Hyppää pääsisältöön
Amusa Toimitus / 14.11.2019

Vuoden 2019 Wiki Loves Monuments -valokuvauskilpailun finalistit on valittu

Jury on valinnut kymmenen finalistia jatkoon vuoden 2019 Wiki Loves Monuments -valokuvauskilpailuun. Tämän vuoden teema Suomessa oli Pyhä paikka. Kuvauskohde saattoi olla mikä tahansa kohde tai paikka, joka on kuvaajalle erityisen merkityksellinen. Kotimaisessa kilpailussa oli lisäksi kaksi jälleenvalokuvaussarjaa: koko Suomen kattava sarja Kadonneet paikat ja rakennukset, jossa jälleenvalokuvattiin vanhoja valokuvia, sekä Helsinkiin keskittyvä sarja, jossa kuvattiin Signe Branderin Helsinki-valokuvia uudestaan.

Kuvassa on Söderskärin majakka ja kuva on ylhäältä päin.  Siinä näkyy itse majakka luodolla kesällä ja ympäröiviä pieniä luotoja. Luodella on lisäksi kolme pientä punaista taloa.

Söderskär. Kuva: Mcigorslan

 

“Suomessa kolmatta kertaa järjestetty Wiki Loves Monuments on vakiinnuttanut paikkansa kulttuuriperintöä esille nostavana kilpailuna. Se tuotti jälleen upeita tulkintoja ihmisille merkityksellisestä kulttuuriperinnöstä. Olemme ilolla mukana yhtenä kumppanina.” sanoo yli-intendentti Ulla Salmela Museovirastosta.

Kilpailun henkisinä valmentajina ovat toimineet vastaava metsäkulttuuriasiantuntija Reetta Karhunkorva Metsämuseo Lustosta ja Kolttakulttuurisäätiön asiamies Mari Korpimäki. Mari kirjoittaa nyt julkaistavassa kirjoituksessaan kilpailun teemasta, pyhästä paikasta kolttasaamelaisesta näkökulmasta: "Kerran suomalaiset yrittivät myydä koltille radiota. Koltat kuuntelivat kohteliaasti ja sanoivat sitten: Peltipurkin ääni häiritsee metsän musiikkia”.

 

Kuvassa on vanhan Porvoon rinnettä ja siinä olevia taloja, jotka ovat eri värisiä.  Kuva on otettu kesällä aurinkoisella ilmalla.

Vanhaa Porvoota. Kuva: Popkov Alexander

 

Tuomaristossa kuvia arvioivat lisäksi Valokuvataiteen museon intendentti Anni Wallenius puheenjohtajana sekä Helsingin kaupunginmuseon kuvakokoelmien tutkija Yki Hytönen, Wikimedia Suomi ry:n hallituksen jäsen Hanna Mäki ja Museoviraston Kuvakokoelmien valokuvaaja Soile Tirilä.

Kotimaisen kilpailun finalistit esitellään Wiki Loves Monuments 2019 -sivustolla

http://wlm.wikimedia.fi/wiki-loves-monuments-2019-finalistit/

 

Jälleenvalokuvasarjan kuvapareja

https://commons.wikimedia.org/wiki/Gallery:WLM2019_Finland_rephotography_track