Hyppää pääsisältöön
Amusa Toimitus / 20.08.2025

Lapin sota -elokuvan päärooleissa Peter Franzén, Sannah Nedergård sekä Babylon Berlin -tähti Volker Bruch

Aku Louhimiehen Lapin sota -suurelokuvan kuvaukset ovat käynnistyneet ja jatkuvat joulukuuhun 2025 saakka. Elokuvaa kuvataan sekä Etelä-Suomessa että Suomen Lapissa syyskauden aikana.

Kuvassa on kolme kasvokuvaa. Vasemmalla on Peter Franzén puna-ruskeassa puserossa ja keskellä on Sannah Nedesgård, jolla on tummat pitkät hiukset. Oikealla on Volker Brcuh, jolla on tumma huppari päällään.

Peter Franzén, Sannah Nedergård, credit: Marica Rosengård. Volker Bruch. Kuva: Juuli Aschan

 

Elokuvan päärooleissa nähdään Peter Franzén, Sannah Nedergård sekä saksalainen Volker Bruch, joka on tunnettu muun muassa Babylon Berlin -menestyssarjan pääroolista. Elokuvan muista näyttelijöistä tiedotetaan erikseen.

Elokuvan tuottaja Andrei Alén kertoo olevansa erittäin tyytyväinen näyttelijävalintoihin. “Näyttelijäkaarti tuo autenttisuutta ja kansainvälisyyttä tuotantoon. Uskomme Lapin sota -elokuvan kiinnostavan myös Suomen ulkopuolella. Volker Bruch ja myöhemmin julkistettavat kansainväliset nimet tukevat tätä ajattelua”, hän kertoo.

Elokuvan lehdistöpäivistä sekä Lapissa että Helsingissä tiedotetaan erikseen syyskuun aikana.

Lapin sota -elokuvan tuottaa Aku Louhimiehen ja Andrei Alénin tuotantoyhtiö Backman & Hoderoff, ja sen levittää Nordisk Film. Elokuvan käsikirjoitus on tehty Antti Tuurin Rauta-antura-romaanin pohjalta. Käsikirjoituksesta ovat vastanneet Antti Tuuri ja Aku Louhimies. Ensi-iltaan elokuva tulee syyskaudella 2026. Lapin sota on sisarteos vuonna 2017 valmistuneelle Aku Louhimiehen ohjaamalle Tuntemattomalle sotilaalle.

Elokuvan yhteistyökumppaneina toimivat Nordisk Film, MTV, Veikkaus, VR, Fireframe, Leijona Catering, Business Finland, Suomen elokuvasäätiö, Tornionlaakson Sähköverkko, Nitro group, NTRNZ creative, MPK ja Tornion kaupunki. Puolustusvoimat on mukana elokuvan teossa ja kunnioittaa veteraanien perintöä.

https://nordiskfilm.com/