Hyppää pääsisältöön
Amusa Toimitus / 07.06.2018

Kuvaston tuotot ylittivät ensimmäisen kerran miljoona euroa – kuvataiteilijoille ennätysmäärä tekijänoikeuskorvauksia

Tekijänoikeusjärjestö Kuvaston vuoden 2017 kokonaistuotot olivat ensimmäisen kerran yli miljoona euroa. Tuotto parani 12,7 prosenttia edellisvuodesta. Taiteilijoille tekijänoikeuskorvauksia tilitetään lähes 800 000 euroa.

Kuvaston tulos on ollut hyvä useampana vuotena peräkkäin, ja vuodesta 2013 tuotot ovat kasvaneet yli 50 prosenttia. Vuonna 2017 merkittävää kasvua oli erityisesti näyttelykorvauksissa (25 %), joita Kuvasto perii järjestöön kuuluvien taiteilijoiden puolesta. Korvauksia kerättiin yhteensä 201 340 euroa.

Turun taidemuseo
Kuvasto palkitsi Turun taidemuseon Erik Enroth -palinnolla viime vuonna. Kuva: Turn taidemuseio

"Tekijänoikeudellinen näyttelykorvaus on tärkeää lisätuloa aktiivisille ammattitaiteilijoille. Olemme tyytyväisiä, että voimme tilittää näitä korvauksia nyt aiempaa enemmän taiteilijoille", sanoo Kuvaston toiminnanjohtaja Tommi Nilsson.

Kuvataiteilija on lain mukaan oikeutettu tekijänoikeuskorvaukseen, kun taiteilijan omistuksessa olevaa teosta näytetään julkisesti. Kuvasto on hallinnoinut korvausta vuodesta 1999 ja tehnyt sitkeästi vaikuttamistyötä sen edistämiseksi.

Viime vuonna Kuvasto palkitsi Turun taidemuseon Erik Enroth –palkinnolla museon poikkeuksellisen näyttelysopimuksen vuoksi. Museo on jo pitkään maksanut taiteilijoille näyttelyiden yhteydessä sekä tekijänoikeudellisen näyttelykorvauksen että tuotantotukea.

Kasvua taideteosten verkkokäytössä ja jälleenmyyntikorvauksissa

Kulttuurialan digitalisaatiossa Kuvasto otti edistysaskeleen vuonna 2017 solmimalla Suomen museoliiton kanssa Taidekokoelmat verkkoon –sopimuksen, joka parantaa taideteosten saavutettavuutta verkossa. Sopimuksen vaikutus näkyy lisensointitoiminnan tuotoissa, joissa kasvua oli jopa 79 prosenttia edellisvuodesta. Käyttöluvista kertyi korvauksia yhteensä 387 168 euroa. Lisätietoa Museoliitto-sopimuksesta täällä.

“Pitkän jänteen tavoitteenamme on ollut kasvattaa taiteen markkinaa ja kuvataiteilijan osuutta siinä. Tulosten taustalla on ennen muuta systemaattinen palvelukehitys niin taiteilijoiden kuin taiteen käyttäjien suuntaan”, kertoo Nilsson.

Näyttely- ja käyttökorvausten lisäksi kasvoivat taiteilijoiden jälleenmyyntikorvaukset (10 %), joita kertyy taideteosten jälleenmyynneistä kotimaassa ja ulkomailla. Jälleenmyyntikorvausten määrä oli 205 282 euroa.

Taiteilijoiden henkilökohtaisia korvauksia Kuvasto keräsi viime vuonna yhteensä 793 790 euroa. Korvauksia Kuvasto jakoi yli 1 100 kotimaiselle taiteilijalle.