Maailma näyttää olevan täynnä tyhjiä muistikirjoja. Niitä myydään kaikkialla, kaikenvärisiä ja –kokoisia on tarjolla.
Kirjan voi hankkia kustomoituna, totta kai. Oman lemmikin kuva kanteen – ja ei kun muistamaan. Koululaisille, opiskelijoille ja eri harrastusryhmille on omansa. Jokainen saa kirjoittaa hienoon kirjaan sen, mitä haluaa.
Tyhjän kirjan ostaminen kertoo säilömisen tarpeesta. Mutta mitä kannattaisi muistaa, mitä kirjoittaa säilöön? Salasanoja, puutelistoja vai viinipullojen etikettejä? Vai pitääkö joku oikeasti vielä päiväkirjaa muuallakin kuin netissä? Eräs tuttavani sanoi lopettavansa päiväkirjan pitämisen, koska hän bloggaa ja päälle päätteeksi on aktiivinen sosiaalisen median käyttäjä. Kumpikaan niistä ei ole vaarassa jäädä bussiin, kastua sateessa tai joutua ainakaan koiran hampaisiin. Salasanaa ei käyttämiseen tarvita.
Ja samaan aikaan tämän sähköisen älämölön ja infovyöryn keskellä on myynnissä tyhjiä kirjoja enemmän kuin ikinä. Mihin niitä tarvitaan? Eikö painettujen kirjojen joukossa olekaan mitään mieluista? Vai rakastaako joku omaa käsialaansa? Haluaako piirtää? Tai miksi kirjalla pitäisi olla vielä kantajansa muisti, kun esimerkiksi synkronoidut vempaimet voivat muistuttaa – toisin kuin muistikirja – äänimerkein aivan kaikesta. Kirja ei kilauta, jos tulisi lähteä hammaslääkäriin. Se ei myöskään välky eikä järjestele sisältöä omia aikojaan.
Osa tyhjistä kirjoista on varustettu esimerkiksi mökin kuvalla. Sellainen, pikku hiljaa täyttyvä teos päätyy sitten mökille vieraskirjaksi, kuinkas muuten. Laadukas, kovakantinen ja hyvästä paperista tehty typötyhjä kirja saattaa maksaa reippaasti yli kaksikymmentä euroa. Nahkakannet tai jopa puusta tehty ulkoasu voi kohottaa hintaa. Okei, lahjat saavat maksaa eikä tuo ole vielä hinta eikä mikään. Täyttyvästä kirjasta on varmaan enemmän iloa kuin pullosta tai suklaarasiasta, jotka tuppaavat tyhjenemään yhden illan aikana.
Muistikirjoja saa muutamalla eurolla, ja valikoimat ovat mitä kirjavimmat. Uuden, kirjaimia odottavan muistikirjan lumon tuntee jokainen kirjoitustaitoinen. Kun sain ensimmäisen Moleskinen, en hennonut kirjoittaa siihen kuin tietyllä kynällä. Juhlavasti. Kirja oli painettuja kirjoja kalliimpi, hankin sen muistaakseni Lontoosta kun niitä ei Suomesta silloin saanut. Sittemmin yksi, lähes täysi Moleskine katosi ja olen varma, sen mukana kirjoittamatta jääneen romaanin laajat muistiinpanot. Pelkästään kirjan nimivaihtoehtoja oli sivutolkulla, dialogia unohtamatta. Kirja hukkui Pariisin metroon. Siitä ei ole voinut olla kenellekään mitään iloa saati hyötyä.
Tyhjä kirja on helppo lahjaidea. Omatoimi-reseptikirjat ovat kokkaajille mieluisia, matkapäiväkirjojakin vielä joku täyttelee ohi verkon. Eläkkeelle päässyt, viiden vuoden säähavaintokirjan saanut tyyppi kyllästyy kyllä raportointiin yleensä kahden viikon huuman jälkeen. ”Satoi” tai ”Tuuli ja pyrytti” – so what? Kotitarvekuntoilijoiden treenauspäiväkirjat tai laihduttajan kaloritunnustukset täyttyvät nekin aikansa, kunnes into lopahtaa. Vauvakirjaa ei voi täyttää, kun vauva kasvaa liikaa. Ja hei, vauvat kasvavat nykyisin naamakirjassa ja reaaliajassa.
Kirjojen hautausmaaksi kutsutussa kirjamyymälässä ostaja hämmentyy. Tyhjä kirja maksaa enemmän kuin esimerkiksi Nobel-palkitun kirjailijan tekele tai upeita kuvia sisältävä harrasteopas. Miten tässä on päässyt käymään näin? Ei ihme, että kustannusala on kriisissä. Jäätelötuutin hinnalla saa kirjojen hautausmaalta kirjan, joka maksaa toisessa kaupassa 32.90 euroa. Molemmat kirjat ovat uusia, vieläpä samaa painosta.
Täytyy siis ajatella niin että tyhjän kirjan hinta – siis usein painettua suurempi - perustuu oletukseen: tämä on omistajansa paras kirja.. Sisällöstä ei voi valittaa mihinkään. Ja tietotekniikasta huolimatta on vanha kunnon muistikirja ylittämätön apulainen. Se kulkee mukana kaikkialla, sähköä ei tarvita eikä ohjelmiston päivityksestä ole huolta. Ja toisin kuin syksyn kohukirja, se ei tuota pettymystä: tyhjän kirjan täyttäjä vasta sisältöpuolesta ihan itse.
