Hyppää pääsisältöön
Amusa Toimitus / 16.08.2019

Tommi Auvisen kausi alkoi Kuopion kaupunginteatterissa

Minna-näyttämö oli tänään ääriään myöten täynnä - kaikki eivät edes mahtuneet sisään - kun Kuopion kaupunginteatteri avasi syyskautensa Cabaret-musikaalin tahtiin. Tommi Auvisen, uunituoreen teatterinjohtajan, juontamassa tilaisuudessa nähtiin makupaloja tulevasta ja keskusteltiin tekijöiden kanssa. Yleisö antoi kiitosta ohjelmiston värikkyydestä ja monipuolisuudesta ja toivotti Auvisen lämpimästi tervetulleeksi Kuopioon.

Kuva on näytelmän Avioliittosimulaattori tunnuskuva. Siinä on oranssilla pohjalla naisen ja miehen sivukuvat sekä keskeltä ylöspäin lähtevät pienet sydämet.  Naisen hahmolla on musta pitkät hiukset ja valkoiset kasvot ja miehellä miehellä mustat lyhyet hiukset sekä vaalean siniset kasvot.

Kuva: Mainostoimisto Projectico

 

Alkavalla kaudella katsojia hemmotellaan jo heti alussa kahdella täysin erilaisella esityksellä. Maria-näyttämön syksy käynnistyy Piinalla, Stephen Kingin psykologisella kauhujännärillä, jossa jännitys ja intensiteetti rakentuvat kerros kerrokselta kohti räjähtävää loppua. Lauantaina 7.9. ensi-iltansa saavan näytelmän ohjaa Olli-Matti Oinonen. Pääosissa nähdään Henna Haverinen, Seppo Pääkkönen ja Ari-Kyösti Seppo.

Minna-näyttämön kausi polkaistaan käyntiin maailmalla huikeaa menestystä niittäneellä spektaakkelilla. Lauantaina 14.9. ensi-iltansa saavassa Cabaret-musikaalissa on mukana teatterin omien näyttelijöiden lisäksi avustajia, tanssijoita ja live-orkesteri. Vierailijana nähdään Viulunsoittaja katolla -musikaalissa katsojat hurmannut Kai Hyttinen. Tämän legendaarisen, 1930-luvun kuumankosteasta Berliinistä ja syntisestä Kit Kat Clubista kertovan suurmusikaalin ohjauksesta vastaa unkarilainen Péter Forgács. Koreografia on unkarilaisen Gergely Csanád Kovátsin käsialaa. ja pääosissa nähdään Johanna Kuuva ja Atte Antikainen.

Syksyn seuraavat ensi-illat ajoittuvat marraskuun alkuun. Tanssiteatteri Minimin ja Kuopion kaupunginteatterin yhteistyönä toteutettu Ruokateatteriestys POTASKA! saa ensi-iltansa keskiviikkona 6.11. Maria-näyttämöllä. POTASKA! lusikoi ruokamuistojen kaihoisan kirpakkaa makumaastoa teatterin ja tanssin rytkeellä. Esitys on semi-slaavilainen ruokarapsodia balkanilaisin rytmein. Tämä ravintonostalginen eväsretki kuljettaa katsojan leipätaikinajuuren kyydissä eri aikakausien ruokapöytiin ja levottomiin keittiöihin. Näytelmään on tarjolla kaksi erilaista menua: näyttämömenu ja iltapalatyyppinen katsomomenu. Teoksen käsikirjoituksesta ja ohjauksesta vastaa Johanna Keinänen ja konseptista Ruokateatterin perustaja Liisa Ruuskanen.

 

Kuvassa on hirsirakennuksen harmaata seinää ja ikkunasta näkyy rakennuksen sisällä oleva henkilö, Seppo Pääkkönen näytelmässä Piina. Pääkkönen on rullatuolissa ja hänellä siniharmaa aamutakki päällä. Toisesta huoneesta näkyy mustaa naisen hahmoa, joka astuu sisään etuhuoneeseen.

Näytelmä Piina, kuvassa Seppo Pääkkönen. Kuva: Antti Karppinen.

 

Minna-näyttämön keskisyksyä sävyttää puolestaan iki-ihana rakkaus.  Lauantaina 9.11. ensi-iltansa saava Avioliittosimulaattori on Tommi Auvisen ensiohjaus teatterinjohtajana. Näytelmä kertoo hersyvällä huumorilla Ainon, lörpön savolaistytön ja Jussin, hiljaisen länsisuomalaisen pojan rakkaustarinan. Auvisen mukaan Avioliittosimulaattori on hurja komedia aiheesta, saako maajussi pitää morsiamensa.

