Kerro kaikille on Alli Haapasalon ohjaama ja Katja Kallion käsikirjoitukseen perustuva naisten voimaelokuva, jonka pääosassa loistaa Marketta Tikkanen.

Noora Dadu ja Marketta Tikkanen. Kuva: Jolle Onnismaa / Helsinki-Filmi
Amanda Aaltosen roolissa nähtävän Marketta Tikkasen rinnalla nähdään muun muassa Krista Kosonen, Jakob Öhrman, Alma Pöysti, Aamu Milonoff, Noora Dadu, Fanni Noroila, Tiina Weckström, Wilma Melasniemi, Terhi Suorlahti ja Inke Koskinen.
Kerro kaikille -elokuva on voitti parhaan kansainvälisen Golden Duke -palkinnon Odessan kansainvälisellä elokuvafestivaalilla syyskuussa.
Kerro kaikille on voimaelokuva Amanda Aaltosesta, joka kieltäytyy alistumasta hänelle varattuun kohtaloon ja etsii huimapäisesti vapautta ja onnea. Rangaistukseksi sääntöjen rikkomisesta yhteiskunta anastaa häneltä kaikkein tärkeimmän, vapauden, ja sulkee hänet Seilin saarelle. Tarinan kysymykset naisen asemasta, vapaudesta, ystävyydestä ja oikeudesta omaan elämään ovat vahvasti tätä päivää. Kerro kaikille on historiallista draamaa suurempi voimaelokuva; tarina naisesta, jonka elämänhalua ja vapaudenkaipuuta ympäröivä yhteiskunta ei onnistu tukahduttamaan.
Elokuvan vahva musiikillinen maailma kuljettaa Amandan tarinaa ja tuo siihen oman ajattoman voimansa. Elokuvan musiikin ovat säveltäneet Vilma Jää ja Kalle Vainio, ja syksyllä julkaistavasta elokuvan teemakappaleesta vastaa Vilma Jää. Kansanmusiikista ammentava ilmaisu, elokuvallinen sävelkieli ja vahva naisääni tekevät musiikista olennaisen osan elokuvan identiteettiä.
Tuotanto ja levitys
Elokuva perustuu Katja Kallion Yön kantaja -kirjaan ja elokuvan tuottajana on Teea Hyytiä ja apulaistuottajana Suvi Soitinaho Helsinki-Filmi Oy:stä. Elokuvan keskeiset rahoittajat ovat Suomen elokuvasäätiö, Yleisradio, Finnish Impact Film Fund, Nordisk Film & TV Fond, Länsi-Suomen elokuvakomissio, SF Studios ja Kirkon mediasäätiö. Elokuvan pohjoismaiset elokuvateatterioikeudet omistaa SF Studios, joka vastaa elokuvan levityksestä ja markkinoinnista Suomessa.
Kerro kaikille saa Suomen ensi-iltansa 9.10.2026.
