Uutuusromaanissaan Anomalia Laura Gustafsson vaatii lukijaa avaamaan silmänsä arkipäivän väkivallalle ja puuttumaan siihen.
– Anomalian kirjoittaminen oli kauheaa, koska aiheet olivat niin hirveitä. Se oli iso urakka, joka onneksi on nyt ohi, huokaa Laura Gustafssonkirjansa julkistajaisissa Antikvariaatti Sofiassa Helsingin Vuorikadulla.
Kirjailija Laura Gustafsson ja Anomalia. Kuva: Raimo Granberg
Teoksen kolme tarinakokonaisuutta limittyvät ja kohtaavat. Susien kasvattamien tyttöjen, Amalan ja Kamalan tarina perustuu löyhästi Intiassa 1920-luvulla lastenkotia pitäneen Joseph Singhin päiväkirjamerkintöihin, jotka hän julkaisi teoksessaan Wolf Children and Feral Men. Asiantuntijat tosin pitävät susilasten tarinaa pastorin mielikuvituksen tuotteena ja huijauksena.
– Raportin mukaan Kamala eli 18-vuotiaaksi. Kirjassani siirsin hänet teini-ikäisenä nykyaikaan, mielisairaalaan Lontoossa. Puolitoistavuotiaana kuolleen Peter Connollyn vääjäämättömältä tuntuneen kohtalon kokosin Iso-Britannian lehdistön uutisaineistosta. Vuonna 2007 äitinsä ja isäpuolensa pahoinpitelyn seurauksena kuolleessa lapsessa kulminoituu mielestäni kaikki ihmisten tekemä kohtuuton väkivalta.
Kahdeksanvuotiaan Eerikan kohtalo isänsä ja äitipuolensa murhaamana meillä Suomessa on parhaillaan oikeuslaitoksen tutkittavana. Miten pitkään kestänyt, useasti viranomaisille raportoitu väkivalta sai jatkua ja johti lopulta tuskalliseen tukehtumiskuolemaan? Vastausta voi etsiä Anomaliaan (Into) kuvatusta Peter Connollyn tosiasioihin perustuvasta, kertomuksesta.
Kirjailija Laura Gustafsson kirjoittamassa omistuskirjoitusta uuteen kirjaansa. Kuva: Raimo Granberg
Laki on aina vain suuntaa antava, moraalisesti riittämätön. Niin kuuluukin olla. Jos ihminen löytää moraaliset velvoitteet lakikirjasta, häneltä puuttuvat rakkaus, mielikuvitus ja tahto.
Lentoemännän kohtalo sitoo tarinat yhteen ja päättää elämän ja kuoleman, tragedian ja vinksahtaneen farssin. Anomalian henkilöt eivät itse pysty puhumaan puolestaan, joten he ajautuvat marginaaliin, jonne eläimet, lapset ja vammaiset on työnnetty. Laura Gustafsson on antanut heille äänen vimmaisella voimalla.
Kirjailijan ja lukijan vastuu
– Anomalia on julma ja raadollinen kirja, jossa oma vihani ja ärtymykseni on mukana. Haluan kirjoittaa läpinäkyvää tekstiä enkä väittää omaa eettistä vakaumustani kaikkitietäväksi. Tämän vuoksi lisäsin Anomaliaan lyhyen saarnan ”Vauvaevankeliumin”, joka on täysin ei-fiktiivinen osio.
Tämä pahuus elää hiljaisesta hyväksynnästä, katseen kääntämisestä, omituisesti suunnatusta korrektiudesta. Se on jokapäiväisiä tekemättä jättämisiä, kiinnostuksen puutetta, vaikenemista, tahallista sokeutta.
– Oli myös keskeistä löytää kirjalle oikea kieli muodon tasolla, eri tyylilajeissa ja rekistereissä. Uhrit eivät puhu. Heidän todellisuutensa on kieletön, mutta mykkyys, hiljaisuus on sekin yksi ääni.
Teatterinlavallakin nähty Gustafssonin esikoisromaani, räväkkä Huorasatu oli Finlandia- ja Hesarin esikoiskirjailijapalkintoehdokas.
– Huorasadussa käsittelin osittain samoja teemoja kuin nyt Anomaliassa. Sitä kirjoittaessani olin luultavasti maniassa, tätä tehdessäni tunnelma oli depressiivinen. Aiheet eivät minua piristäneet. Sain silti perspektiiviä: ei minun masennukseni ole kaiken keskipiste.
Anomaliaa lukiessa ei voi välttää syyllisyyden tunnetta. Sitä kirjoittaessaan Gustafsson pohti myös taiteilijan vastuuta.
– Minulle se merkitsee sitä, että käsittelen asioita, jotka koen itselleni tärkeiksi, vaikka ne olisivatkin rankkoja. Kolmikymppisten ihmissuhdedraama ei minusta tunnu tärkeältä, joten en sellaista kirjoita. Mietin myös, teenkö oikein, että lukija joutuu käymään Anomalian vaikeat aiheet läpi, kirjailija pohtii.
Niin, johtaako näin voimakas manifesti siihen, että me suljemme kauhistuneina silmämme entistä tiiviimmin vai herättääkö se meidät puuttumaan ympärillämme vallitsemaan epäoikeudenmukaisuuteen ja pahuuteen?
Pahuudesta on päästävä. Itsestä voi aloittaa.
Kursiivilla painetut ovat lainauksia kirjasta.
Laura Gustafsson: Anomalia. Into. 242 s.
