Mielenkiintoinen purkutaloon sijoittuva taidenäyttely avautui lauantaina 17.6. Mäntyharjulla. Katajainen kansa –nimisessä näyttelyssä 26 taitelijaa on voinut toteuttaa ideoitaan katoavissa huoneistoissa. Jokaisen kerrostalon oven takaa löytyy omanlaisensa taide-elämys.
Purkutalon ulkoseinään Kake Randelin maalasi teoksen The House of the Rising Sun. Kuva: cc-by-Amusa.fi
Taiteilijoiden nimet näkyvät ovissa ja taideteoksia mennään katsomaan kuten kotiin. Ovien takaa löytyy kantaa ottavia, nykytodellisuutta kuvaavia, pysäyttäviä ja leikillisiä tai talon elämää kuvaavia teoksia. Yksi perhekin on saanut toteuttaa oman jälkensä yhteen huoneistoista.
Purkutalossa sai kirjoittaa seiniin. Riikka Viinikanojan ja Reijo Kärkkäisen perheen tilassa kirjoitettiin rumia sanoja wc:n seinään. Vastaavasti kauniit sanat löytyvät vaatehuoneesta. Kuva: cc-by-sa Amusa.fi
Katajaisen kansa –näyttelyn inspiraationa on toiminut Mäntän kuvataideviikoilla 20 vuotta sitten toteutettu tyhjään kerrostaloon sijoitettu näyttely. Mäntyharjun kunnan kulttuurisihteeri Anu Yli-Pyky näki näyttelyn ja se teki vaikutuksen. Kun Mäntyharjun keskustasta päätettiin purkaa yksi kerrostalo, idea taidenäyttelystä sai vauhtia.
Anna Pekkalan teoksessa Meren elämää otetaan kantaa muoviroskan vaikutuksiin meressä. Kuva: cc-by-sa Amusa.fi
Tapio Mömmö, Odottamaton virtuaalitodellisuus. Kuva: cc-by-sa Amusa.fi
Kuraattoriksi ja taiteelliseksi johtajaksi kutsuttiin Veikko Halmetoja, joka oli sattumalta ollut Mäntän kuvataideviikoilla kesätyöntekijänä juuri samana kerrostalonäyttelyn kesänä. Näyttelyyn oli 108 hakijaa, joista Halmetoja valitsi 26 taitelijaa. Näyttelyn taiteilijat ovat eri puolita Suomea ja pohjoisin on Sodankylästä. Mukana on taiteilijaryhmiä.
Niina Mantsisen graffitiryijy kerrostalon käytävässä. Kuva: cc-by-sa Amusa.fi
Talon entisistä asukkaista löytyi myös yksi taiteilija näyttelyyn. Iskelmalaulajana tunnettu Kake Randelin harrastaa myös kuvataidetta ja on esillä yhdessä huoneistoista sekä maalasi talon ulkoseinään kaksi teosta. Randelin on myös paikallisen kuvataideyhdistyksen puheenjohtaja.
Koesoitto, Kake Randelin. Kun laulajan bändiin valitaan uusi soittaja, tehdään aina koesoitto varmistamaan sopivuus uudeksi bändin jäseneksi. Kuva: cc-by-sa Amusa.fi
Katajainen kansa - taidetta purkutalossa
Keskustie 19, Mäntyharju
Avoinna 17.6.-13.8.2017
Suljettu juhannuksena 23.-25.6.2017.
Avoinna elokuun viikonloput 19.-20.8. ja 26.-27.8.
Näyttelyyn on vapaa pääsy, ryhmät voivat tilata opastuksen etukäteen.