Hyppää pääsisältöön
Amusa Toimitus / 08.06.2017

Haastattelussa toisen sooloalbuminsa julkaissut Gugi Kokljuschkin

70 vuotta kesäkuun alussa täyttänyt Gugi jutteli hyväntuulisena Amusalle tiistaina.

Suurin osa ihmisistä tunnistanee Gugin lempeät kasvot erityisesti Suomen X Factor -ohjelmasta vuodelta 2010. Tuolloin Gugi toimi yhtenä ohjelman tuomareista. Mitä moni ei kuitenkaan ehkäpä tiedä, on, että vetreä 70-vuotias on tehnyt soolokeikkaa vuodesta 2014 sekä toiminut 70-luvulta lähtien musiikkialan kulisseissa.

Gugi Kokjuschkin
Kuva: Bark Boat Music Oy

Merkittäviä rooleja ovat olleet muun muassa Finnlevyn tuotepäällikön ja Universal Musicin toimitusjohtajan pestit. Gugille on myös myönnetty musiikkineuvoksen arvonimi vuonna 2012, minkä lisäksi hän sai vuonna 2009 kultaisen Emman.

Gugin viimeisin albumi julkaistiin reipas kuukausi sitten huhtikuun lopussa. Levyn nimi on Mies joka kotiin sut vie, ja siinä on kymmenen varta vasten Gugille tehtyä kappaletta. Levyjulkkarit järjestettiin viime lauantaina Tavastialla, jossa nähtiin syntymäpäiväänsä viettävän päätähden lisäksi esiintymässä Gugin lapsenlapsi Mirage, Jonna Tervomaa sekä Vesterinen yhtyeineen -yhtyeestä tuttu Vesterinen.

Alla näet haastatteluni Gugin kanssa. Puhuimme musiikkialan muutoksesta, Gugin uudesta albumista ja monesta muusta asiasta.