Klaus Härön ohjaama MIEKKAILIJA on koskettava draama rakkaudesta ja ihmisestä, joka lasten kautta löytää elämälleen tarkoituksen. MIEKKAILIJA käsittelee myös äärimmäisen ajankohtaista eurooppalaista teemaa; pienen maan ihmisten selviytymistä miehityksen alla. Elokuvan ensi-ilta on keväällä 2015.
Klaus Härö luki pari vuotta sitten hänelle tarjotun Anna Heinämaan käsikirjoituksen ja innostui. Sivu sivulta käsikirjoitus tuntui paranevan ja kiinnostus kasvaa. “Käsikirjoituksessa oli kaikki elementit, mitä ohjaaja saattaa toivoa”, Härö kertoo.
Klaus Härö. Kuva: Wikipedia
"Miekkailija kertoo ihmisten universaalista tarpeesta yrittää säilyttää vapautensa ja pienemmän oikeudesta puolustaa itseään ylivoimaistakin vastustajaa vastaan”, kommentoi tuottaja Kai Nordberg. Elokuva pohjautuu löyhästi Endel Nelis -nimisen miekkailunopettajan elämään. Nelisin lapset jatkavat miekkailukoulun pitämistä edelleen.
Nuori tuntematon mies, Endel, saapuu Haapsaluun 1950-luvun alussa. Hän on jättänyt taakseen Leningradin pakoillakseen salaista poliisia. Hän saa viran opettajana ja alkaa vetää lapsille urheilukerhoa. Endel alkaa vihkiä lapsia suureen intohimoonsa – miekkailuun. Tämä ajaa hänet törmäyskurssille koulun rehtorin kanssa. Kateellinen rehtori alkaa selvittää Endelin taustaa…
Endel oppii rakastamaan ja pitämään huolta lapsista, joista suuri osa on miehityksen jäljiltä orpoja. Miekkailusta muodostuu lapsille itseilmaisun muoto ja Endelistä heille miehen malli. Lapset haluavat lähteä Leningradiin valtakunnalliseen koululaisten miekkailuturnaukseen. Endel joutuu tekemään valinnan; viekö hän lapset Leningradiin ja riskeeraa oma vapautensa vai aiheuttaako hän heille pettymyksen valitsemalla oman turvallisuutensa ja ikuisen pakoilun.
Miekkailijan ohjaa Klaus Härö (Äideistä parhain, Postia pappi Jaakobille), käsikirjoittaja on kirjailija ja kuvataiteilija Anna Heinämaa. Pääosissa nähdään Märt Avandi ja Ursula Ratasepp. Elokuvan tuottavat Kai Nordberg ja Kaarle Aho Making Movies Oy:stä (Silmäterä, Musta jää). Elokuvan levittää Nordisk Film.