Otin Dokumentin haltuun kuin olisin voinut itse päättää, miten sen nautin. Vakaa tarkoitus oli ottaa siitä muutamia sivuja kerrallaan, hitaasti nautiskellen, ikään kuin pienet yömyssyt aina päivän päätteeksi. Melkein onnistuin, kunnes eräänä aamuna tapahtui se ratkeaminen.
Heräsin ja se kirja tarttui minua kädestä ja vei sohvalle ja siitä se sitten alkoi. Vetäsin kerralla koko Dokumentin! Ei auttanut, vaikka olisi ollut muutakin tekemistä.
Kaksin käsin ahmin koko kirjan, joka ikisen sivun, joka ikisen sanan. Se on hauska, se naurattaa, mutta se on paljon muutakin. Se itkettää niin, että välillä oli vaan hetkeksi hellitettävä, siksi aikaa, että sai kuivattua naamansa ja silmälasinsa. Se pani liikkeelle niin paljon asioita, että pienimuotoinen tsunami riehui ja riepotteli minua.
Juha Berg on suurien asioiden edessä! Äiti on viimeisellä suoralla ja on tehtävä päätöksiä oman elämänsä suhteen. Vaikeita asioita, joita elämä heittää eteen, niitä tässä loistavassa Dokumentissa käydään läpi. Mikä parasta, niin sen vuorismaisen huumorin avulla. Juuri se huumori kantaa ja tekee kirjasta helposti luettavan.
Juopottelu ei ole mitään hauskaa, ei kun sitä pitää juoda päivätolkulla, se on yhtä helvettiä. Sen juomisen ja sen jälkeisen elämän kuvaus on niin todellista, että tulee itellekin paha olo. Uskon, että tämä asiakin tässä kirjassa on se, mikä todella ravistaa.
Parisuhde ja rakkaus on kuvattu juuri niin kuin sen voi parhaimmillaan kuvitella. Ei mitään imelyyksiä vaan upealla miehisellä herkkyydellä tulkittu, niin että se todella pukkasi palaa kurkkuun. Juha Vuorisen runokirjan runo Sieluni helinä, se tuli joka paikassa vastaan, sieltä rivien välistä kurkisteli...
Ystävyys on juuri sitä, että ollaan tukena! Juha Bergin ystävät ovat pikkasen omalaatuisia, mutta ovat ihan oikeita ystäviä, vilpittömiä ja välittävät, tekevät kaikkensa.
Kuoleman kohtaaminen, menetys - se koskettaa jokaista ja sen läpikäyminen ei ole koskaan pala kakkua. Kun sitä lukee, se nostaa ne omat kokemukset pintaan ja vaikka se sattuu, niin kyllä se silti, tätä kirjaa lukemalla lohduttaa!
En paljasta mitään sen enempiä juonesta, sillä paljastin jo aika lailla fiiliksiä. Vakuutan, ettei tämä Dokumentti voi olla koskettamatta - mutta, se pitää ensin lukea!
Juha Vuorinen, Dokumentti. Diktaattori