Hyppää pääsisältöön
Amusa Toimitus / 07.03.2012

Helsinki-näkökulmia

Helsinki-teemaa lähestytään vielä tämän viikon ajan useammassa näyttelyssä.

Galleria Avassa on esillä kolmen eri taiteilijan mielenkiintoisia Helsinki-näkökulmia, Stoassa on Stefan Bremerin ja somalitaustaisten nuorten Helsinki-valokuvia, Kolmannessa kerroksessa on esillä Helsingissä tapahtuneiden kävelyjen innoittamana syntyneitä abstrakteja maalauksia. Vuotalossa näkee suomalaisten - myös helsinkiläisten - ruokailukulttuuria esitteleviä valokuvia.

Alla olevat näyttelyt päättyvät ensi viikonloppuna. Niistä ja muista näyttelyistä löytyy kuvia ja lisätietoja Näyttelyinfosta, www.nayttely.info :

AKVART – MARJA-LIISA PULLI, herkkiä akvarelleja, aiheina luonto ja meri.

AVA – VIVA GRANLUND, KIKKA RYTKÖNEN, RITVA LARSSON.
– Viva Granlund on tehnyt pitkän uransa aikana esimerkiksi suuria seinämaalauksia Helsingin ulkotiloihin, sellaisiin syrjälle jääviin. Granlundin työssä on voimakas yhteiskunnallinen ote, sekä teosten sisällössä että sijoittelussa. Hän nostaa esiin vähäväkisiä – ihmisiä, paikkoja, asioita – joita muut eivät huomaa.
Avassa esillä oleva näyttely on osa taiteilijan yhteisötaiteellista PEOPLES GUIDE TO HELSINKI-PORTO -projektia. Projektin materiaali käsittää A5-kokoisia piirroksia, jotka Helsingin ja Porton (Portugali) asukkaat ovat tehneet rakkaista paikoistaan ja kaupungin ilmapiiristä. Helsingin piirrokset esitellään Portossa Galeria do Palaciossa, ja Porton asukkaiden materiaali on nyt esillä Avassa. –Piirroksiin on liitetty jonkinlainen opaste-elementti, jonka avulla vieraskin löytää paikan: esimerkiksi osoite, nettiosoite, koordinaatit tai puhelinnumero.
– Ritva Larssonin osuuden nimenä on 'Maalauksia kaupungista'. Larsson on kuvannut töissään modernia arkea - ihmisiä työssään, arkisia ympäristöjä. Tuttuja ympäristöjä joissa olemme olleet miltei huomaamattamme, kohtaloita jotka haluaisimme unohtaa.
– Kikka Rytkösen osuuden maalaukset käsittelevät kaupungin valoa ja rytmiä, sekä muovia - tulevaisuuden kultaa, josta tällä hetkellä syntyy kotitalouksissa valtavat määrät jätettä. Vuodenvaihteessa Kalliossa oli esillä Valon syli-teos, joka oli rakennettu kadulta ja kodista löytyneistä valoa läpäisevistä muovinpaloista. Galleriassa oleva teos on uudelleen rakennettu näistä materiaaleista, höystettynä liikkuvalla kuvalla.

DIX – EIJA OKSANEN, maalauksia ja veistoksia. Näyttely sisältää sekä veistoksia että maalauksia. Erityisesti esille nousevat pienoisveistosten ihanat pikkutyttöhahmot, pitsimekoissaan maailmaa ihmettelevät. Huom. - Näyttely päättyy jo 8.3.

FOGGA – UNELMISTA TOTTA -näyttely on laaja 25 taiteilijan yhteisnäyttely, jonka tuotosta osa menee kehitysmaiden naisten hyväksi Naisten Pankin hankkeisiin 2012.

GJUTARS – JANETTE HOLMSTRÖM, JUHA-MATTI PITKÄNEN.
– Janette Holmströmin 'Toisen maan kertomuksia' -valokuvanäyttely purkaa unimaailman kuvastoa tunnelmallisiksi ja utuisiksi kuviksi, joissa eri kerrokset sulautuvat toisiinsa aivan kuten unissakin.
– Juha-Matti Pitkänen, 'Hiljaisuudessa on maalaus' -näyttely esittelee Vapaasta Taidekoulusta 2011 valmistuneen maalarin pelkistettyjä teoksia.

JANGVA – JUHA SÄÄSKI, 'Itikkaperspektiivi', 60-vuotisnäyttely, maalauksia ja valokuvia. Juha Sääskellä vauhti sen kuin kiihtyy. Voimakkaasti kantaa ottaviin maalauksiin ovat vaikuttaneet mm. Noam Chomskyn teokset ja Artists Occypy Wall Street -liike. Suurikokoiset maalaukset tulvivat mielenkiintoisia, yllättäviä, dramaattisia ja humoristisia yksityiskohtia.

KATARIINA – MARJA EEROLA, 'Muistoja – Memories', akvarelleja. Eerola vie omintakeiseen tyyliinsä perinteistä akvarellimaalausta aivan uusille urille. Aihemaailmaltaan nostalgiset maalaukset lähenevät pienimmillään miniatyyrikokoa, ja ovat teknisesti taiturimaisia.

GALLERIA KOLMAS KERROS – MERJA HUJO, 'Matkalla maisemassa', maalauksia. Hujon teokset ovat abstrakteja värimaalauksia, joiden aiheet ovat syntyneet päivittäisten työhuoneelle käveltyjen matkojen aikana.

KUVATAIDEAKATEMIAN GALLERIA – VILINKA KÄTKÖ, 'The Unconscious Dance (Hello Death, Stay Still), installaatio. Kirjaimellisesti lennokas installaatiokokonaisuus muovipusseista, teipistä ja muusta tavarasta.

RÖÖPERIN TAIDESALONKI – PAULI APOLLO AHOPELTO, 'Mystereos', valokuvia. Ahopellon valokuvat ovat aiheeltaan kuin abstrakteja maalauksia, tekniikaltaan ne ovat hiottua nykyvalokuvausta. Raikkaan, abstraktin värileikittelyn seassa vilkkuu vinjetteinä vihjeitä vanhoista radiolaitteista, ja kokonaisuuden täydentää kuviin sopiva, audioputkitekniikalla toistettu äänimaailma.

STOA – STEFAN BREMER JA 'MINUN HELSINKINI'. – 'Minun Helsinkini' esittelee somalitaustaisten nuorten ottamia lennokkaita valokuvia kotikaupungistaan. Samasta aihepiiristä tulevat myös Stefan Bremerin laajan Helsinki-näyttelyn osittain photoshopatut teokset, joista löytyy aina joku hauska tai yllättävä näkökulma.

VUOTALO - STÉPHANIE LACOMBE, ' Les Finlandais á Table - Suomalaiset ruokapöydässä', valokuvia. Jo useassa näyttelyssä Suomessa esittäytynyt Lacombe jatkaa hauskan projektinsa parissa. Hän vierailee eri maissa erilaisissa, tavallisissa perheissä ja kuvaa niiden ruokailua. Mitä kuvat kertovat suomalaisista?!