Hyppää pääsisältöön
Amusa Toimitus / 23.06.2019

J. Karjalaiselta ilmestyi juhannusaattona uusi single Ilmassa pieni sydän

J. Karjalaisen tuoreimmalta levyltä julkaistiin juhannusperjantaina 21. kesäkuuta uusi single Ilmassa pieni sydän. Singlen kansikuvassa on K. Lamminheimon puupiirros vuodelta 1939 – piirros, josta J. Karjalainen on saanut inspiraation kappaleeseen.

J.Karjalaisen Pieni sydän levykannessa on musta-valkoinen piirroskuva, jossa oikealla on kitaransoittaja lierihattu pääss. Vasemmalla puolella on lyhyt mies ja hänen vieressään kaksi naista, joista toinen on sivuttain seisomassa.  Takana on ikkuna ja tila vaikuttaa vanhalta hirsituvalta.

Kuva: Warner Music Finland

 

Kesäinen laulu löytyy viime syksynä julkaistulta ja suoraan albumilistan ykköseksi nousseelta pitkäsoitolta Sä kuljetat mua. Juhannuksena tulee kuluneeksi tasan vuosi siitä, kun J. Karjalainen julkaisi tuoreimman albuminsa ensimmäisen singlen Tule kesäyö. Levyltä ovat lisäksi ilmestyneet singleinä kappaleet Tummansininen seuralainen, Sä kuljetat mua ja Sirkka Lautamies. Sä kuljetat mua -levy palkittiin Emma-gaalassa vuoden rock-albumina ja se on ollut menestys niin yleisön kuin kriitikoidenkin parissa.  

Kesän keikat alkoivat J. Karjalaisen osalta jo pari viikkoa sitten, ja tulevana juhannusviikonloppuna hänet nähdään yhtyeensä kanssa Rönnin lavalla ja Hangon Casinolla. Kiivastahtinen keikkakesä huipentuu esiintymiseen Flow Festivalilla 11. elokuuta. J. Karjalaisen keikkakokoonpanoon kuuluvat Mikko Lankinen (kitara), Tom Nyman (basso), Janne Haavisto (rummut) ja Pekka Gröhn (kosketinsoittimet).

Syksyllä J. Karjalaisen ja hänen yhtyeensä vuosi huipentuu laajaan 19 konserttisalin kiertueeseen.

J. KARJALAISEN KEIKAT:

Kesä 2019
Pe 21.06. Eräjärvi, Rönnin Lava
La 22.06. Hanko, Hangon Casino
La 29.06. Himos, Iskelmä Festivaali
To 04.07. Kouvola, Tykkimäki
Pe 05.07. Kuopio, Wine Festival
La 06.07. Hämeenlinna, Wanaja Festival
Su 07.07. Turku, Ruisrock 2019
To 11.07. Oulu, Suomipop Festivaali
Pe 12.07. Hailuoto, Bättre Folk Festivaali
La 13.07. Joensuu, Ilosaarirock 2019
To 18.07. Pori, Pori Jazz Festival
Pe 19.07. Seinäjoki, Vauhtiajot
La 20.07. Tampere, Tammerfest
Ke 24.07. Äänekoski, Keitelejazz
Pe 26.07. Lapua, Vanhan Paukun Festivaali
La 27.07. Kuopio, Kuopiorock
Ma 29.07. Savonlinna, Kauppatori
Pe 02.08. Kemi, Satama Open Air 2019
La 03.08. Iisalmi, Runnirock 2019
La 10.08. Varkaus, Sampea ja Samppanjaa -tapahtuma
Su 11.08. Helsinki, Flow Festival

 

Syksy 2019 - konserttisalikiertue
To 17.10. Kuopio, Musiikkikeskus
Pe 18.10. Kajaani, Kaukametsäsali
La 19.10. Ylivieska, Akustiikka
Su 20.10. Vaasa, Vaasan Kaupunginteatteri
To 24.10. Järvenpää, Järvenpäätalo
Pe 25.10. Pori, Promenadikeskus
To 31.10. Kokkola, Snellman-Sali
Pe 01.11. Oulu, Madetojan Sali
La 02.11. Iisalmi, Kulttuurikeskus
Su 03.11. Kuusankoski, Kuusankoskitalo
Ke 06.11. Jyväskylä, Paviljonki
To 07.11. Lohja, Laurentius-Sali
Pe 08.11. Turku, Logomo
La 09.11. Lahti, Sibeliustalo
Ti 12.11. Tampere, Tampere-talo
Ke 13.11. Hämeenlinna, Verkatehdas
To 14.11. Espoo, Tapiola-Sali
Pe 15.11. Imatra, Kulttuuritalo Virta
La 16.11. Helsinki, Kulttuuritalo