ilo. Joulun evankeliumi. Helsinki, WSOY 2002.
Pappi? Helsinki, WSOY 2001.