Hyppää pääsisältöön
Amusa Toimitus / 16.06.2025

Business Finland:“Luovien alojen rahoituksen hakijoiden määrä oli positiivinen yllätys”

Valtion viime vuoden budjettiriihessä päätettiin pysyvästä 9 miljoonan tutkimus- ja kehitysrahoituksesta luoville aloille. Business Finland avasi luoville aloille suunnatun rahoitushaun heti alkuvuodesta, ja hakemuksia saapui 78 kappaletta yhteensä lähes 23 miljoonan euron edestä. Suurimpina hakijoina oli pelialan toimijoita, mutta hakemuksia saatiin laajasti luovien alojen eri toimijoilta, kuten musiikki-, elokuva- ja kirjallisuusalalta sekä arkkitehti- ja viestintätoimistoilta.

Kuvassa on nuori nainen mustat virtuaalilasit päässään puolivartalokuvassa. Taustalla on pitkä kapea ikkuna.  Kuvan sävy on sininen.

Kuva: Business Finland

 

Hakijoiden joukossa oli paljon pieniä ja startup-yrityksiä, samoin kuin yrityksiä, jotka ovat ensimmäistä kertaa suunnittelemassa omaa tuotekehitysprojektiaan. Tutkimus- ja kehitysprojekti on pitkäjänteistä ja kunnianhimoista toimintaa, jonka tavoitteena on saavuttaa merkittävää kansainvälistä kilpailuetua. Suurin osa rahoituspäätöksistä tulee vasta elo-syyskuun aikana. 

”Olemme yllättyneitä ja ilahtuneita, että saimme näin paljon hakemuksia. Pk-yritykset painivat usein jokapäiväisen liiketoiminnan pyörittämisen haasteiden kanssa, jolloin saattaa tuntua, että aikaa ei riitä tulevaisuuden valmiuksien kehittämiseen. Onkin hienoa nähdä, että monet luovien alojen yritykset ovat lähteneet rakentamaan tulevaisuuden kasvun eväitä,” summaa luovien alojen kampanjajohtaja Aija Kalander Business Finlandilta.

Luovien alojen rahoitus on suunnattu luoville aloille, kuten monistettavien sisältöjen ja luovien palvelujen tuottajille sekä tapahtuma-alalle, mutta myös muiden alojen yrityksille, jotka hyödyntävät luovia aloja, kuten (digitaalista) palvelu- ja kokemusmuotoilun, kiertotalousmuotoilun, design-ajattelun tai markkinoinnin osaamista kehittämisprojekteissaan. 

Tässä rahoitushaussa hakemuksissa nousi erityisesti tekoälyn ja koneoppimisen soveltaminen, mikä vaikuttaa olevan vahvassa nousussa luovilla aloilla. Esimerkiksi elokuva- ja tapahtuma-alalle on löydetty aitoja soveltamiskohteita, jotka tuovat alalle uusia mahdollisuuksia ja vahvistavat sen kansainvälistä kilpailukykyä. 

"Jatkossa toivoisimme enemmän hakemuksia, joissa eri toimialat hyödyntävät luovaa osaamista esimerkiksi liiketoiminta- ja palvelumuotoilussa. Haluamme auttaa toimialoja uudistumaan, kasvamaan ja pääsemään sisälle Business Finlandin tutkimus- ja kehitysrahoitukseen,” Aija Kalander jatkaa. 

Luovien alojen yritysten aktivointia rahoituksen hakemiseen on tehty yhteistyössä alan toimijoiden kanssa. Esimerkiksi yhteisillä rahoitusklinikoilla on esitelty Business Finlandin rahoituksen mahdollisuuksia ja tehty niitä tutummaksi yrityksille.

Rahoitushaku luovien alojen yritysten ja tutkimusorganisaatioiden yhteishankkeisiin on auki vielä 27.8. asti.

Business Finlandin luovien alojen yrityksille suunnattua rahoitusta pystyi hakemaan projekteihin, joissa tutkittavalla ja kehitettävillä ratkaisulla tavoitellaan kilpailuetua valitulla kansainvälisellä markkinalla. Luovien alojen erillisrahoituksessa erityisyytenä oli pk-yritysten mahdollisuus saada 35 prosentin avustus tyypillisin 50 prosentin lainan sijaan. 

Business Finland tarkoittaa luovilla aloilla:
•    Monistettavat sisällöt: AV-tuotannot, pelit, musiikki, kustannustoiminta jne. Missä tahansa vaiheessa olevat hankkeet, jotka pohjautuvat aineettomaan pääomaan (IPR) ja hyödyntävät digitaalisia alustoja sisällön jakelussa ja skaalaamisessa.
•    Luovat palvelut: Liiketoimintaa, joka perustuu ainutlaatuiseen osaamiseen ja yhteistyösuhteisiin, kuten arkkitehtuuri, tuotesuunnittelu tai markkinointi.
•    Tapahtuma-ala: Kasvava markkina, jonka taloudelliset vaikutukset ovat huomattavat globaalisti.

https://www.businessfinland.fi/suomalaisille-asiakkaille/palvelut/rahoitus/tutkimus-ja-kehitysrahoitus/rahoitus-luovien-alojen-tutkimus-ja-kehitystoiminnan-edistamiseen