Keväältä syksylle siirtyviä esityksiä ovat katsojien suosikiksi noussut, Jukka Keinosen ohjaama Onnennumerot ja upea, visuaalinen, Anne Rautiaisen ohjaama Bernarda Alban talo. Myös viiden teatterin yhteistyönä syntyneestä, Red Nose Companyn tähdittämästä Don Quijotesta on syksyllä vielä kolme esitystä.

Runsas vierailusyksy

Teatterin monipuolinen syysohjelmisto täydentyy vielä lukuisilla vierailuilla. Tarjolla on lapsille suunnattu esitys (Tatu ja Patu, syömään!) ja vahvaa draamaa (Seela Sellan ja Puntti Valtosen tähdittämä Yhtä matkaa ja Martti Suosalon ja Mika Nuojuan Kiviä taskussa) sekä musiikilla höystettyä elettyä elämää (Eija Ahvo ja Susanna Haavisto Yhdessä 40 v). Vierailusyksyä värittävät myös Iikka Kivi esityksellään Spede on kuollut ja Pete Poskiparta esityksellään Mentalisti 3.0. Glamouria ohjelmistoon tuovat Five Stars Circus ja Tanssien tähtii Show.

Teatterin ja kaupunginorkesterin yhteistyö jatkuu

Avajaisissa julkistettiin myös kaupunginorkesterin ja teatterin seuraava yhteistyö: vappukonsertti Vappu goes Euroviisut. Konsertissa soivat Suomen euroviisukappaleet 1960-luvulta alkaen. Monista kappaleista, kuten Sata salamaa, Katson sineen taivaan ja Tipitii, on tullut yleisön kestosuosikkeja. Euroviisujen kultaisina vuosina laulajien taustalla käytettiin isoa orkesteria – nyt alkuperäisversiot kuullaan Jukka Myllyksen johtaman Kuopion kaupunginorkesterin ja komppibändin säestyksellä. Vaikeuksien kautta menestykseen kulkevan euroviisuhistorian solistiosuuksia tulkitsevat ja iloiseen euroviisutunnelmaan vievät Kuopion kaupunginteatterin näyttelijät. Vappu goes Euroviisut torstai 30.4.2020 Musiikkikeskuksessa.

Minimin toiminta jatkuu teatterissa

Tanssiteatteri Minimi jatkaa toimintaansa Kuopion kaupunginteatterissa myös syksyllä 2019. Ruokateatterin ohella Minimin syksyn toinen pääteos on musiikkipitoinen ja liikunnallinen näytelmä Homo Secundus - Sekundaihminen eli Marxin kosto. Esitys sisältää humoristisia ja yhteiskunnallisia kannanottoja vallitsevia oloja kohtaan sekä siemeniä radikaaliin ajatteluun. Sen Kuopion ensi-ilta on Maria-näyttämöllä 12.11. Esitys on Tanssiteatteri Minimin, Teatteri Telakan sekä Tanssiteatteri Tsuumin yhteistuotantoa. Käsikirjoituksesta vastaa kuopiolainen näyttelijä Miko Kivinen ja ohjaajana toimii Teemu Mäki.

Minimin syksy sisältää myös perinteisiä Kulttuurikeittoja. Syksyn ensimmäisessä Kulttuurikeitossa, tunnin mittaisessa lounastapahtumassa teatterin yläaulassa, nähdään 20.9. Tanssiteatteri MD:n ja Alpo Aaltokosken Sisaret. Koskettava teos kuvaa sisarten välistä yhteyttä, joka kestää vahvana läpi elämän, olivat he sitten lähekkäin tai etäällä toisistaan. Syksyn toisessa Kulttuurikeitossa 11.10. nähdään Aappolan pojat, joka on Mika Juuselan ja Antti Kemppaisen vuosien kokemuksella timantiksi hioutunut musiikillinen esitys. Kahden savolaismiehen yllätysvierailu paljastuu musiikkiterapeuttiseksi tuokioksi. Kolmannessa Kulttuurikeitossa 1.11. nähdään Minimin omaa tuotantoa oleva Kopteri, fyysinen nykytanssiesitys, jonka koreografina toimii Joona Halonen ja tanssijoina Riikka Puumalainen ja Mikko Makkonen.