Hyppää pääsisältöön
Amusa Toimitus / 17.03.2023

Kansallisoopperan Siegfriedin tarina liikkuu nykyajan levottomassa mielenmaisemassa

Richard Wagnerin Ring-tetralogian kolmas osa Siegfried saa ensi-iltansa 24.3.2023. Aiemmat osat Reininkulta ja Valkyyria ovat olleet yleisömenestyksiä.

Kuvassa on Daniel Brennan kasvokuva ja taustalla on iso ikkuna ja ruskehtavaa kaihdinta.

Siegfriedinä Daniel Brenna. Kuva: Christine Hoeflmayr

 

Ringin ensimmäinen osa Reininkulta sai ensi-iltansa loppuunmyydyille saleille syksyllä 2019. Hehkutusta keräsivät tuolloin etenkin ohjaus, visuaalisuus, Kansallisoopperan orkesteri ja kansainväliselle huipputasolle nousseet solistisuoritukset. Toinen osa Valkyyria sai ensi-iltansa elokuussa 2022 ja se keräsi niin ikään suuren suosion.

”Normaalisti pidättyväinen ensi-iltayleisö huusi ja tömisteli kuin rock-konsertissa konsanaan. Eikä syyttä, sillä tarjolla oli musiikillisesti kansainvälisen tason Wagner-tulkinta,” ylisti Suomen Kuvalehden Risto Nordell arviossaan.

Nyt ensi-iltansa saa tetralogian kolmas osa Siegfried, jonka sadunomainen tarina liikkuu nykyajan levottomassa mielenmaisemassa. Ringin ohjaa Anna Kelo, valaistuksen, lavastuksen ja visuaalisuuden on suunnitellut Mikki Kunttu ja puvut Erika Turunen. Reininkullan esitykset 2019 johti Esa-Pekka Salonen, ja koronan tuomien muutosten myötä Valkyyrian, Siegfriedin ja Jumalten tuhon esitykset johtaa Kansallisoopperan ja -baletin ylikapellimestari Hannu Lintu.

”Ring on niin monivivahteinen, että siitä varmasti jää jotain kokijan käteen. Se, että meillä on Suomessa mahdollisuus tehdä näin mammuttimainen teos, on jo itseisarvo sinänsä. Elämys syntyykin kokonaisuudesta: meillä on upea kapellimestari, hienot solistit ja koko tekijätiimi, joka tekee tuotantoa suurella sydämellä. Katsomalla Ringin voi vain voittaa,” ohjaaja Anna Kelo tähdentää.

Reininkullan ja Valkyyrian tapaan Siegfriedissä Vaeltajan (Wotanin) roolissa loistaa Tommi Hakala. Muissa rooleissa nähdään joukko niin ikään kovatasoisia nimiä kuten Siegfriedinä Daniel Brenna, Alberichina Jukka Rasilainen, Mimenä Dan Karlström, Fafnerina Matti Turunen, Erdana Sari Nordqvist, Brünnhildenä Johanna Rusanen ja metsälintuna Krista Kujala.

Yle suoratoistaa Siegfriedin 22.4. klo 14. Suoratoisto on katsottavissa myös maailmanlaajuisesti Oopperan ja Baletin Stage24:llä. Lisäksi Siegfried tulee katsottavaksi tallenteena myöhemmin Stage24-palveluun. Ring-sarjan ensimmäinen osa Reininkulta ja toinen osa Valkyyria ovat myös katsottavissa Stage24-palvelussa:
https://oopperabaletti.fi/stage24/reininkulta-tallenne/

Richard Wagner: Siegfried
Ensi-ilta 24.3.2023
Muut esitykset 29.3.–22.4.2023