Hyppää pääsisältöön
Amusa Toimitus / 04.01.2023

Kansallisteatterin kevään ohjelmistossa Varamiehet ja Pentti Linkola

Keväällä Kansallisteatterin näyttämöillä nähdään inhimillisiä tragedioita ja vahvojen aatteiden värittämiä kohtaloita. Rankkojenkin tarinoiden lomasta pilkistelee hurtti huumori. Loppukevään uutuuksina Kansallisteatterissa esitetään Kristian Smedsin Karpolla on asiaa, Andra Teeden Varamiehet/Varumehed sekä Eeva Putron ja Atro Kahiluodon Pentti Linkola – kaltaisemme?.

Kuvassa ovat Kansallisteatterin nuoret näyttelijät Kansallisteatterin edessä ulkovaatteissa ja hieman kumartuneina. Keskellä on nuori nainen, jolla on Marimekon takki, jossa puna-valkoinen Unikko-kuvio.

Kuva: Stefan Bremer

 

Nuoret näyttelijät valloittavat Suuren näyttämön

Kansalliselle päänäyttämölle marssii Kristian Smedsin johdolla kahdeksan nuorta, vastavalmistunutta näyttelijää. Smedsin ohjaama Karpolla on asiaa on hauska, lämmin ja koskettava esitys täynnä tosikertomuksia havumetsien maasta. Se on kunnianosoitus Hannu Karpolle (s. 1942), joka kohdisti katseen tavalliseen suomalaiseen ihmiseen. Nuorten näyttelijöiden mukana näyttämölle siirtyy Karpon dokumenttimaailman rehellinen eetos, jossa totuus on tarua ihmeellisempää.  

Näyttelijät: Suvi Blick, Annika Hartikka, Inkeri Hyvönen, Emma Kilpimaa, Hilma Kotkaniemi, Eeva Mäkinen, Anssi Niemi ja Nicklas Pohjola     

Uusintaensi-ilta Suurella näyttämöllä 23.3.2023

 

Kuvassa on vasemmalla rakennustyömaata ja vettä.  Oikealla on vinosti lasi-ikkunainen toimistorakennus.  Neljä rakennusmiestä istuu keskellä.

Kuva: Mitro Härkönen

 

Varamiehet/Varumehed antaa kasvot vaietulle ilmiölle – virolaisille vierastyöläisille

Kansallisteatterin ja Viron Draamateatterin yhteistuotantona syntyvä Varamiehet/Varumehed on haikea komedia virolaisten keikkatyöläisten karusta arjesta Suomessa. Varamiehet/Varumehed on kirjoittanut virolainen runoilija-näytelmäkirjailija Andra Teede, ja sen ohjaa Kansallisteatterissa debytoiva kirjailija-ohjaaja Aino Kivi.   

Esityksessä huumori kohtaa surun, kodin ja perheen ikävän, ulkopuolisuuden ja jatkuvan väliaikaisuuden tunteen vieraassa maassa. Ruohonjuuritason yhteiskunnalliseen todellisuuteen Virossa ja Suomessa pureutuva Varamiehet/Varumehed antaa äänen ihmisille, jotka tekevät kaikkea sitä, mitä suomalaiset eivät tee. Fiktiivinen teos pohjautuu laajaan dokumentaariseen aineistoon.

Näyttelijät: Kersti Heinloo, Heikki Pitkänen, Antti Pääkkönen, Paula Siimes, Tiit Sukk ja Taavi Teplenkov

Suomeksi ja viroksi esitettävä näyttämöteos myös tekstitetään molemmille kielille.

Kantaesitys Suurella näyttämöllä 6.5.2023. Esitys nähdään Viron Draamateatterin ohjelmistossa syksyllä 2023.

 

Kuvassa on kolme näyttelijää, kaksi miestä ja yksi nainen, kiivenneenä mäntyyn.

Kuva: Mitro Härkönen

 

Pentti Linkola – kaltaisemme? -esitys etsii ihmistä legendan takaa

Pentti Linkola (1932–2020) on tuttu kaikille suomalaisille, ja monella on hänestä mielipide. Linkola liikkui ajattelussaan äärilaidalta toiselle, ja hänessä intohimoinen luontorakkaus kohtasi ihmisvihan. Mutta kuka hän oikeastaan oli? Ja mitä me voimme häneltä oppia – vaikka emme hyväksyisi hänen äärimmäisimpiä ajatuksiaan?

Pentti Linkola – kaltaisemme? -esitys yrittää ymmärtää Pentti Linkolan ajattelua ja elämänvalintoja. Eeva Putron ja Atro Kahiluodon kirjoittama näytelmä ei ole perinteinen elämäkerta, vaan pikemminkin sarja vaikutelmia, näkyjä ja välähdyksiä sekä henkilökohtaisia oivalluksia Linkolasta ja hänen ajatuksistaan. Esityksen tausta-aineistona on käytetty muun muassa Riitta Kylänpään Tieto-Finlandia -palkittua teosta Pentti Linkola ‒ ihminen ja legenda (Siltala, 2017).

Näyttelijät: Mia Hafrén, Roni Martin, Eeva Putro, Timo Tuominen ja Panu Varstala

Kantaesitys Vallilan Kansallisteatterissa 4.5.2023