Hyppää pääsisältöön
Amusa Toimitus / 13.12.2023

Kuopion viulukilpailu pelastetaan yhteistyöllä - Kuopio Tanssii ja Soi järjestäjäksi

Kuopio Tanssii ja Soi ry. ottaa järjestelyvastuun valtakunnallisesti merkittävästä ja perinteikkäästä viulukilpailusta.

 

Kuvassa on Adrian Ibañez-Resja soittamassa viulua ja hänellä on punainen paita päällään.  Kuva on puolivartalokuva. Tausta on ruskea.

Vuoden 2020 viulukilpailun voittaja Adrian Ibañez-Resjan. Kuva: Pentti Vänskä

 

Kuopion viulukilpailun tulevaisuus näytti vielä syksyllä olevan vaakalaudalla. Syynä oli kilpailun järjestelyistä vastaavan Kuopion Musiikinystäväin Yhdistyksen taloudellinen tilanne.

Yhdistys ajautui taloudelliseen umpikujaan, sillä sen oma kassa tyhjeni viime kilpailun aikana. Tuolloin apurahoja myönnettiin odotettua vähemmän ja yllättäviä kuluja syntyi ennakoimattomista kuluista. Yhtenä kompastuskivenä oli myös sponsorien vähäisyys.

Kuopio Tanssii ja Soi ry, Kuopion kaupunginorkesteri ja Kuopion Musiikinystäväin Yhdistys ovat yhdessä kehittäneet Kuopion kaupungin tukemina toimintamallin kilpailun pelastamiseksi. Lisäksi Kuopion Musiikinystäväin Yhdistys sai eduskunnan myöntämää ”joululahjarahaa” 50 000 euroa kilpailun järjestämiseen.

Kuopio Tanssii ja Soi ry:n organisaatio ottaa vastuun tapahtuman tuottamisesta ja käytännön järjestelyistä. Sisältö suunnitellaan edelleen yhteistyössä Kuopion Musiikinystäväin Yhdistyksen nimeämän kilpailutoimikunnan kanssa.

”Kilpailun arvo kansallisella tasolla on suuri. Kilpailun lopettaminen olisi ollut Kuopiolle sekä valtakunnallisella tasolla klassiselle musiikille suuri menetys”, Kuopio Tanssii ja Soin toiminnanjohtaja Salima Peippo perustelee.

Viulukilpailu istuu hyvin Tanssii ja Soin toimintaan

Viikon mittaisen kilpailurupeaman kaksi finaalipäivää tulevat olemaan osana kaupunginorkesterin ohjelmistoa tammikuussa 2025. Näillä toimilla kilpailun järjestelykustannuksia saadaan laskettua merkittävästi ja tuotantokoneistoa sujuvoitettua.

”Otamme mielellämme tämän hienon tapahtuman järjestettäväksemme tammikuussa 2025. Meillä on jo toimiva tuotantokoneisto ja työntekijät tapahtuman järjestämistä varten. Tapahtumat täydentävät hienosti toisiaan vuosikalenterissamme sijoittuen noin puolen vuoden päähän toisistaan”, Peippo kertoo.

Kuopion Viulukilpailu istuu hyvin Kuopio Tanssii ja Soin toimintaan:

”Musiikki on liittynyt vahvasti yhdistyksemme toimintaan alusta saakka. Vuonna 1969 kirjoitetuissa säännöissämme todetaan yhdistyksemme tarkoituksena olevan edistää tanssi- ja musiikkitaiteen sekä kulttuurimatkailun harrastusta ja ammattimaista toimintaa niin paikallisesti, valtakunnallisesti kuin kansainvälisestikin.”

"Minulta usein myös toivotaan lisää ”Soita” kesäntanssitapahtuman yhteyteen. Tässä yhteistyössä toteutuvat nämä kaikki näkökulmat hyvin.”

Kilpailusta noussut lukuisia huippuviulisteja

Kuopion viulukilpailu on vienyt suomalaisia viulisteja huipulle jo vuodesta 1967. Viiden vuoden välein järjestettävällä kilpailulla on ollut suuri vaikutus suomalaiseen viulunsoiton kehitykseen.  

Perinteikäs kilpailu on valtakunnallisesti merkittävä: se toimii nuorille soittajille hyvänä kokemuksena ja ponnahduslautana kansainvälisiin kilpailuihin ja alan huipulle. Kuopion viulukilpailusta onkin muodostunut valmistava esikilpailu kansainväliseen Jean Sibelius -viulukilpailuun.

Kuopion kilpailussa on kautta historian ollut kilpailemassa merkittäviä viulisteja, kuten  Jaakko Kuusisto ja Pekka Kuusisto, Pietari Inkinen, Minna Pensola ja Petteri Iivonen. Kilpailun voittajista on noussut nimekkäitä huippuviulisteja, jotka tekevät uraa solisteina ja sinfoniaorkestereissa Suomessa ja ulkomailla.

”Kuopion Viulukilpailu on merkittävin kansallinen viulukilpailu. Voimavaroja yhdistämällä voimme mahdollistaa tämän perinteikkään ja musiikkielämälle tärkeän tapahtuman jatkumisen”, toteaa Kuopion Musiikkikeskuksen ja kaupunginorkesterin johtaja Jari Eskola.

Kuopion Musiikinystäväin Yhdistyksen puheenjohtaja Jaakko Kosunen lisää:

”Yhteistyökuvion myötä kilpailun tuottaminen ja käytännön järjestelyt saavat leveämmät hartiat ja on pienelle yhdistykselle suuri helpotus.”

Seuraava Kuopion Viulukilpailu järjestetään tammikuussa 2025 (tarkat päivämäärät ilmoitetaan myöhemmin). Ilmoittautumisaika kilpailuun on 1.8.-15.9.2024.