Hyppää pääsisältöön
Super Admin / 24.09.2026

Klassiset orkesteriteokset saavat sähköisen tulkinnan uudessa Re:Sonata-konserttiproduktiossa

Petri 'Lowland' Alangon ja Pessi Levannon sovitukset tunnetuista sinfonisista teoksista kuullaan Helsingin kaupunginorkesterin esittäminä uudessa Re:Sonata -konserttiproduktiossa tammikuun alussa Musiikkitalossa. Re:Sonata on jatkoa Helsingin kaupunginorkesterin ja Classical Trancelations -työryhmän aiemmille konserteille, joissa orkesteri esitti elektronisen tanssimusiikin tunnettuja teoksia akustisina versioina.

 

Re:Sonata on Helsingin kaupunginorkesterin ja Classical Trancelations -työryhmän yhteistyössä toteuttama kunnianhimoinen konserttikokonaisuus, jossa uudet tulkinnat tuovat orkesterimusiikin tunnetuimmat teemat tähän päivään. 

 

Kuvassa on Ross Jamie Collins puoliksi selin johtamassa orkesteria. Taustalla näkyy sinistä seinää.

Re:Sonata-konsertin johtaa kapellimestari Ross Jamie Collins. Kuva: Karo Holmberg 

 

Lavalle orkesterin rinnalle nousevat Petri ”Lowland” Alanko ja Pessi Levanto, joiden näkemykselliset sovitukset ja livenä toteutetut elektroniset kerrostumat ravistelevat muun muassa Bachin, Sibeliuksen, Beethovenin ja Ravelin teoksia. 

Konserttikokonaisuuden maailmanensi-ilta nähdään ja kuullaan 8.1.2027 Helsingin Musiikkitalossa, jossa Helsingin kaupunginorkesteria johtaa kapellimestaritaivaan nouseva tähti Ross Jamie Collins. Konsertin sopraanosolistina hehkuu Emma Kajander. 

”Re:Sonata on luonteva jatkumo aiemmalle yhteistyöllemme Classic Trancelationsin parissa. Tällä kertaa uuden ohjelmiston ytimessä on taidemusiikki, jota lähestytään tuoreesta ja ennakkoluulottomasta näkökulmasta. Hyvällä maulla ja taitavasti tehdyt uudet teokset saavat sinfoniaorkesterin sointimaailman ympärilleen – syntyy ainutlaatuinen yhdistelmä elektronisen musiikin energiaa ja orkesterin elävää voimaa. Klasarikaanon lyö kättä rytmimusiikin kanssa, ja lopputulos on enemmän kuin osiensa summa”, kertoo Helsingin kaupunginorkesterin intendentti Jari Eskola. 

”Olen pikkupojasta asti elänyt ja hengittänyt näitä teoksia, ja kun tarjoutui mahdollisuus luoda kunnianosoitus menneille mestareille… pakkohan sitä oli sanoa ’kyllä’. Valmistelu oli yhtä suurta kylmien väreiden hyökyaaltoa yksi toisensa jälkeen, enkä vauhtiin päästyäni halunnut edes nukkua”, sanoo Petri ”Lowland” Alanko. 

Helsingin kaupunginorkesteri ja Classical Trancelations -työryhmä ovat tehneet yhteistyötä jo kymmenen vuoden ajan. Classical Trancelations in Concert kuultiin ensimmäistä kertaa Helsingin juhlaviikoilla vuonna 2016. Ilmiöksi muodostuneet konsertit ovat sen jälkeen keränneet tuhatpäisiä yleisöjä muun muassa Helsinki-halliin (nyk. Veikkaus Arena) ja Musiikkitaloon. Konserttien verkkolähetykset ja televisiointi ovat saaneet miljoonayleisön ympäri maailman. 

Helsingin kaupunginorkesteri
Ross Jamie Collins, kapellimestari
Emma Kajander, sopraano
Petri ”Lowland” Alanko, sovitukset, kosketinsoittimet
Pessi Levanto, sovituksået, orkestraatio, kosketinsoittimet
Classical Trancelations -työryhmä

https://helsinginkaupunginorkesteri.fi/fi